Kesäteatterinäytelmä Rauniorotta

Rauniorotta. Lapsuuden kodissani koen olevani rauniorotta ja helvetin huonon suomalaisen kesäteatterifarssin sivustakatsoja tai oikeastaan alta kastuja. Jos teatterikappaleen suosiota mitataan väliaplodeilla, niitä näytelmä nimeltä Rauniorotta tarjoaa. Rauniorotta kertoo siitä, miten kaksi täysin erilaista ja toisilleen sopimatonta ihmistä löytävät toisensa ja kasvavat täydelliseen symbioosiin yöttömän yön maassa, jossa metsät ovat pullollaan ahomansikoita, väärällään herkkutatteja ja jossa tämän laisen kohtaloyhteyden ei luulisi olevan edes mahdollista. Rauniorotan miespääosaa esittää palvelijan roolia ja muiden perheen jäsenten tunteita hysteerisesti skannaava isähahmo. Jos jollakin on surullinen olo, isäkin tulee surulliseksi. Jos jollakin on nälkä, isälläkin on. Jos isä ei juo olutta, ei kukaan muukaan saa juoda olutta. Jos jollakin tulee pää kipeäksi, isälläkin tulee pää kipeäksi. Isä varastaa ja lainaa kaiken toisilta ja imee tällä toiminnallaan tilan kaikilta. Itse asiassa hemmetin hilpeää. Rauniorotan naispääosaa esittää nainen, joka komentaa, käskyttää ja syöttää jatkuvia impulsseja miespääosan esittäjälle, joka toteuttaa välittömästi kaiken. Perheen poika, sivusta seuraaja, alta kastuja, lukee ensimmäisessä näytöksessä lehteä. Hän poistuu vessaan tarpeilleen ja takaisin tullessaan lehti on laitettu kasaan ja nostettu hyllylle. Poika yrittää keittää sitten kahvia, mutta miespääosan esittäjä rientää tekemään sen hänen puolestaan ja keittää pojalle yhden kupin laihaa kahvia. Poika on kuin tyhjä astia. Hän ei saa täyttyä aivoja elvyttävällä kofeiinilla, maailmankuvaa rikastuttavilla maailman uutisilla. Poika siirtyy kolmannen näytöksen alussa pihalle, johon aurinko paistaa ja varjoa ei ole. Pihalla tuolissa istuu äiti, joka kuvailee takametsän tapahtumia. Metsässä asuu pelottava, lihava orava. Myös sakaali vaanii metsän rajassa. Pihalla on myyräkarkotin, joka 30 sekunnin välein päästää viisi sekuntia kestävän juuri kuulokynnyksen ylittävän rähisevän myyrävaroituksen. Myyrät yrittivät vallata takapihan ja ne haluavat syödä kaikki voikukat ja se on ärsyttävää, koska niiden leikkaaminen on isän suurin ilo ja tehtävä ja äiti haluaa seurata leikkuuta, koska sitä on kiva kommentoida ja siinä tarvitaan työnjohtoa ja se on äidin tehtävä. Neljännen näytöksen alussa kaksi muuta lasta astuu näyttämölle. Koko perhe on nyt koossa ja siirrytään viidenteen kohtaukseen, joka vie perheen Ruotsin risteilylle. Isän kädet särkevät ja häntä pelottaa, että kaikki hänen rahansa kuluvat. Hilpeyttä herättää kuudennen kohtauksen takauma, jossa isä ja äiti istuvat Milanon La Scalan oopperan aitiossa ja nauttivat kuohuviiniä ja jäähilejuomaa. Kontrasti isän valittamaan köyhyyteen Ruotsin laivalla saa yleisön räjähtämään nauruun ja väliaplodit ovat tosiasia. Taputusta kestää niin kauan, että viides nuukuuskohtaus ja kuudes ylellisyyskohtaus pitää näytellä uudestaan. Kiukku rauniorotan eli perheen esikoislapsen silmissä naurattaa. Rauniorotta ei tiedä mitään oopperajutusta. Se on tehty salassa. Lisäksi rauniorotta ei tiedä isän ja äidin saamasta yllätysperinnöstä, joka saa suuren naurun remakan uudestaan repeämään. Isä toistaa esityksen aikana monta kertaa, että rahat on ihan loppu. Yhdeksännessä kohtauksessa laivan saunassa isä purskahtaa itkuun ja toteaa kiukkuisesti, että nyt on viimeinenkin lati loppu ja nyt hän on köyhä. Rauniorotan roolia näyttelevä esikoispoika ottaa tilanteen nyt haltuun ja maksaa saunat ja juomat ja lainauikkarit. Hupia ja hilpeyttä herättää myös kohtaus, jossa koko 19 henkinen perhe (lapsenlapset mukana) menevät hyttiin syömään banaaneja ja välipalakeksejä, kun kaikki rahat on loppu. Kolme ensimmäistä saavat maukkaan nektariinin, joita ei riitä kaikille. Sitten muu perhe poistuu ja vain isä ja äiti jäävät laivan hyttiin ja kaivavat esiin mustan kaviaarin ja kalliin samppanjan. Äidin vatsa on kipeä ja isä saa juoda kaikki viinit ja helvetin isot kookosleivokset.

 Viimeisessä kohtauksessa isä huutaa äidille, että lähde pois ja jätä hänet ja sitten itkee ja kysyy, mitä pahaa hän on äidille tehnyt, kun äiti on niin ilkeä. Äiti sanoo, että hän ei ole koko päivänä päässyt edes vessaan, kun talossa on ollut muitakin kuin he kaksi ja heidän tasapainonsa on ollut hukassa. Sitten äiti ottaa suihkun, mutta vesikään ei ole jääkylmää, vaan haileaa ja on helle. Siihen isä sanoo, ettei se ole hänen syy. Äiti vastaa, että on. Yleisö vinkuu haltioissaan. Rauniorotta kulkee viimeisessä näytöksessä puukengät jalassa, joihin on maalattua isoja orvokkeja, ja liian suuressa sadepuvussa postiluukulle, jossa on kirjekuori ja sen avatessaan hän hihkaisee tukahtuneesti ja ilon häive vilahtaa kuivuneissa silmissä. Hänet on valittu OKL:een. Yleisö hirnuu ja kokee voimakasta vahingoniloa. Sitten tulee esirippu.

  Rauniorotan mieli ei pääse kehittymään terveellä tavalla. Tunteet eivät ole omia. Perheellä saa olla yhteiset tunteet, joita äiti johtaa kuin kapellimestari orkesteria. Kaikki on väljää. Kuuma on haileaa. Lumi on räntää. Kaikki on halpaa, köyhää, samean harmaata. Pääosan esittäjä ”Rauniorotta” kulkee henkisillä raunioilla ja etsii tunteiden rippeitä, mitä jäljelle jää ja kalvaa niistä emotionaalisen täyttymyksen alkeishiukkasia, rippeitä, mutta ei täyty ja kaikki, koko elämä jää vaille tyydytystä, täyttymystä.