Wigwam, 70-luku, 70-vuotiaat proge-jumalat

Freddia are You ready alkaa soimaan. Olen kuullut sen levyltä. Minulla ei ole mokkahapsutakkia, en polta ruohoa, juo Carilloa, enkä ole elänyt 70-luvun suomalaisen kevyen musiikin kultakautta. Olen kuullut, että silloin vannottiin Wigwamin ja Tasavallan presidentin nimeen, kuunneltiin Hurriganesia, elettiin suomen kielisen pop-musiikin nousun aikaa ja otettiin raivolla vastaan uusi aalto punk-kohkareineen.  

   Wigwam alkaa soittamaan. Pekka Rechart on 67-vuotias. Esa Kotilainen yli 70-vuotias kosketinvelho. Ja Jukka Gustavsson! Wikipedia-tietolähteen mukaan Wigwamin laulaja-kosketinsoittaja teki 70-luvun Wigwamin vuosien jälkeen 35 vuotta siivousalan töitä, kunnes sai 2014 valtion taiteilijaeläkkeen. Iron Maidenin solisti Bruce Dickinson promotoitiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi. Jukka Gustavssonin voisi promotoida Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi.

   Ensimmäinen Ruisrock 1970, nuori Wigwam, auringon polttamat ihot, kotiviini, kuoleman pelko, nuoruuden vimma kokea keho, tutkia sen reikiä, elää reikien kautta kosminen yhdyntä. Ydinaseita vastustettiin ja hippiaika oli mukana. Taikasieniä nappailtiin ja tutkittiin, millaisia vipoja ne aiheuttivat. Nykyään taikasienillä hangataan hankalasti irtoavaa kahvilänttiä keittiön kivisestä pöytätasosta. Pekka Rechart on pitkä. Kitarasoolot ovat pitkiä. Niiden toivoisi vain jatkuvan. Kappaleet ovat pitkiä. Niiden loppuun Wigwam jammailee pitkät hännät. Basisti näyttää Jukka Toloselta olematta kuitenkaan Tolonen. Basistilla on pitkät hiukset keskijakauksella, pitkät kasvot. Pekka Pohjola-vainaa, Roni Österberg-vainaa piipahtaa videoinstallaatiossa nyky-Wigwamin takana. Valkokankaalla rähähtelee ydinpommit, suurennetut hyönteiset ja psykedeeliset ornamentit vie 70-lukuun. Miten voi bändi kuulostaa Genesikseltä, Queenilta ja silti pohjaton suomalainen melankolia ja kaipuu yksinäisyyteen, olemattomaan, kauas pois nuijii kuuntelijan tajua kankaalle? Olo on kuin yksin avaruuskapselissa matkalla kuuhun. Kosminen yksinäisyys.  Miten onttoa on nykymusiikki?  Wigwamia kuunnellessa ymmärtää, miksi joidenkin pitää kuolla yksinäisyyteen, huumeisiin ja elämän nurjaan. Se jokin minussa, meissä, ihmisessä, halu unohtua ja olla kuin ei olisi. Olla olematta.