Ville Valo tekee komean paluun Agentsin kanssa. Syksy, ruska, Agents, Esa Pulliaisen sinivalkoinen kitara ja kuin uudesti syntynyt Badding, Ville Valo. Onko olemassa suurempaa
sentimentaalisuutta, melankoliaa ja kaipuuta johonkin vanhan ja aitoon, jota ei ole olemassa. Jota ei ole ollutkaan olemassa. Aika entinen oli aivan yhtä kurjaa kuin nykyinenkin. Aika kultaa muistot.
Nostalgiaan on ihana uppoutua. Tyyni järven pinta, jonka rannalla sauna lämpiää. Lasissa jaloviinaa. Ruskan värjäämät puut järven rannalla ja peilikuva tyynessä järven pinnassa. Tähdet, tähdet, enkö tulla jo saa. Kuihtuu kesäinen päivä.
Yksinäisyys ja vesilinnun rääkäisy järven selän tuolta puolen. Kuin väreilevä kaitafilmi, pystyn kuvittelemaan, kuinka isoisä soutaa rantaan syysverkoilta. Se vetää veneen talaalle, nostaa verkot, käy lisäämässä saunaan puita ja alkaa selvittämään verkkoja. Olutpullo aukeaa. Lehtien haravointia. Tiellä traktori. Äänet kuuluvat kuin pumpulissa. Kaikki kuin unta.
Nostalgiaa pitää opettaa. Pitää saattaa lapset nostalgian äärelle, herkistää heidät menneisyyden kaitafilmeille, mustavalkovalokuville, menneisyyden äänille ja tuoksuille. Pitää saada heidät näkemään, kuulemaan, aistimaan entisten aikojen henget. Nostalgia on paksu villatakki, jossa on puiset napit. Soputeltta, jonka taskuista voi löytää isän äidille kirjoittaman rakkauskirjeen. Vanha puhelinluettelo vuodelta 1974, josta löytyy vanha mummolan puhelinnumero. Jos numeroon soittaa, entäpä jos mummu vastaakin? Vanha Viipurin kartta kesältä 1939 ennen kuin maailmalla alkoi kuohua kaikki yli äyräiden. Ullakolta löydetty pikiöljypullo, jota sodassa kuollut eno oli sivellyt iholle kaukana Karjalan korpimailla ennen kaatumistaan.
Syksy sen saa aikaan. Halun päästä lähelle vanhoja aikoja. Ihanaa. Makeaa. Turvallista. Opeta nostalgiaa.
Kommentit
Lähetä kommentti