Siirry pääsisältöön

Claes Anderson


Claes Andersonin kuolema kohtasi minut Latviassa. Ajoin pyörällä polttavassa helteessä, ilmeisesti samassa helteessä, joka lopulta vei humanistin voimat. En ole samanlainen kuin Claes. Haluaisin olla.  Samassa helteessä mietin Claesia, psykiatria, runoilijaa ja muusikkoa. Claes oli sitä mieltä, että yksilö ei ole vapaa yhteisöstään. Alkoholismi, päihteisiin sortuminen ja elämän murskautuminen ei ole yksilön valinta, vaan aina sidoksissa yhteisöön, jonka jäsen hän on. Viime kädessä kyse on tietenkin myös politiikasta. Uusliberaali politiikka näkee yksilön voimakkaana, rohkeana, yrittäjähenkisenä, joka kartoittaa ja kerryttää, voi hyvin omilla ponnisteluillaan ja rakentaa vaikkapa jäähallin. Claes, minä ja ihana humaani vasemmisto näemme asian päinvastaisena.  Minä ajattelen jopa niin, että kun olemme kasvaneet luterilaiseen ja kristilliseen maailmankatsomukseen, ajattelemme helposti, että päihteisiin sortunut lähimmäinen voi huonosti minun vuokseni, minun puolesta. Varoittava esimerkki-ajattelu varottaa, että minustakin voi tulla samanlainen juoppo, jos en riittävästi yritä ja ole soma pikkuporvari.
  Ajoin pyörällä pitkin Latviaa. Oli helle. Join olutta. Kävin pirtseissä, yleisissä saunoissa. Venäjää puhuvat latvialaiset viettivät aikaansa pirteissä pienellä porukalla saunoen, juoden, syöden, toisiaan helvetisti vastoen ulkoa kamalan näköisissä neuvostoajan parakeissa. Vanha, ruma nainen hoiteli kassaa ja myi pientä hiukopalaa saunojille. Savukalaa, herneitä, limppua, silakkaa, valkosipulitillimajoneesia. Toinen vanha, hampaaton nainen valmisti keittiössä hiukopaloja, zakuskoja viikset täristen. Vanha herra Jura lämmitti saunaa haloilla ja luki romaania lempeä vanhan miehen ilme elämään tyytyväisissä silmissä. Siinä se, vasemmistolainen, yhteisöllinen paratiisi luhistumaisillaan olevassa betonikombinaatissa. Kuin Jeesus tallissa. Claes Anderson kiitos. Emme tarvitse kauniita ja rohkeita esikuviksemme. Tarvitsemme  lysmyisiä, kämäsiä, elämän näköisiä ihmisiä, elämän näköisiä rakennuksia, elämän kuuloisia tarinoita elääksemme onnellisen elämän. Luulen, että se on Claesin viesti minulle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee