Siirry pääsisältöön

Viimeisen viikon askelmerkit


Viimeiselle viikolle on aina samat askelmerkit. Kokeneen koulunkäyntiavustajan pitää saada räjähtää, itkeä ja viestiä, että hän on hylätty ja häntä ei arvosteta. Hän tarvitsee sen. Tapa tehdä surutyötä, jota tämä raastava ihmissuhdetyö kuitenkin meihin jättää. Meidän pitää saada surra lomalle siirtymistä. Paitsi, että koulunkäyntiavustaja ei jää vielä lomalle. Ehkä häntä vituttaa opettajien siirtyminen kesälaitumille, josta tottakai opettajien pitää kokea ansaittua syyllisyyttä. Avustaja joutuu vielä laskemaan kirjoja, pulpetteja, laminoimaan uusia oppikirjoja. Mutta hän saa tehdä sen ilman lapsia, ilman alituista marmatusta, hiljaisilla käytävillä, vähän kuin kirjastossa tai pienessä ranskalaisessa kirkossa kaukana Normandian rannikolla, sen siideritilan vieressä, jossa Pasqal istuu puiston penkillä ja suree kuollutta vaimoaan haikean melankolisena.
    Minun askelmerkkini on tyhjyyden kokemus, epäonnistumisen kokemus. Olen kevyesti masentunut. Tyydyn katselemaan maisemaa. Olen kevyesti hylätty. Tyydyn miettimään, miksi käteni niin vähän hyväilevät, miksi päätäni niin harvoin pörrötetään, miksen ole don Quijote, suuri rakastaja heinänkorsi hampaissa? Ne ovat minun askelmerkkejäni. En ole syvällä. Kevyesti hajoan, en atomeiksi, lihakimpaleiksi, mutta ristiriitaiset möykyt vetävät minua moneen suuntaan. Käyn Mollin sivuilla ja selailen muita työpaikkoja. Olen vähän katkera. Haluaisin tehdä jotain muuta työtä. Haluaisin tehdä työtä, jolla ei ole tarkoitusta. Kasvatustyöllä kun koetaan olevan tarkoitus, suunta, päämäärä. Mitä enemmän työssä on tarkoitusta, sitä pienempi korvaus. Näin loman kynnyksellä, kun olen loppuun kulutettu, nurkkaan ajettu, henkisesti piesty, haluan syksyllä aloittaa työssä, missä ei ole mitään tarkoitusta ja saatanan kova liksa! Vaikkapa sijoitusneuvontaa, metsän myyntiä, mainosalaa, sulariwelho.
   Ennen kesälomaa olen myös luulosairas. Maksani on varmasti kirroosissa. Haimani insuliiniresistenssi on aivan varmasti olematon. Eturauhasessani on oltava jotain vikaa. Minulla on varmasti aivosyöpä. Eilen nenästäni tuli ulos mantelitumake, nyt en tunne enää tunteita. Sepelvaltimoni ovat aivan varmasti aivan tukossa. Aortta repeää huomenna. Keuhkosyöpänikin lienee pitkällä. Kielessä on varmasti kasvain. En näe itseäni, harmaakaihi. En tunnista enää tarpeitani, unihäiriö, stressi, ummetus, ripuli, kadotus, eksistentiaalinen ikäkriisi. Jos näen unta, niissä minua tapetaan, pilkotaan.
   Viimeiset askelmerkit. Tutkikaapa niitä itsessänne ja toisissa. Mielenkiintoista.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee