Hesarissa oli nekrologi helmikuun 25. päivä ajasta ikuisuuteen siirtyneestä suomalaisesta psykologista ja psykoanalyytikosta Ritva Kajamaasta. Hän teki työtä traumatisoituneiden lasten kanssa. "Kopparyhmässä" oli kyse lasten kanssa toteutetusta ryhmäpsykoterapiasessiosta. Ryhmäsession jälkeen jokainen lapsi sai oman pyykkikorin, limsapullon ja imupillin. Lapset menivät turvapaikkaan, pyykkikoriin, joivat pillillä limsaa ja kuuntelivat Ritvan lukeman sadun. Tarkoitus oli rauhoittua, kokea turvallisuutta, kokea omat rajat, voimakas rauhoittava oraalinen mielihyvä, kuunnella eheyttävä taideterapeuttinen lukutuokio ja lähteä terapian jälkeen ulkomaailmaan rauhoittuneena ja turvallisuuteen tankattuna.
Ihana oivallus. Lapset luonnostaan rakentavat majoja, joissa yhtenä kehityksellisenä elementtinä on turvallisuuden tunteen vahvistaminen, turvallisten rajojen asettaminen. Olen ollut itsekin mukana lasten toiminnallisessa ryhmässä. Siinä etenimme samalla tavalla. Ensin leikittiin, yritettiin leikkiä erilaisia roolileikkejä, joissa sai pukeutua ja naamioitua ja yrittää tunnistaa ja kehittää omia tunteita etäännytetysti roolien takaa. Moni lapsi oli saanut omissa koululuokissaan ja perheissään kokemuksia omien tunteidensa mahdottomuudesta. Lapsilla esiintyi liian suuria kiukun tunteita, aggressiivisuutta, haitallisia vuorovaikutusmalleja, joita yritettiin lieventää, antaa sanoja ja ymmärrystä. Toiminnallinen ryhmä päättyi aina siihen, että lapset saivat rakentaa itselleen oman pesän tuoleista, pöydistä ja erilaisista tyynyistä ja peitoista. Sitten pesässä oltiin hiljaa, levättiin ja kuunneltiin satu, tarina. Joskus lapset vierailivat toistensa pesissä ja näin tutustuivat, millä tavalla toiset loivat omia rajoja, omaa turvan kokemusta ja oppivat toisiltaan, että toisilta voi oppia paljon ja sitä kautta päästiin eteenpäin omista omanapaisista, itsekeskeisistä, vuorovaikusta tuhoavista malleista. Kaikki tapahtui leikin, mielikuvituksen avulla, ohi mennen ei alleviivaten ja käsitteellistäen tai aikuisten kielipeleistä käsin. Lopuksi siivottiin kaikki yhdessä.
Tällaisia kopparyhmiä kouluihin! Leikkiin tarkoitettuja luokkia pitäisi saada kouluille, leikkistudioita. Studioissa pitäisi olla tuoleja, pöytiä, peittoja, tyynyjä, pyykkikoreja, pahvilaatikoita ja vaikka lakupötköjä.
Ritva Kajamaa oivalsi jotain äärimmäisen tärkeää traumatisoituneiden lasten mielen rakenteista. Ukrainasta Suomeen tulevia mahdollisesti traumatisoituneita lapsia voisi auttaa kopparyhmillä. Turvan voi rakentaa pienillä asioilla. Lars von Trierin elokuvassa Melankolia maailmanloppu lähestyy. Suuri meteoriitti törmää maapalloon. Ennen törmäystä eräs perhe on ulkona ja he menevät "turvaan" kotaan, jossa on vain kotapuut paikallaan, ei kangasta. Katsojille välittyy perheestä rauhallinen turvan kokemus, kun he asettuvat kodan sisälle, ottavat toisiaan kädestä ja valmistautuvat kuolemaan. Turvallisuuden tunne ja sen vaaliminen on kaikille kasvattajille aivan olennainen asia. Turvallisuus syntyy rajoista. Rajat eivät aina tarkoita sitä, mitä saa tehdä, miten koulun käytävillä saa liikkua, miten saa laskea koulun jäämäestä, miten pyydän puheenvuoroa. Turvallisuus on ihmismieleen rakennettavissa oleva saareke. Missä minä olen turvassa? Kasvatustyössä on tärkeää pohtia, miten lapsi kasvatetaan itselleen turvalliseksi, vaikka maailma ympärillä olisi kuinka vaarallinen.
Kommentit
Lähetä kommentti