Sanomalehdet kirjoittelee koulun
aloituksesta. Puidaan uudesta varhaisopetuslaista. Kohistaan liian suurista
ryhmistä. Ollaan pöyristyneitä, miten paljon oppilaat tarvitsevat erityistä
tukea ja tehostettua tukea ja miten vähän siihen rahaa osoitetaan ja annetaan.
Ollaan huolissaan 1.-luokkalaisten liikenneturvasta. Kouluruokaa arvioidaan.
Jossakin on kokeilukoulu, jossa kokeillaan kasvisruokapäivää kerran viikossa.
Kirjotetaan, mitä mieltä eri puolueet koulutukseen ja kasvatukseen suunnatuista
rahoista ovat. Mainitaan, millaisia odotuksia uusi OPS opettajille asettaa.
Puhutaan jaksamisesta ja uupumisesta. Esillä on koulushoppailu ja vaativat vanhemmat.
Sanalla sanoen, pidetään koulua esillä. Kai se on ihan okei. Silti vuodesta
toiseen esillä on lähes samat asiat. Kukaan ei huomaisi, vaikka samoja juttuja
kierrätettäisiin sanasta sanaan vuosi vuoden jälkeen.
Mistä sitten pitäisi kirjoittaa? Minusta pitäisi kirjoittaa opetusalalla
vallitsevasta palkkakuopasta. Pitäisi pitää kovaa meteliä siitä epäsuhdasta,
että meillä on maailman paras peruskoulu ja miten vähän sitä rahallisesti
arvostetaan. Koulutusvientifirmat rahastavat suomalaisella peruskoululla.
Kaikki on vain puheen tasolla. Maailman parhaat opettajat eivät saa maailman
parasta palkkaa. Olen ahne, moni sanoo. En ole. Minua ärsyttää. Lopetetaan
hokeminen maailman parhaasta peruskoulusta.
Sorto mahdollistuu, niin kauan kuin asia hiljaa hyväksytään. Opettajien
pitäisi ymmärtää, että ollaan samassa veneessä, kun julkinen sektori maksaa
Suomelle liian paljon. Tyytyväisinä pitäisi olla mukana tasapainottamassa
valtion ja kuntien liian raskasta rakennetta. Maailman paras peruskoulu ja
lomarahojen leikkaus. Jokin ei täsmää. Tämä retorinen paskapuhe pitäisi
lopettaa nopeasti. Mediaretoriikka pönkittää sortoa. Media ei ole vapaa. Se on
täysin valjastettu pitämään yllä vallitsevaa epäsuhtaa.
Kommentit
Lähetä kommentti