Jos nyt kuolisin, muistokirjoitus voisi kuulua myös näin:
-Aina käsi pystyssä! Se kuvaa Markkua parhaiten. Käsi oli niin pystyssä,
että hän oli varmastikin jättänyt ottamatta jäykkäkouristuksen
tehosterokotuksen. -Aina valmiina! Sekin kuvaa häntä oivasti. – Aina iloinen,
hersyvä, nauravainen. Markku hymyili aina ja nauroi makeasti. Nauru ei ollut
paskaista. Se oli maltillista, sopivaa, juuri
oikean laista. Markku oli kunnon mies. Unelmavävy. Joka paikan höylä.
Diplomaattinen, sitäkin Markku oli. Ja todella sympaattinen. Markku hurmasi sympaattisuudellaan. Pitkät
silmäripset, koiran katse, suomenhevosen työmoraali ja maltillinen, hillitty
käytös, ne oli Markun tavaramerkkejä. Markku oli viilipyttymäisen rauhallinen.
Hän oli sillanrakentaja. Sai lapsista, kollegoista parhaat puolet esiin.
Markulla ei ollut harmaata vyöhykettä, synninmustaa ja salaista persoonassaan. Niin
me ainakin ajateltiin.
Markku kuului 15 vuotta koulun
johtoryhmään, hallintokorporaatioon, vanhempainyhdistykseen, seurakuntaneuvostoon,
S-liikkeen edustajistoon, käräjäoikeuden lautamiehistöön, tvt-työryhmään,
Liikkuva Koulu-hankkeen pioneereihin, Rotareihin, Lions Clubiin,
vapaamuurareihin ja kehittäjäopettajat ry:n liittohallituksen valiokuntaan 10
vuoden määräajalla ja oli aina paikalla, läsnä ja sihteerinä. Hän oli läsnä,
läsnä, läsnä. Tai niin me ainakin kuviteltiin.
Markku metsästi vapaa-aikana,
heitti tikkaa työaikana, samoili Lapissa loma-aikana, pintasukelteli Egyptissä lama-aikana,
loukkasi polvensa sählypelissä, mutta pelasi loppuun ja teki maalin murtuneella
polvella. Hän ehti olla kotona. Hän oli pidetty isä, rakastettu puoliso,
hallittu rahankäyttäjä, vältti velkaa, oli realisti, rationalisti ja valisti. Puoluetausta oli demarit, kepu, vihreät,
kokoomus ja äärioikeistokin tarvittaessa ja kaikkea hillitysti ja sopivaisuuden
rajoissa. Kaikessa hän oli läsnä. Hänen läsnäolonsa oli vahvaa ja pehmeää. Kuin
metrilakritsi hän taipui ja oli värikäs, tarvittaessa taipumaton ja väritön.
Tai niin me uskottiin.
Hän ei syytellyt koskaan ketään
mistään, paitsi itseään, jos piti syntipukki löytää. Joku kertoi, että hän
saattoi hiihtää 150 kilometriä ilman pipoa, jos teki jossain virheen. Mutta,
emme usko, että tuollainen väite piti paikkaansa. Joku kertoi, että hän saattoi
virheen sattuessa ajaa paikallisliikenteen bussilla niin kauas kuin pääsi,
jäädä päätepysäkillä pois ja juosta metsien läpi kotiin. Se oli vain
huhupuhetta. Emme lotkauttaneet moiselle korvaa. Joku kertoi huhuna, että
Markulla oli aina hinausköysi mukana kassissa, repussa, autossa, lukitussa
työpaikan lokerossa, henkilökunnan sosiaalitilassa ja käden ulottuvilla, mutta
ei me sellaista uskottu. Kaikki tuli sen takia yllätyksenä. Niin me ainakin
vakuuteltiin.
Meidän olisi pitänyt ymmärtää,
että jokin oli vinossa. Viimeistään silloin kun selvisi, että Markku oli
käyttänyt suurimman osan kesälomastaan uuden OPS:in taitotasotaulukoiden
luomiseen. Niin pikkutarkkaa ja miljoonaan mosaiikkiin hakattua tilkkutäkkiä
oli helppo lukea ja tulkita. Markku sai mahdutettua taitotasotaulukoihin
maailmankaikkeuden, aivan kaiken. Miten olisimmekaan voineet arvata, että se
oli yksinkertaisesti liikaa. Mutta sen
hymyn ja hillityn käyttäytymisen takana välkkyivät sympaattiset silmät ja halu
tehdä aina vain paremmin, viisaammin ja logistisemmin. Työohjaaja kertoi
kriisipalaverissa, että Markku oli sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä
ainakin 15 vuotta. Maaninen vaihe oli kestänyt 15 vuotta ilman notkahduksia.
Kun depressio iski, ei ollut mitään tehtävissä.
Kuka nyt tekee puolestamme
kaiken?
Kommentit
Lähetä kommentti