Siirry pääsisältöön

Työvuosi


Minua ärsyttää. En pidä siitä, että olen aloittamassa lukuvuotta. Tiedän. Minä saivartelen. Mutta minä en siitä huolimatta ole aloittamassa lukuvuotta 2018-2019. Mitä tarkoitan? Mitä minä sitten olen aloittamassa? No, minäpä kerron: minä aloitan työvuoden. TYÖVUODEN! Oppilaat aloittakoot lukuvuoden. Minä aloitan työvuoden. Tulikohan tämä nyt selväksi. Minä en ole opiskelija. Olen työntekijä. TYÖNTEKIJÄ!
   Miksi tartun lillukan varteen? Siksi. Minua ärsyttää lukuvuodessa se, että olen kuin lapsi. Minua kohdellaan terminologisesti kuin lasta. Lukuvuosi tuo mieleen lappuhaalarit, Marimekon raitapaitulit ja ne perhanan narut, jotka kiinnitetään silmälasin sankoihin. Tuntuu lapselta. Työnantaja pitää minua lapsena, kohtelee minua kuin lasta tai vähä-älyistä suojatyöpaikkalaista. En minä ole lasten kaltainen. En minä ole yhdessä oppija. En, ei. Olen opettaja. Opetan. O-P-E-T-A-N. En minä halua oppia lasten kanssa mitään.  Haluan opettaa. Jos lapset oppivat, he oppivat ja iloitkoot siitä. Mitä se minua liikuttaa? Miksi sen pitäisi minua liikuttaa? Miksi rinnassani pitäisi läikähtää lämmin tuntemus? Kun puhun näin, olenko tunneköyhä, empatiavajeinen, väärällä alalla? Olen. Ja en. Olen yhtä aikaa kyyninen, empaattinen, lämmin ja kylmä. Miten se onnistuu? Siten, että olen ihminen. Ihmiseltä se onnistuu.
   Miksi haluan sanoa tämän? Siksi, että minä menen töihin. Myyn vapaa-aikaani. Saan välttävän palkan. Joudun miettimään koko ajan lisäansioita. Kiristän nälkävyötä. Teen työtä, kun on pakko tehdä. Siksi minä en ole aloittamassa lukuvuotta. Minä aloitan työvuoden. Ensimmäinen asia, mitä teen on se, että lasken päivät syyslomaan. Sen jälkeen lasken päivät joululomaan, sitten hiihtolomaan ja sitten kesälomaan. Ei minua inspiroi, nappaa yhtään enempää. Tiedän, että se riittää. Minä riitän. Ja uskokaa tai älkää, tämä riittää jokaiselle opettajalle tässä Pisa-ihmeen luvatussa taikamaassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee