Siirry pääsisältöön

Viimeinen luukku tätä lajia

 Ammatillisesti työelämässä umpikujaan ajautuneiden korkeakouluttettujen joulukalenterin Tapaninpäivän luukku siirtää tämän väsyneen kalenterin manan majoille, historian lehdille, paskojen asioiden hautausmaalle. Onneksi. Meidän, minun, perheen joulun kulusta kertoo ammatillisesti työelämässä umpikujaan ajautuneiden korkeakouluttettujen joulukalenterin viimeinen luukku. Käteni ovat kinkunrasvassa, maksani on alkoholin rasvassa, vatsassani on kurja olo. Ymmärrän, miltä tuntuu hälyyttää jouluna ambulanssia, kun rinnasta otttaa ja pitäs päästä liuotukseen.  Vielä en ole siinä pisteessä. Aorttani ei ole repeämäisillään, sillä kuitenkin lopetan aina ajoissa, niin syömisen, juomisen kuin aivan kaiken.

  Aattoaamuna istahdin aattoaamun aamupaskalle. Tuijotin lihavaa punatulkkua joulukortista, jossa luki, hyvää joulua Markku! Kädessä oli joululahja, kirja nimeltä Minna C. Se kertoi Minna Cantista. Tätä postausta kirjoittaessani on Minna lähtenyt litomaan Jyväskylän, järvikaupungin kansakoulun opettajia valmistavasta seminaarista, kun lehtori Ferdinand Cant on rakastunut Minnaan ja mäntyisellä harjulla pippurilta tuoksahtava, vahvakarvainen lehtori on tökkinyt Minnaa kömpelösti ja Minna on  tuntenut jotain tahmeaa reiden sisäpinnalla. Hyvin kirjoitettu kirja, Minna Rytisalo on mestari! Minusta on ihana lukea Uno Cygnaeuksesta, kun hänet kuvataan seminaarin siveellisyyden vartijaksi ja samalla nuoria naisseminaarilaisia himoitsevaksi sonniksi pitkine pulisonkineen ja terskan näköisine kaljuineen. Minna Cantista en tiennyt oikeastaan aikaisemmin mitään. Aivan väärässä paikassahan Minna oli seminaarissa. Ei sinne kaivattu, eikä kaivata vieläkään, eikä tulla koskaan kaipaamaankaan omilla aivoilla, kriittisesti ajattelevia naisopiskelijoita eikä kyllä miehiäkään. Cygnaeuksella oli kunnianhimoinen hanke sivistää kansakunta, viedä valoa pirtteihin ja tupihin. 1863 aate pantiin vireille ja opettajankoulutus alkoi. Vasta 1921 laki oppivelvollisuudesta saatiin nuoreen, vastaitsenäistyneeseen Suomeen ja silloin saatiin köyhien ja rikkaiden kakarat koululaitoksen ja samalla myös joululaitoksen piiriin.  Cygnaeus ajattelee kirjassa, että opettajaseminaari olisi paikka noheville pojille, jotka eivät peri maatiloja, kun heidän isänsä kuolevat ja esikoinen perisi kaiken. Opettajankoulutus nähtiin kakkosvaihtoehtona kakkospojille, ei ykköspojille eli esikoispojille. Sieltäkö asti ammatin arvostus on periytynyt, kakkosvaihtoehtona, että pääsee edes johonkin. Niin se taitaa olla nykyäänkin. Ykkösvaihtoehtona ovat rahantekolaitokset: oikis, lääkis, ekonomiakoulu, tippainssien Otaniemi. Ja sitten, jos ei muualle pääse, voi pitää sen seminaarin kakkosvaihtoehtona. 

   Aattona omat lapset avasivat lahjansa puuron jälkeen. Esikoinen ei saanut ykköstoivettansa, mutta sai rahaa 100 €, jolla voisi ostaa sitten ykköstoiveensa. Kiukuttelua, kiroilua ja esikoinen meni silmät kyynelissä jo ennen joulurauhan julistusta peiton alle ja sanoi nukkuvansa pois, ohi koko vitun paskan jouluaaton, jossa oli yhtä paljon järkeä kuin puolukkahillossa maksalaatikon päällä. Tajusin, että murrosikä alkaa. Muistin samalla lapsuuden paskajoulut ja omat vähäiset joululahjatoiveeni ja miten en koskaan saanut, mitä toivoin. Aina vierestä vietiin. Jos toivoin kiekkohanskoja, sain halvemmat jääpallohanskat. Koskaan en saanut ihan sitä, mitä toivoin. Sain aina melkein. Olen melkein-lapsi. Yritin hakea oikeustieteelliseen, melkein pääsin. Sitten kokeilin hyvää kakkosvaihtoehtoa- melkein pääsin ekalla yrityksellä. Tokalla kerralla pääsin Melkein-ihmisten, Ei sitä, mitä oikeesti toivoin- ihmisten opettajaseminaariin. Melkein lopetin kesken kuten Minna Cant, mutta melkein-ihmisenä kelluin virran mukana kakkapökäleenä kohti ihmisen elämän irvokasta alajuoksua, jossa nyt lillun nykyisyyden jouluaatossa kuuntelemassa esikoislapsen pettynyttä kiroilua. 

  Iltapäivästä vedin naamarin kyrvän näköisen naamani suojaksi ja aloin pukittamaan. Nöyryytin itseäni parralla, nenäsuumaskilla, visiirillä ja ajoin päin punaisia helvetillistä ylinopeutta ehtiäkseni kysymään onkos kilttiä lasta, ja laulakaa pukille, kyselemään karanteenista, turvaväleistä. Pukille lauletaan aina seminaarinmäen joululauluja. P.J. Hannikaisen (tai J.P. Hannikaisen, kuten vaimoni sitä nimitti) Joulupukki-laulu on suosituin. Toinen suosittu laulu on seminaarikaupungin saarnamies Schönemanin Joulupuu on rakennettu. J.P. Hannikaisen joulupukkilaulu on todella huono ja köpö, johonkin röökiasken kanteen hätäpäissä raapustettu laulu. Kunhan saa riimit jotenkin täyteen. - Kunhan päästään ensi jouluun, tervetullut meidän kouluun. Paska laulu. Tottakai sen ymmärrän, että kun ei ollut mitään suomenkielistä joululaulukulttuuria olemassa, se piti pierasta tyhjästä. Topeliuksen lintuaiheiset joulurunot edustavatkin sitten korkeampaa tasoa, mutta nekin olivat ruotsinkielisiä.  

 Melkein hyvää joulua vaan kaikille!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee