Millaiset unenlahjat opettajalla
pitäisi olla? Minulla on huonot. Kuljen katastrofista toiseen. Herään aina
ennen herätyskelloa. Katselen silmäluomieni sisäpintaa ja odottelen unta. Unien
näkeminen ei ole ongelmani, ei unen saantikaan. Nukahdan suhteellisen hyvin.
Herään vain niin aikaisin. Uneni ovat silloin valmiit. Aivoissani on vimmattu
halu herätä ja aloittaa päivä. Aloita kahvin juominen, aloita kahvin juominen. Mikä
sitten on ongelmani? Minua väsyttää. Silmiäni kivistää. Tunnen kevyttä
ahdistusta ja en ole iloinen.
En ole iloinen. Voiko opettaja olla edes iloinen? Eikö iloinen opettaja
ole maaninen ja välittömän sortumavaaran uhan alla? Tunnen monta sellaista
opettajaa, jotka husaavat maanisessa vimmassa ja esiintyvät Maija Poppasina ja
hyräilevät iloisia sävelmiä, rallattelevat. Sellaisia Sound of Musicin
lastenhoitajan kaltaisia touhutanttoja, luuska-Liisoja, Terhakka-Terhejä. Moni
maanikko romahtaa kotimatkalla autonsa rattiin. Siinä iskee mökötys, tyhjyys ja
se aito tunne, jonka opetustyö antaa. Tunteen nimi on mehut pois-tunne.
Maanisuuden vastakohta on valitettavasti aina tuo mehut pois.
En saa levättyä. Minulla on jo aamulla mehut ja ilo pois. Olen siis
rehellisesti iloton ja uupunut. Naamani on valkoinen, katseeni samea, vatsani
sekaisin, oloni kovin sekava ja ahdasrajainen. Kohta jo lykkään ruhoani kohti
koulurakennuksen pitkiä käytäviä. Kuin aavikon kukka avaudun antamaan tahmeita
ohjeistuksia. Silmäni etsivät pakotietä luokkahuoneen kaapeista. Ikkunoissa
sälekaihtimet, kaihtimien takana huutoa ja aidattu piha. Kohta, aivan kohta
keskusradio aukeaa ja virkamiesohjeiden yliselvä, liiallisuuksiin asti yliartikuloitu
puhe valuu läpi koulun kuin Röntgensäde. Polttoleikkaus. Kello raksuttaa.
Sekuntit, minuutit, tunnit ja päivän kruunu: Kotiin lähtö.
Kommentit
Lähetä kommentti