En opi mitään, en osaa mitään, vaikka olen opettaja. Luin Antti Hyryn romaanin Maatuuli. Siinä Hyry kuvaa päähenkilö Pietarin elämää, joka kertoo hänestä itsestään. Lukiessani kirjaa jouduin toteamaan, etten pitkään aikaan ole oppinut yhtään mitään taitoa. En sitten mitään. Kirjassa Pietari tekee kaikenlaista. Korjaa auton starttimoottorin. Vaihtaa puhjenneen autonrenkaan. Rakentaa lohirysiä. Paistaa reikäleipiä, rieskoja, hiivaleipiä itse muuraamassaan leivinuunissa vanhassa maalaistalossa Kuivaniemellä Perämeren rannalla. Ostaa mansikantaimia. Lainaa naapurin traktoria ja karhia. Tekee mansikoille peltoa. Istuttaa taimet. Tekee luontohavaintoja. Lämmittää vanhaa savusaunaa. Keskustelee vaimon ja lasten kanssa. Sivu sivulta, lause lauseelta kuihduin, menin kumaraan. Minun päiväohjelmaani kuuluu herääminen, pukeutuminen, opettaminen, nukkumaan meneminen ja virtuaalimaailmassa eläminen. Halveksin, niin, halveksin itseäni. Minusta on tullut tällainen mitään tekemätön möllikkä. Kadehdin lintuja, kuinka ne osaavat olla noin toimessaan täysillä lintuja.
Ja mitä minä teen päivisin. En opeta taitoja, taitoa, vänkkään käyttäjätunnuksia, salasanoja, muistuttelen oppilaita lukudiplomin lukemisesta, kirjaan Wilma-merkintöjä. En opeta taitoja. Opetan jotain, mistä en itsekään ole varma. En tiedä, mitä olen tekemässä. Opetan vierautta, typeriä tietoja. Kotona näprään kännykkää. Katson teksti-tv:stä, Pelicans johtaa toiden erän alussa 2-0 Tapparaa. Pesukonetta lataan. Osaan kahvinkeiton, lakananvaihdon. Imuroin jalkapallokentältä kulkeutunutta kumirouhetta rikkaimurilla. Onneksi lapseni tekevät täysillä palloilua. Kehittävät taitoa.
Asun järven rannalla. Minulla on vene. En kalasta. Miksi en kalasta? En pysty. En irtoa mihinkään. Antti Hyry valmistelee monimutkaista lohirysää, minkä vie Perämeren matalikoille ottipaikoille. Päätös syntyy. Päätän jotain. Otan askelen osaamattomuuden, taitamattomuuden tiellä. Aion rakentaa oman katiskan. Löysin Saimaa-katiskan valmistusohjeet. Lähden vielä tänään ostamaan 19-millistä verkkoa, sinkilöitä ja sinkiläpihdit. Ja sitten, kun minulla on itsetehty katiska, soudan sen hyvään paikkaan aamulla, kun linnut laulavat ja aurinko nostaa koirankuonoaan. Ennen lauantain toivottuja, koen katiskan. Tuon kotiin ahvenaisia, kuhia ja haukia. Paistelen niitä.
Tuntuu hyvältä. Tuntuu joltakin. Olen kateellinen Antti Hyrylle. Olen kiitollinen Antti Hyrylle. Annoit minulle liikkeen, liikautit, liikutit minua. Tottakai myönnän, että Hyry oli kaikissa toimissaan niin taitava, etten voi kyetä samaan. Siunattu Hyry.
Kommentit
Lähetä kommentti