Syyllisyyden kierreportaat

Koulunkäyntiavustaja raivosi. Antoi tulla epäammatillisesti. Päästeli ulos, purki paineita, huusi itsestään ulos uupumista, väsymystä, pahaa oloa. Muutama poika luokaltani sai niskaansa raivottaren tulimyrskyn. Kuuntelin, katselin ja ymmärsin, että avustaja oli löytänyt pahalle ololle inhimillisen väylän.  En moralisoi. Niin se minullakin helposti menee. Toki pojat olivat ansainneet kasvatuskeskustelun. Olivat puhuneet rumia kolmannelle, jota eivät halunneet mukaan. Ovat toistuvasti tehneet niin.

    Minusta on hyvä, että kaikki koulun aikuiset kasvattavat oppilaita. En jaksa puuttua kaikkeen. Jos puuttuisin kaikkeen, olisin parantolakunnossa nopeasti. Erityisopettaja otti asian todella vakavasti, josta olen kiitollinen. Hän puhutteli raivottaren maan rakoon raivoamia poikia oikein perusteellisesti. Myöhemmin hän sanoi päättävällä tomeruudella, että poikien asia pitää viedä Kiva-tiimille. Siihenkin sanoin, että hyvä jos tiimi jaksaa käsitellä asiaa. Minusta on hyvä, että kaikki aikuiset kasvattavat oppilaita. Hän sanoi, että minun pitäisi sitoutua Kiva-käsittelyyn. Sanoin, että olen sitoutunut kasvattamaan oppilaitani jokapäiväisessä työssä.  Kaikki on hyvin, vai onko?

  Poikien kiusaamista on käsitelty jo nyt seuraavissa portaissa.

1.      Raivottaren rääkäisy

2.      Erityisopettajan erityiskäsittely

3.      Kiva-tiimin oikeudenkäynti

4.      Kuraattori-ylipapin konsultaatiokierros

5.      Vanhemmille viestintä

6.      Jälkipuinti ja raportointi

7.      Sopimukset, anteeksipyynnöt ja-annot

  Olen tyytyväinen, että huono käytös saa perusteellisen puinnin, mutta eikö tämä ole jo liikaa? Vai onko tämä aivan liian riittämätöntä? Kafka kääntyisi haudassaan, jos kuulisi, että Oikeusjutun absurdi tapahtumasarja toistuu 2010-luvulla. Itse asiassa luokanopettajan työ tuntuu kafkalaiselta maailmalta. Kesäloma on Kafkan linna, johon ei johda teitä. Eläke on kafkalainen utopia, joka karkaa, mitä lähemmäksi sitä pääsee. Kasvattajan piilotehtävä lienee luoda kasvatuksen kohteelle kafkalaiset lavasteet, jossa syyllisyys, tunteiden tukahduttaminen, nöyryytys ja häpäisy tatuoidaan mieliin. Kasvatus on onnistunut, kun lapsi on murrettu, toivo tukahdutettu ja lapsi on varma siitä, että joku aina kyttää ja näkee kaiken. Ei se, että tulet nähdyksi ja kuulluksi omana itsenäsi, vaan se, että tulet nähdyksi ja kuulluksi ikuisena syyllisenä ja sinun pitää tunnustaa monta kertaa monelle eri taholle syyllisyytesi.