Gjermund Larsen trio ja autistinen kirjolohi

Gjermund Larsen trio. Jos pääsette kuuntelemaan 8.4 Espoon tuomiokirkkoon, niin menkää. Korvalle, silmälle ruokaa. Triossa on viulisti, kontrabasisti ja poljettavaa urkuharmonin tapaista soitinta soittava urkuri. Vanhan ajan musiikkia. Välillä viulisti nappaa Hardangerviulun ja vetäisee urkupisteen ja pistettä koristelevan korukuvion. Kansanmusiikki on taidetta, korkeakulttuuria. Monesti kansanmusiikin tulkitaan olevan maanista ja keikistelevää karjalaista rallatusta ja helposti puskee ärsytyksen ja vitutuksen iholle. Kansanmusiikki voi olla myös surumielistä, apeaa, melankolista, masennustyöhön sisältöä antavaa.

    Larsenin trio liikkuu Lofoottien kalamajoilla, vuonon pohjukoissa, turskankuivatustelineiden alla, meren suolaisessa tihkusateessa, kuolleen lähimmäisen arkun äärellä, synnytyssaleissa vanhemmiksi tulleiden  isän ja äidin liikutuksen kyyneleissä.  Musiikki rauhoittaa. Aamu-usva kohoaa meren pinnasta. Kalastajien veneet lähtevät pienistä kyläsatamista ja palaavat myöhään illalla kotisataman keltaisen kelmeitä valoja kohti. Norja on vielä vanha ja köyhä. Lohet ovat luonnonvaraisia ja kanta voimakas. Öljy on rauhassa omalla paikallaan. Ihminen on omalla paikallaan. Naali saa elää. Jääkarhu saa olla vapaa. Hiihtäjät hiihtävät, koska se on kulkukeino. Ei pätemisen, maallisen menestyksen, kilpailun, astmalääketeollisuuden korviketoiminto. Telemarkin laskija laskee tunturia alas puuterilunta villapaidassaan ja sarkahousuissaan. Sitä tarjoilee Larsenin trio. ​

   Eilen tilasimme pitsat kouluun, oli opettajatyöpäivä. Opettajat söivät pitsaa. Opettajat seisoivat ja söivät pitsaa. Yksi totesi, että on hassua, että ainoastaan yksi opettaja on uskaltautunut istumaan. Perseen suti, ei ole mikään uskaltamisasia istuminen. Mieli on seistä, kun on istunut jo kuusi tuntia ja kaksi tuntia pitäisi vielä jaksaa. Moni opettaja otti pitoemännän rooliin ja taittelivat marttamaisen touhukkaasti pahvisia pitsa-alustoja. On kiva ottaa edes pitoemännän rooli, kun muuten on ”aikuisen roolissa”, vaikka minusta luokanopettaja ”aikuisen roolissa” on iso vauva, joka kysyy, että saako hengittää ilman käskyä. Suurin osa vaikutti kiinnostuneilta, Verso-mallista, Verme-mallista, puuttumisen porras-mallista, autismin kirjosta. Autismin kirjosta tulee mieleen autistinen kirjolohi. Kirjo. Autistin stressikuppi menee herkästi nurin. Minun stressikuppi menee herkästi nurin, kun katson nyökytteleviä päitä, jotka ovat samaa mieltä kaikesta ja ottavat vastaan lisätehtäviä, josta ei makseta korvauksia, mutta jotka otetaan vastaan, koska luokanopettajia marssitetaan kuin pässejä narun perässä. Meillä on valmius, meillä voi teettää, olemme reservi, käskekää, niin me teemme.