Siirry pääsisältöön

Rajanvetomalli


Isoäitini oli tarkka, ketkä kuuluivat omiin. Hän ei ollut adoptoiva, ihana, vanha ja lempeä isoäiti. Ulkopuolelle jätettiin surutta naapurin yksinäinen mies, joka lauantai-iltaisin yksinään lämmitti saunaa. Jos suku oli koolla, isoäiti piirsi kepillä viivan tontin rajalle. Siinä meni raja. Rajan sisäpuolella oli suljettu sukumme. Meillä oli ihanaa ja auvoisaa. Juhannuskokko sytytettiin omalla rannalla omalle porukalle. Ilmapiiri muuttui kylmäksi ja tylyksi, jos naapurit juhannusyön makeiden tuoksujen ja juomien huumaamina halusivat liittyä hetkeksi seuraan ja imeä meistä valoa ja antaa meille omaa valoansa. Se ei vain käynyt päinsä. Isoäiti sanoi tiukasti, että haluamme olla omalla porukalla ja nyt on muiden aika lähteä omalle rannalleen. Omaksuin saman rajanvedon. Säälimättömästi ja surutta minäkin osaan piirtää rajan meihin ja muihin. Teen sen vain sillä erotuksella, että monesti samastun muihin ja hylkään omani ja jätän itseni isoäitini piirtämän viivan ulkopuolelle. Mökötän ja alan kiertyä itseni ympärille kuin Vienan Karjalassa itsensä ympäri kuivuva monisatavuotinen kelo.
  Äitini osaa vetää myös tiukasti rajan. Hänen rajansa sisäpuolelle ei kuulu muita kuin isäni ja hän ja heidän hätääntynyt symbioottinen, riutuva rihmastonsa. Edes lapset ja lapsenlapset eivät mahdu äitini piirtämän rajan sisään. Rajan sisään kuuluu avantouinti ja saunaseuran ventovieraat saunojat, joihin ei tarvitse liittyä millään tavalla. Minäkin pidän yleisten saunojen tunnelmasta, kun saunojiin ei tarvitse liittyä. Heitä ei tarvitse ottaa oman rajan sisäpuolelle. Koen sen ihanana. Silti koen surua, surumielisyyttä ja satuttavaa melankoliaa. Jonkinlaisesta henkisestä anemiasta ja tunteettomuudesta se kertoo.
  Kehityskeskustelussa työnantaja kertoi, että hän kokisi tärkeänä, että rinnakkaisluokan opettajat tekisivät yhteistyötä. Mutta kun minulla on rajanveto-ongelma, rajaristiriita. En koe omaa luokkaani suljettuna ja että minä olisin vain luokkaani varten. Siitä ei ole kyse. Olen vain niin jähmeä. Rakenteeni ja vuorovaikutusroolit ovat niin tiukasti asemoitu menneisyyteeni.
  Minkälaisen rajanvetomallin minä jätän jälkipolvilleni? Tiedän millaisen. Lapseni tulevat muistamaan minut tuskaisena ja ulkopuolisena. Olen kuitenkin valmis taistelemaan, jotta rajanvetokulttuurini tulisi vuosien myötä ja kokemuksen ja kokemusten vaikutuksesta joustavammaksi ja pehmeämmäksi. Toivon, että minä olisin valmiimpi adoptoimaan lasteni kavereita, puolisoni ystäviä kuin vanhempani ja isovanhempani. Edes vähän. Hirveästi pitää eritellä ja yhdistellä ajatuksia, tunteita, pelkoja, ulkopuolisuuden tunteita ja yhteenkuulumisen tunteita. Kutsutaanko sitä elämäksi? Kutsutaanhan?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee