Ostin kirpputorilta syksyllä kuolleen Pentti Holapan romaanin "Ystävän muotokuva". Romaani kertoo ystävyydestä sukupuolesta välittämättä. Sodan jälkeinen Helsinki on pimeä, ahdistava persläpi. Mainosvaloja ei ole. On pulaa kaikesta. Sitten kaksi miestä ystävystyy, rakastuu ja elää elämää maalaten ja kirjoittaen. Pentti Holapan fiktiivinen tai todellinen minä on kertoja. Tyyli on raikasta, taiteellista, ihastuttavaa. Holappa muotoilee hienosti ajatusta elämän nautinnoista ja iloista:
Iloiset nautinnot varataan pahoina aikoina eliitin salonkeihin-myös makuuhuoneisiin- ja vasta sitten, kun ilosta tulee rauhan vallitessa kauppatavaraa, sitä ostamaan tarvitaan myös sivistymätöntä rahvasta. Rahvas raataa ja hikoilee pystyäkseen ostamaan. Se luulee, että on hienoa iloita ja nautiskella, että se on suorastaan elämän tarkoitus. Nykyisin eletään juuri niitä aikoja. Ollapa nyt nuori. Jos olisin, niin ottaisin korvauksen sodanjälkeisten vuosien harmaudesta. Minullakin olisi vientiä, jos saisin takaisin fysiikkani, ja jos uskaltaisin päästää valloilleen torjutut intohimot.
Naulan kantaan Pentti. Välillä tuntuu, että nautinnot eivät ole edes enää nautintoa nykyeliitille. Nykyään eliitin nautintoa on hillitty kieltäytyminen, erilaiset laihduttavat ruokavaliot ja tämä saatanan hyggeily vai millä nimellä sitä kutsutaan.
Kommentit
Lähetä kommentti