Siirry pääsisältöön

Pikkujoulut ja alkoholismi


Alkoholismi on sairaus. Työkaverini on alkoholisti. Hän juo maanisesti, kaksin käsin, seurassa, yksin ja paljon. Hän järjesti pikkujoulujen etkot. Hän isännöi, tarjosi viinaa, teki upeita paukkuja, gin toniceja, samppanjaa, kypsää rommia, arvokasta jaloviinaa, savuviskiä Ylämailta, karpalolonkeroa. Hän esitteli viinavarastojaan. Oma hylly kirkkaille, kulmakaappi ruskeille tisleille. Oma jääkaappi oluelle, siiderille, lonkerolle eli kylmille juomille. Alkoholista oli tullut työkaverilleni lapsi ja epäjumala. Me työkaverit joimme ilolla. Sitten lähdettiin joulujuhliin.
   Juhlapaikalla myytiin alkoholia. Alkoholisti joi paljon. Hän koki syyllisyyttä jo juodessaan ja yritti ratkaista sitä ostamalla eli tarjoamalla myös työkavereille viinaa samaan tahtiin.  Ja mehän juotiin. Hän yritti hyvittää juomisestaan aiheutuvan häiriön juottamalla meitä. Ja häiriötä tuli. A-mies haukkui uskovaisia opettajia, kyseli armeijataustasta ja haukkui armeijan käyneet. Kaikki kokivat olonsa epämukavaksi. A-mies puhui kovaan ääneen ja kiroili. Hän tunki mukaan keskusteluihin ja sotki kaiken. A-mies yritti muodostaa ajatuksia, sanoja, mutta jokainen puheenvuoro loppui kesken. Kun me emme ymmärtäneet, hän sanoi kovalla äänellä, että mitä me häntä katsomme ja kuuntelemme ja käski meidän jatkamaan kuin häntä ei olisikaan.
  A-mies kysyi muutamalta avustajalta jo alkuillasta, että voisivatko nämä katsoa hänen peräänsä ja viedä hänet kotiin maksua vastaan. Siihen sanoin, että ei teidän tarvitse. Aikuinen mies huolehtii itsestään ja pikkujouluissa ei kenenkään tarvitse vahtia kenenkään alkoholin juontia.
  Alkoholismi syntyy salakavalasti. Minusta voi tulla alkoholisti. Pukiessani päälle kauluspaitaa, joka viime vuonna mahtui päälleni hyvin, ei se enää tänä vuonna mahtunut. Nappi irtosi ja lensi seinään. Kävin puntarissa. Painoni ylitti 90 kiloa. Kysyin vaimoltani, että syönkö minä paljon? Omasta mielestäni syön terveellisesti ja vähän. Vaimoni sanoi, että syön vähän, mutta puputan koko ajan jotakin. Otan jotain pientä tämän tästä. Loukkaannuin. En tiedosta tekeväni niin. Mutta teen. Niin se alkoholismikin syntyy. Kuutena päivänä viikossa ei juo yhtään ja seitsemäntenä päivänä vetää naamat.  Salakavalasti. Pitäisi tiedostaa ja olla aktiivisen tietoinen koko ajan. Auttaisiko siihen kirkasvalolamppu? Röntgen-laite, jolla voisi valaista tiedostamattomat yllykkeet.
  Aamulla tuli A-mieheltä viesti. Hän sanoi, että muisti oli mennyt ja kysyi, keneltä hänen pitää pyytää anteeksi? Hän koki syyllisyyttä. Syyllisyys kuuluu juomiseen. Tietysti. Lohdutin ja sanoin, tuskin keneltäkään, uskoisin. Miten minä suhtaudun työkaverin alkoholismiin? Vertaamalla tietysti omaa alkoholin käyttöäni hänen juomiseen. Niin kauan voin juoda paljon, kun työkaverini juo enemmän. Hän on lähempänä pohjaa ja minä koen olevani pinnalla. En ole. Olen jo pinnan alla ja voin vajota pohjaan. Oma juominen vain näyttää hallitulta, kun sen suhteuttaa suurjuomarin juomiseen. Saan alibin. Mulla menee alkoholin kanssa kuitenkin aika hyvin, kun vertaa pohjamieheen. Lisäksi minä ylläpidän työpaikallani ilmapiiriä, jossa me naureskelemme A-miehen kännitoilailuille. Nauramme, kun hän soittelee työajalla aikaa terveyskeskukseen päästä poistamaan tikkejä päästä, kun on kännissä kaatunut. Olen pahin juorujen levittäjä. Olen sen verran syvällä omissa riippuvuusansoissani, että joudun tekemään näin. Olen julma. Aion parantaa tapani, nyt ja heti. Jos saan itseni vielä kiinni siitä, valelen tuhkaa päälleni ja itken. Uskaltaisinpa olla hänelle peili. Mutta pohjamies on kuin pieni lapsi. Hän tarvitsee alkoholia ollakseen kokonainen ihminen. Jotakin on jäänyt puuttumaan, jotakin ei ole päässyt syntymään.  Jos alkoholin ottaa pois, pitäisi jotakin antaa tilalle. Usko? Himokuntoilu? Vaikeaa on olla rehellinen itselle ja toiselle aikuiselle. Lapsille me peilaamme koko ajan auki tiedostamatonta, ihmismielen julmuutta ja saastaa. Se ei ole ongelmallista. Aikuisen peilaus on muka jotenkin toisen asioihin pyytämättä puuttumista.
  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee