Näin aaveen. Ystävä, jonka luulin
jo kuolleeksi, hiihti minut kiinni ladulla ja kysyi, olenko minä se, joksi hän
minua luulee? Vastasin, että olen. Tunnistin hänet. Tietysti. 21 vuotta sitten
olin hänet viimeksi nähnyt. Hän tuli luokseni silloin kylään. Olin juuri
aloittanut opinnot OKL:ssa. Hain hänet asemalta. Opiskelijasolussani hän alkoi
sekoitella Cafe Gallianoja, silloin muodissa olleita hot shotteja. Makea shotti
kermavaahdolla. Otimme pohjia. Sitten lähdimme iskemään naisia. Olin kokematon.
Ystäväni kokenut. Hänellä oli vaaleat, paksut ja pitkät hiukset. Hän oli
voimakas. Ruotsalaisen näköinen viikinki. Penkkipunnertaja. Kova
tappelemaan. Vielä kovempi juomaan.
Jostain kuulin, että hän oli sekaantunut kovempiinkin aineisiin niiden vuosien
aikana, jolloin luulin hänen jo kuolleen. Pohjien jälkeen lähdimme kaupungille
iskemään naisia. Ennen ravintolakierroksen alkua satunnainen ohikulkija löi
minua kadulla. Niin voi käydä. En provosoinut. No sain osuman. Ystäväni alkoi
mukiloida minua lyönyttä ohikulkijaa. Kosti puolestani. Minua inhotti nähdä.
Minun takiani ohikulkija sai kunnolla turpaan ystävältäni. Sitten menimme
ravintolaan. Emme saaneet naisseuraa. Seuraavana aamuna ystäväni lähti
kaupungista ja elämästäni. Halusin pyyhkiä hänet elämästäni, splitata
mustavalkoisesti pois. Väkivalta, päihteet, ennen aikainen kuolema ja sotkuisen
epäselvät vyyhdit, joihin hänen kanssaan voisin elämässä joutua, pelottivat.
21 vuotta ja kohtasimme. Luulin nähneeni aaveen, kangastuksen. Hän oli
sama mies. Leikkisä puhetyyli. Katkeruus paistoi kasvoista. Kutsui minua
maisteriksi. Haistoin ivan. Tietysti haistoin. Sen haistaa. Hänellä oli
aikuinen poika. Eronnut. Sanoi muuttaneensa Keski-Suomeen lumen perässä ja
latujen viereen. Hän oli hiihtänyt luistellen melkein kaksi tuntia.
Talvilomalla. Asvalttitöissä. Talvet ovat lomia. Kesällä painetaan pitkää
päivää ja yötä asvalttitöissä. Ja tulihan sieltä riippuvuuspäivitys. Tupakkaa
hän polttelee hiihtolenkin jälkeen. Avaa hengityksen mukavasti. On vähentänyt,
mutta ei aio kokonaan lopettaa. Riippuvainen mieli. Hiihtää pitääkseen fysiikan
kunnossa, jotta kroppa kestää riippuvuuden mukaisen elämän. Lisäksi hyvällä
keholla saa naista, joka takaa kemiallisen läheisyyden hetkeksi, mutta se hetki
on hänelle sen arvoinen ja se riittää. Hän vaikutti äärimmäisen sitoutuneelta
valitsemaansa, hänelle maailman parhaaseen, valitsemiensa arvojen mukaiseen
elämän tyyliin.
Emme sopineet tapaamista. Emme halunneet. Ainakaan vielä. Tiedän, että
se on edessä ja toki se minua kiinnostaa. Sitä ennen joudun miettimään, miksi
jäin ystäväni taikapiiriin lukioikäisenä? Silloin jo haistoin ongelmia, joihin
hänen kanssaan joutuisin. Silloin jo ymmärsin, että raaka viina, tappeleminen
ja seksuaalisesti villi käyttäytyminen ovat turmion tie. Silti olin hänen
taikapiirissään. Kaipasin raakaa viinaa, voimaa ja seksiä! Olisin halunnut
antaa pedon puraista, mutta olin liian pelokas ja varovainen. Halusin herätä
turvassa. Halusin emotionaalista hellyyttä, en hetekan jousien jatkuvaa
narisuttelua. Kaipasin romanttista suudelmaa, varovaista ja lupauksia antavaa,
joka vain tietyin ehdoin johtaisi hekumaan ja hikeen. En minä halunnut
brutaalia, irstasta seksiä heinäladossa. Idean tasolla kaipasin. Aave tarjosi
siitä idean, jota saatoin nuorena miehenä miettiä. Aave tarjosi auttavan
kätensä, jotta minun olisi ollut helpompi irtautua lapsuuden kodistani. En
kieltäytynyt kohteliaasti, vaan irrotin hänet tylysti, selityksiä antamatta
elämästäni. On aika kohdata. Aika tarkastella mennyttä ja nykyistä minuutta.
Ihanaa ja ahdistavaa.
Kommentit
Lähetä kommentti