Luokanopettajan arki

Haluan maksan siirron. Kellojen siirron  huomaa. Kun katson luokkahuoneen ikkunasta matalalla killuvaa, laskevaa aurinkoa ja tuijotan anemista oppilasseurantakeinotodellisuutta nimeltä Wilma, tunnen oloni huijatuksi. Tässäkö tämä on, elämä, minun elämä.    Aamulla herään aamukuuden sijasta aamuviideltä ja vietän saatanan pitkää aamua, juon pitkiä kahveja ja olen onnellinen, että karjakko Muhokselta näkee paremmin lypsää kantturoita, kun marrasaamun vinoaurinko idästä valaisee paskaisen navetan seinän tuntia aikaisemmin kuin kesäajassa. Sisäinen kelloni ei käänny. - Kokeile melatoniinia, saan sydämellisen ohjeen. Kokeilen giniä. Kokeilen nikotiiniä. Kokeilen pötköttelyä väsynein silmin. Minua ärsyttää taapertaa isommassa valossa töihin. Häpeän itseäni valoisammassa. Häpeän ammatti-identiteettiäni valossa. Pimeässä tunnen olevani markku markkujen joukossa ja en halua elämältä muuta kuin pitkän liukumäen kohti Honkanummea, Kultanummea, Mäntyharjua tai Auringonlaaksoa.    Siirretään

Taas on se aika vuodesta, kun eteeni kiikutetaan partiokalenteria. Osta, osta, vain 10 €. Muistan sen pari vuotta sitten maksaneen vielä 5 €. Jääkiekkojoukkueen juniorit myyvät sukkia, joulupukkikynttilöitä, että saavat rahoitettua ulkomaan turnausmatkaa. Jääkaapin ovessa on 9 partiokalenteria. Myisivät vaikka 1 cl:n viinasnapsikalenteria. Luukussa kolme kettu juoksee yli järven, oh-la-laa. Luukussa 12 oravaäiti koristelee joulupöytää omenaesiliina yllään. Luukku 13, Lucia-neito jakaa hymyä illan hämyssä. Luukku 14 ja ilves ylittää tietä ja yksi pentu liiskautuu auton renkaan alle. Luukku 20, partiotonttu repii ratkojalla partiotaitomerkkejä ja on lähdössä ryyppäämään. Luukussa 24 Joulupukki tuhopolttaa partiokoloa mistelinoksa suussa.   Paikallislehdessä pitäisi ilmoittaa postinumerolla, missä rahakansa elelee osingoillaan ja osakkeillaan ja kehottaa lapsia myymään kalentereitaan heille. Pienestä palkasta viitsi ostaa höpöhöpökalentereita. 

Vaihdoin aamulla talvirenkaita. Talvi yllätti. Kiire. Rillit huurussa. Pultit liian kireällä, hermokin. Maanantaiaamu. Naapuri siihen sitte lyllertämään.- Oletko ollut tyytyväinen autoosi? se kysyi. -Olen, vastasin. Olen autoon tyytyväinen, luokanopettajan ammatin arvostukseen en. - Pojalla on samanlainen kakkosautona. Tarvitti hyvän ja halvan kakkosauton. Kalastelee kesäsin Tenolla ja Norjassa. - Tää on mulla ykkösautona, sanoin. Enkä sanonut, mutta ajattelin mielessäni, että auto oli minulle kallis. Säästin pari vuotta. Mutta minähän olen poju, poika, pojuliini. En kalasta. Mene siimat solmuun. Yhtä solmuun kuin OAJ:n palkkaneuvottelut. Olen paikkaihmisiä, paikalla kaiken ikää, valpaana ja varalla. - No, onkos poikas ollu tyytyväinen tähän kakkosautoonsa? sovittelin ääneeni nasaalia piikikkyyttä sitä tietenkään tavoittamatta. - On se. Se on Vorttumilla tuulivoimalan lapojen mutterin myötäpäivään kiertäjä. Niillä on hyvä liksa ja ei saa olla korkeen paikan kammoa. - Pitäiskö kou

Janne Puhakka teki uskomattoman ulostulon Helsingin Sanomissa 27.10:- SM-liigan liigajoukkueissakin on homoja. Kim  Hirschowitz oli hieno kapteeni. Hän sanoi;- Onnea, hienoa. Tässä ovat jutun sankarit.  Sinuhe Walliheimo kertoi vuonna 2014, että homo pukukopissa nakertaa joukkuehenkeä, vaikka peruikin myöhemmin lausuntonsa ja toivotti homot tervetulleiksi pukukoppiin. Samaan pukukoppiin vai homoille tarkoitettuun pukukoppiin, sitä kansanedustaja ei kerro.    Juhani Tamminen kertoi, etteivät hiirulaiset (homot) pärjää poksissa. Tamikin peruutti lausunnon myöhemmin.   Onneksi peruuttivat lausuntonsa. Mutta asenne on selvä. Homofobia.    Voiko pukukoppi olla pyhä paikka, jos siellä on homoja?    Toivon, että ulostulo jatkuu ja jääkiekon yltä saadaan pyyhittyä pois tämä ihmeellinen äijä rillaa ja vettää maggaraa ja parittelee missin kanssa- sinappihuntu. Olen onnellinen. Kiitos Janne Puhakka.

Syysloman jälkeen itsetuntoni, omakuvani on jokseenkin siedettävä. Loma on intensiivistä perheaikaa. Väsymys, omien lasten palveleminen, metelin sietäminen ja pienessä tilassa avaran taivaan alla oleminen tekee minusta vain jokseenkin siedettävän ihmisen. On aikaa miettiä omaa parisuhdetta. Miten sekin alkaa näyttäytyä jokseenkin siedettävältä? Katselen elämääni jokseenkin siedettävien linssien läpi. Huomaan kaipaavani jonkinlaista kultaista perheyhteyttä, idylliä hellyydestä, seksistä ja pittoreskien maisemien eteen levitetyistä piknikkivilteistä. Vertaan oman elämäni hiirenkoloa vaimoni oman elämän hiirenkoloihin. Häviän. Häviän kaikessa. Jotenkin sulaudun ristiriitaan ja olen kuin Hamlet.   Lomalla huomasin taas, miten vähän minulla on keinoja hallita ristiriitaisia kaaostunteita, jotka järjestymätön vapaa-aika aiheuttaa. Arki sopii minulle paremmin: Aikataulut, lähtemisen ja saapumisen pakot, ylhäältä ohjattu suunnitelma (jossa saan rimpuilla ja jota vastaan saan kapinoida) el

Mieltäni kiehtoo Estonian uppoaminen. Kuvittelen olevani mukana yön tapahtumissa. Olisinko selvinnyt? Olisinko halunnut taistella elämästä? Olisinko taistellut elämästä rakkaideni vuoksi? Vai olisinko valinnut nopean kuoleman helpotus mielessä? Olisinko ottanut siitä vahvan alibin päättää rimpuileva, vaikea, yksinäinen, nolo, tuskallinen elämä vailla suuntaviivoja, uskoa, ideologiaa?   Vaikea sanoa. Sukellan Estonian Pub Admiraliin, Restaurant Neptunukseen ja istun pyöreässä pöydässä ja kuulen metallisen jyskeen laivan keulasta. Olisinko nauranut jonkun kommentille siitä, että taisimme törmätä jäävuoreen? Olisinko minä ollut sen kysymyksen esittäjä? Ehkä. Olisinko juonut viskiä viimeiseen asti, Estoniassa kun oli sinä yönä halvan viskin ilta? En usko, että olisin jaksanut selviytyä kannelle 7? Puuhun kiipeäminen jo alemmille oksille saa voimaan pahoin. En olisi selviytynyt. Viimeistään pelastuslautalla olisin varonut rautahampaitani ja suojellut niitä ja en olisi hampailla yrittänyt

Olen vihainen keski-ikäinen mies. Minun tarinani: Kuinka vihaisesta lapsesta tuli vihainen nuori anarkisti, vihaisesta nuoresta anarkistista vihainen nuori aikuinen, vihaisesta nuoresta aikuisesta vihainen keski-ikäinen, keskilihava, kateellinen ja vihainen mies. Ilmeisesti minusta tulee vihainen vanhus, koen vihaisen kuoleman ja hautajaiseni ovat vihaiset. Puolisoni sanoi minulle, että valtaosan ajasta olen vihainen. Omat lapset kysyvät, miksi olet niin vihainen? Oppilaat sanovat minulle, että olet yhtä vihainen kuin äiti siellä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Mikä minut tekee vihaiseksi? Epämääräistä vihaa se on, mutta tiukasti kaappaa komennon. Olen vihainen varmaankin siksi, että isäni oli aina vihainen. Isän viesti tuli aina selväksi: olin tiellä, en osannut mitään, tein kaiken väärin. Isän viesti oli, että kaikki, koko maailma oli hänen tiellään, koko maailma oli päättänyt hänen palkkansa riittämättömyydestä, koko maailma uhkasi häntä ja oli hänen tiellä. Kuljen samaa vihan

Olin iloinen kuluneella viikolla. Pidimme kokousta. Käsittelimme klassikkoaihetta: yhteiset pelisäännöt. Keskustelimme sanktiojärjestelmistä. Haluttiin, että jokainen hyvän sanktiojärjestelmän luokassaan hallitseva jakaisi tämän muiden kanssa. Kestoklassikko 2: jaetaan yhdessä toimivia käytänteitä. En jakanut. Minulla ei ole sanktiojärjestelmiä. En pysty järjestelmällisyyteen. Minua loukkaa sanktiojärjestelmät. Minusta ne eivät sovi ihmiselle. Ihmiselle ainut sopiva sanktiojärjestelmä on keskustelu, vuorovaikutus ja empatiaan vetoaminen ja sitä kautta ymmärryksen kalastelu. Tuli puhetta välituntivalvojasta. Jos välituntivalvojalla tulee ongelmia nenäkkäiden lasten kanssa välitunnilla, rankaiseeko valvoja vai viekö valvoja tilanteen luokanopettajalle, joka kuuntelee eläytyen oikeustajua loukanneen lapsen välituntisohlauksen ja puristaa suustaan sitten tuomion kuin sitruunasta mehun. Jossain vaiheessa vedottiin, että luokanopettajalle on korkeampi auktoriteettiasema kuin välituntivalvo

Opetusalalla tippuu opettajan harteille ja pään vaivaksi pitkin vuotta ns. saivartelupommeja. Viime viikolla kohtasin uuden. Oli tullut ilmi, esiin, paljastunut, että koulumme ainoa retkirahojen hankintatapa, suuret markkinapäivät, ovat lainvastaiset. Peruste oli Turun tuomiokirkon tornin korkuinen: peruskoulun tulee olla ilmaista, maksutonta. Ja jos markkinapäivänä ostellaan markkinatuotteita kauppapöydiltä, ei köyhistä köyhin voi osallistua ilkamointiin ja läpläplää ja tämä tuomiokirkon korkuinen saivarteluvaleuutinen uhkaa nyt tuhota kaiken.    Toinen saivartelupommi on se, että pitäisi tehdä retkiä, leirikouluja, mutta opettaja ei saa koskea rahoihin eikä olla edes tietoinen rahoista ja silti opettajan pitää perustaa vanhemmista tilitoimikunta, valita sille pj ja rahastonhoitaja ja huolehtia ja peräänkatsoa, että rahaa tulee. Voi saatana.    Koulussamme on ollut markkinapäivä jo 40 vuotta ja nyt sitten saivartelupommi tippuu saivartelun iltataivaalta ja markkinapäivän pitää o

Eräs vanhempi kysyi, että onko hänen luettava rivien välistä, että koulu nyt sitten ihan oikeasti haluaa siirtää huonotapaisen lapsen kasvatusvastuun kodille? Että eikö koululla ihan oikeasti ole muita keinoja kuin poistaa "auktoriteettikammoinen" lapsi luokasta? Vastasin, että ei koululla ole. Käskin lukea sekä rivien välistä että riveiltä, että sinun lapsesi käyttäytyy huonosti ja siitä kärsii kaikki. Lapsesi edustaa sinua, perhettäsi/uusioperhettäsi/sukunimeäsi/kunniaasi/kunniattomuuttasi ja aiheuttaa itselleen/sinulle/perheellesi/suvullesi/kunniallesi häpeää. Eipä tuotakaan. Vanhemmat ovat erillisiä lapsistaan. En ymmärrä. Rikosoikeudellinen vastuukin alkaa vasta 15-vuotiaasta. Siihen asti nyt ainakin jälkipolvi tahraa vanhempiensa nimen ja maineen teoillaan, sanoillaan, jäljillään. Yritä  nyt saatana sitten kasvattaa näin kieroon kasvaneessa maailmassa.    Pyysin vanhempaa, että tule kouluun seuraamaan "auktoriteettikammoista" lastasi käytännön koulutyössä.