Isän perintönä sain valvomisen
lahjan. Geeniperimässämme on voimakas lapinkoiran valvonta-ja laumasta
huolehtimisvietti. Valvon, kunnes viimeinenkin on kotona ja saateltu
Höyhensaarille. Herttaista? Ei ole. Herttaisuus on siitä kaukana. Valvonta on
tuskallista läheisriippuvuutta, jonkinlaista kotivammaisuutta psykiatri
Paloheimon ja terapeutti Hellstenin käsitteitä lainaten. Vapaa ihmisyys,
humaani lämpö ei kuulu sukuni geenimuunnokseen valitettavasti.
Isäni kertoi hänen äitinsä käyttäytyneen samoin. Kun isäni horjahteli
laitamyötäisessä (illanvietosta tai muusta raikuli-illasta tullessaan) kotimäkeä
ylös, isoäitini pää loisti kauas ikkunan verhojen välistä. - Kuin täysikuu, akka
uhkui syyllistävää katsetta ja piruilua, isäni kertoi minulle, kun olin tullut
yöjuoksuikään. Isäni omaksui saman toimintamallin. Isäni iso pää loisti kuin
kalju päärynä makuuhuoneen verhojen välistä, kun tulin kotiin yrittäen näytellä
vähemmän humalaista kuin todellisuudessa olin. Jos olin aika ajoissa, hieman
puolen yön jälkeen, sain jonkinlaista hyväksyvää muminaa ja väkinäisesti huulien
välistä puserretut kysymykset ”oliko hauskaa?” ja ”ketä teitä oli?” Ei sitä
oikeasti kiinnostanut. Se ketku näytteli ja esitti, että minun odottamiseni oli
ollut sille pikkujuttu, läpihuutojuttu. Siellä se oli pyörinyt ympäri
huoneistoa ja vilkuillut kelloa ja tunnustellut epäsäännöllistä pulssia
ranteesta. Oli se varmasti yrittänyt levätä, nukkua, turhaan. Monta kertaa
isäni antoi syyllistävien sanojen pudota heti eteisessä päälleni. Etenkin, jos
kotiuduin 1.30-3.00 välisenä aikana. Silloin isä ilmoitti, että hänen huominen
päivänsä oli väsymyksen takia nyt jo aivan pilalla. Siinä se pillitti ja
nillitti, ettei enää saa unta. Minä menin nukkumaan alkoholia pois verestä
tyytyväisenä kuin karhunpentu.
Osat ovat vaihtuneet. Minun ruma luokanopettajan naamani killittää
sälekaihtimien välistä kuin vallankumouksen kelmeä myrskylyhty panssarilaiva
Potemkinin kannelta. Vihaan itseäni. Valvon yösydännä. Kokeilen pulssia.
Kääntelehdin vuoteella kyljeltä toiselle. Kuuntelen autojen ääniä. Olen
valppaana. Olen valmis. Yritän välttää syyllistäviä lauseita. Vaikeneminen on
minun lisäni sukupolveni valvontaketjuun. En puhu mitään. Olen hiljaa.
Kommentit
Lähetä kommentti