Itsenäisyys

Itsenäisyyspäivä sai minut, piinkovan egoistin ja rahan ahneen paskiaisen, ajatusten valtaan. Hakaristimarssijatkin ovat piinkovia egoisteja ja kunniattomia paskiaisia. Mikä meihin auttaisi? Rakkaus. Naisen rakkaus. Vaimon rakkaus. Isoäidin rakkaus. Hyvyys, altruismi ja antelias käytös. Hakaniemessä hakaristiä kantava pieni ihminen on saanut kokea elämässä paljon pettymyksiä ja tarpeetonta kovuutta. Vai kuvitteletteko, että Auschwitzia ja leirielämää ihailevan Jugend-soturin kotona on juhannuksena soinut Merikannon Valse Lente, Lasse Mårtenssonin Myrskyluodon Maija? Jos ihailee hakaristiä, onko saanut hengittää koivun vastan tuoksua savusaunassa suvun perintömökillä kirkasvetisen järven rannalla? Ei ole joulupukki tuonut muuta kuin tupakin savua, nyrkkiä, rasistisia puheita ja halua saada hyvitys alistamalla jotakin. Alistamalla voi saada hyvityksen, kompensaation. Joukossa on turvallista marssia ja huutaa, kun yksilöllisyys sulaa massaan ja joukkohuumaan. Hyvitys on aivan muualla. Todellisuudessa hakaristimarssijat ovat vihaisia jokaiselle, joka hymyilee, jokaiselle onnelliselle ja liian helppoa elävälle maitokahvin juojalle. Hakaristien ilmestyminen on viesti, että päin helvettiä on mennyt yhteiskunnallinen mammonan jako. Marssijat ovat myös unohdettujen, sorrettujen ääniä. Suomessa on paljon asioita, joihin voi suhtautua vihaisesti. Oikeistolainen, uusliberalistinen politiikka nostaa myös äärioikeistoa. Yksilö on onnensa seppä. Yksilö saa näin ollen myös marssia ja huutaa yksilöllisyyttään julki. Entä jos hakaristimarssijat ovat leipäjonossa itseään nöyryyttävien äänitorvia? Entä jos he ovat juuri se mitä kaipaamme, piikki lihassa ja huutomerkkejä ja kehotus korjata suunta? Miksi leipäjonottajat eivät marssi? Vielä?

   Mitä minulle on itsenäisyys? Valintaa, valinnan vapautta. Saan valita, siivoanko omaa asuntoani maanantaina vai tiistaina. Voin nauttia siivotessa lasin konjakkia, jos haluan. Minulla on vapaus valita. Voin valita tv-kanavia. Voin hoitaa mieltäni ja kehoani valitsemillani tavoilla. Saan valita, tunnenko kylmää ja palelenko vai hikoilenko?

  Mitä minulle on isänmaallisuus? Saan palvella perhettäni, vaimoani ja lapsiani. Isänmaallisuus on lasten hammashygieniasta huolehtimista, astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, roskien lajittelua, iltasadun lukemista. Iltasadun lukeminen lapsilleni on isänmaallisinta, mitä minusta löytyy ja tulee koskaan löytymään. Lasten vieminen uimahalliin ja luisteluradalle on isänmaallisuutta. Palvelen heille uimataidon ja halun kiitää luistimilla jään päällä. Kiroilusta nalkuttaminen, haavaan puhaltaminen ja lohdutus on isänmaallisuutta. Halaaminen, pussailu ja läheisyys on isänmaallisuutta parhaimmillaan. Palvelen rakkauden asialla. Juhlan tekeminen, arjen harmauden kiillotus on isänmaallisuutta. Itsenäisyys on mahdollisuuksia valita. Mahdollisuuksia valita jotain, mikä maksaa helvetisti ja jotain, mikä ei maksa mitään. Isänmaallisuus on altruistista halua palvella toista, tahtoa toiselle hyvää, olla heikolle vahva, olla kovalle rehellinen peili. Isänmaallisuus on halua olla hyvä, lämmin, hellä.

  1940-luvulla isänmaallista oli kaatua maan itsenäisyyden ja vapauden puolesta. 2010-luvulla isänmaallista on palvella lähimmäistä, itsekkyydestä luopumista toisen hyväksi. Jos siihen pystyy pyyteettömästi, on jalo ihminen. Jos siihen pääsee jotenkin rajulla kilvoituksella, on riittävän hyvä ihminen.

   Hakaristimarssijat kuvittelevat olevansa isänmaallisia, palvelevansa isänmaata. He ovat palvelemassa ja toteuttamassa isänmaallisuuden ideaa. Sääli, että he elävät harhassa, valheessa ja säälimättömässä vihassa ja halveksunnassa. Siihenkin on syynsä.