Siirry pääsisältöön

Rakenteellinen väkivalta, sivistynyt sorto

 Olen työskennellyt toistakymmentä vuotta nykyisessä työyhteisössäni. Työyhteisö on tuttu ja hyvä. Ainakin minulle. Työyhteisö on heterogeeninen: On uskovaisia, pakanoita, viinanjuojia, muusikoita, ahkeria, laiskoja, tyhmiä ja sopivan fiksuja. On hyväksyvä ilmapiiri. Emme kokoonnu työajan jälkeen useinkaan, mistä pidän. Pysyy arki ja vapaa-aika erillään. 

  Työnantaja on vaihtunut tiheästi. Minun aikanani on ollut neljä työnantajaa, joista kaksi on ollut hyviä, kaksi huonoja. Nyt on huono. Huonosta työnantajasta hyvät työntekijät tekivät valituksia työsuojeluvaltuutetulle. Aiheet olivat impulsiivinen ja epäasiallinen käytös, sekava ja kaoottinen viestintäkulttuuri sekä kohtaamattomuus. 

  Hyväsydäminen ja lempeä työsuojeluvaltuutettu (en tiedä, ovatko ne hyviä ominaisuuksia työsuojeluvaltuutetulle) otti asian hoitaakseen. Järjestettiin iso työyhteisökokous, jossa oli klassinen " Mitä kuuluu-kierros"? Kaikille kuului hyvää. Sitten työnantaja piti esitelmän luottamuksesta ja oman paikan hyvin pelaamisen tärkeydestä. Lisäksi hän puhui meille yritysmaailman termein, miten ei saa pelätä uudistuksia, pitää mennä tulta päin ja muuta paskaa. ( Peruskoulu on verovaroin ylläpidettyä perustuslakiin kirjattua kansalaisvelvollisuustoimintaa, ei yritystoimintaa, jossa tavoitellaan voittoja tai pikavoittoja). Kaksi tuntia taaperrettiin näissä What the fuck-tunnelmissa. Hyväsydäminen ja lempeä työsuojeluvaltuutettu ajatteli, että on reilua kuunnella myös esimiestä, että kaikki tulevat kuulluksi. Vain siten kuulemma päästään ongelman juurisyihin.

  What the fuck-taaperrusta jatkettiin toisella kahden tunnin megaistunnolla, jossa työpsykologi ja suojelumies luennoivat, miten tärkeää on, että työyhteisössä kaikki tulevat kuulluiksi. Ja tadaa, tapahtui ihme: Meidän ongelma ei olekaan enää huono esimies. Meidän ongelmaksi kaivettiin jumalten alkuhämärästä opettajakunnan väliset ongelmat. Alkemiaa! Varsinainen ongelma saatiin piilotettua! Lempeä työsuojeluvaltuutettu ei nostanut kissaa pöydälle. Miksi hän ei sanonut, että minua on lähestynyt opettajia tästä koulusta huonon esimiestoiminnan takia? Tämä on rakenteellista väkivaltaa, sivistynyttä sortoa. Työyhteisöön on istutettu nyt ongelma ja kukaan ei kohta edes muista, kuka tai mikä se ongelma olikaan. Istunnon päätteeksi saimme täytettäväksemme kyselyn, joka mittaa työn kuormittavuutta. Ainoastaan yksi väittämä käsitteli huonon esimiestyön vaikutusta työssäjaksamiseen. En voi ymmärtää. 

  Jatkamme kevään mittaan tulehtuneen tilanteen ruotimista. Kyselyn tuloksia käsitellään kuulemma seuraavaksi. Olemme umpihangessa, kusessa ja kaikki on sekaisin. Eikö olekin mielenkiintoista?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee