Olen vihainen keski-ikäinen mies.
Minun tarinani: Kuinka vihaisesta lapsesta tuli vihainen nuori anarkisti, vihaisesta
nuoresta anarkistista vihainen nuori aikuinen, vihaisesta nuoresta aikuisesta
vihainen keski-ikäinen, keskilihava, kateellinen ja vihainen mies. Ilmeisesti minusta
tulee vihainen vanhus, koen vihaisen kuoleman ja hautajaiseni ovat vihaiset. Puolisoni
sanoi minulle, että valtaosan ajasta olen vihainen. Omat lapset kysyvät, miksi
olet niin vihainen? Oppilaat sanovat minulle, että olet yhtä vihainen kuin äiti
siellä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Mikä minut tekee vihaiseksi?
Epämääräistä vihaa se on, mutta tiukasti kaappaa komennon. Olen vihainen
varmaankin siksi, että isäni oli aina vihainen. Isän viesti tuli aina selväksi:
olin tiellä, en osannut mitään, tein kaiken väärin. Isän viesti oli, että
kaikki, koko maailma oli hänen tiellään, koko maailma oli päättänyt hänen
palkkansa riittämättömyydestä, koko maailma uhkasi häntä ja oli hänen tiellä.
Kuljen samaa vihan tietä kuin isäni. Herään aamulla vihaisena. Herätän lapset
vihaisena. Työmatkan olen vihainen. Avaan vihaisena luokkahuoneen oven.
Ensimmäisen kerran peitän vihaisuuden, kun astun opettajanhuoneeseen. Töissä
olen pääsääntöisesti vihainen. Iltapäivällä olen äkäinen. Illalla olen
vihainen. Iltatoimissa olen vihainen. Luen iltasatua ja olen vihainen. Sitten
mökötän puolison vieressä. Nukahdan vihaisesti. Näen vihaisia unia. Herään
vihaiseen, uuteen aamuun. Olen vihainen mies. On niitä vihanhallintakursseja.
On hengityskursseja. Voisi juosta maratoneja. Auttaako se vihaisuuteen?
Epäilen. Eniten pelottaa, olenko jo liian sietämätön? Miksi minua siedetään?
Ehkä vihaisuuteni naurattaa ihmisiä? Itse nauraisin vihaisuudelleni, jos
pystyisin.
Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok. Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon. Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti