Psykisk onani

Psykisk onani, henkistä onaniaa. Sitä tämä on. Tällainen blogin pitäminen. Henkistä onaniaa. Sitä kaikki harrastavat. Olen kyyninen onanisti. En kerro onnellisuudesta. En piittaa värimaailmasta. Jos piittaan, niin musta olla pitää. En kuvaa itseäni vanhalla juna-asemalla villasukat jalassa, harmaa kalastajan villapaita päällä. En laita kuvaa kaakeliuunista. Vihaan sen lämpöä. En kerää vanhoja opetustauluja. Ne ovat kamalia nostalgiakuvia menneisyydestä. Pauligin Juhlamokan peltilaatikot ovat rumia. En haaveile omasta hevosesta. En toteuta lapsuuden unelmia. Minulle ei ollut lapsuuden unelmia. En kerro päivistä kadonneen, unohdetun maaseudun syrjäisellä kyläkaupalla, jossa aika on pysähtynyt ja kärpäsiä liimapaperissa. Kärpäset ovat kuvottavia. Maaseutu haisee paskalta, väkirehulta, kanan paskaan piilotetuilta pornolehdiltä. En kierrä kirpputoreja. En etsi nostalgiaa. Nostalgia on paluuta neuvostojen aikaan, pula-aikaan. En halua kertoa onnellisuudesta. En halua ottaa itsestäni kuvaa, jossa työnnän ahomansikoita heinän korteen. En halua, että kukaan näkee minua istumassa savusaunan edustalla ja savua tulee ovista. Se on minun ja savusaunan välinen asia. En halua, että kukaan tietää, toimiiko parisuhteeni, suhteeni lapsiin, appiukkoon, anoppiin, naapuriin. Se on minun ja meidän välinen asia. En halua tirkistellä, millainen koti kansanedustaja Kärnällä on. En halua kuulla sanaakaan kansanedustajan avioerosta ja mikä unelmaparin suhteen tappoi. En helvetissä. Julkisuudella rahastava kertoo kipeistä, vuosikymmeniä jatkuneista lapsettomuushoidoista. Näyttelijän kipeä ero toisesta näyttelijästä.

 Ei. Minun aiheeni on paljon seksikkäämpi. Luokanopettajan työ. Nimenomaan luokanopettajan työ. Ei aineenopettajan työ, jonka sektori on kapeampi, sarka lyhyempi, palkka parempi. Ei erityisopettajan työ. Luokanopettajan työ. Se ammatti, jossa ollaan koko ajan helvetin yksin ison lapsilauman kanssa. Työkavereita näkee muutaman minuutin päivän aikana. Silloinkin suurin osa menee keskusteluihin aikarosvojen kanssa, jotka valittavat ja narisevat. Niiden, joiden kanssa haluaisi keskustella, ei ole aikaa johtuen juuri aikarosvoista ja valittajakollegoista. Siitä minä onanoin. Avaan jalkani ja ruiskin surutta, estoitta lukijan silmille kaiken sen saastan, jota luokanopettaja työssänsä kohtaa. Ei järin mediaseksikästä, itse asiassa kuvottavaa. Kansanedustajan lapsettomuushoidot ja näyttelijän hevostalliunelmat ovat vähintään yhtä kuvottavaa luettavaa. Psykisk onani on termi Ingmar Bergmanin elokuvasta Mansikkapaikka. Kannattaa katsoa. Hieno kuvaus, nostalginen kuvaus ruotsalaisesta maaseudusta.