Siirry pääsisältöön

Pyövelijärjestelmän purku saattaa käynnistyä

Olin iloinen kuluneella viikolla. Pidimme kokousta. Käsittelimme klassikkoaihetta: yhteiset pelisäännöt. Keskustelimme sanktiojärjestelmistä. Haluttiin, että jokainen hyvän sanktiojärjestelmän luokassaan hallitseva jakaisi tämän muiden kanssa. Kestoklassikko 2: jaetaan yhdessä toimivia käytänteitä. En jakanut. Minulla ei ole sanktiojärjestelmiä. En pysty järjestelmällisyyteen. Minua loukkaa sanktiojärjestelmät. Minusta ne eivät sovi ihmiselle. Ihmiselle ainut sopiva sanktiojärjestelmä on keskustelu, vuorovaikutus ja empatiaan vetoaminen ja sitä kautta ymmärryksen kalastelu. Tuli puhetta välituntivalvojasta. Jos välituntivalvojalla tulee ongelmia nenäkkäiden lasten kanssa välitunnilla, rankaiseeko valvoja vai viekö valvoja tilanteen luokanopettajalle, joka kuuntelee eläytyen oikeustajua loukanneen lapsen välituntisohlauksen ja puristaa suustaan sitten tuomion kuin sitruunasta mehun. Jossain vaiheessa vedottiin, että luokanopettajalle on korkeampi auktoriteettiasema kuin välituntivalvojalla ja siksi hänellä on enemmän kompetenssia hoitaa lapsen kanssa pihamaalla syntynyt ongelmallinen tilanne kuin pihamaan vartijalla. Joku sanoi, että on ärsyttävää, kun lasten omalla luokanopettajalla on suurempi auktoriteettiasema kuin muilla opettajilla ja siksi muut opettajat ovat toisarvoisempia ja heille vastaillaan nenäkkäästi ja isotellaan, nälvitään, leukaillaan, soitetaan poskea. Keskustelu eteni onneksi terminologiaan auktoriteettiasema ja sen käyttö. Totesin, että auktoriteettiaseman voi saavuttaa vain hyvällä vuorovaikuttamisella, joustavuudella, kuuntelemisella, keskustelemisella, tutustumalla vilpittömästi lapseen ja lapsen kokemusmaailmaan ja elämän tilanteeseen. Välkkävalvoja voi välkän aikana luoda hyvää auktoriteettiasemaa tuntemattomampienkin lasten keskuudessa, jos muistaa olla ihminen ja unohtaa yhteiset pelisäännöt. Yhteiset pelisäännöt luovat keskitysleiri-ilmaston. Yhteiset pelisäännöt eivät koskaan helpota elämää. Tai helpottaa, keskitysleireillä, joissa on herrat ja esineen arvossa elävät vangit. 
  Olin iloinen siitä, että meille syntyi esiymmärrys auktoriteettiasemasta. Sitä ei anneta, se ansaitaan. Jos välkkävalvoja rällii luokanopettajalle oppilaan yhteisten pelisääntöjen rikkomuksen, hän menettää auktoriteettiaseman oppilaan silmissä ja se on oikein. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee