Huomenna menen töihin. En ole
keksinyt uutta ammattia tämänkään kesän aikana. Olen sanoin kuvaamattoman
pettynyt. Minulla on flunssa. Vatsani on sekaisin. Olen huonosti levännyt. Vai
olenko? Sainko kesän aikana riittävästi levättyä, riittävästi syväunisia öitä?
Ajattelen, etten ole saanut. Kesäloma oli pitkä ja täynnä ulkomaan matkoja,
ystävien tapaamisia. Jo 20 vuotta sitten ajattelin, että tarvitsen pakopaikan,
piilopirtin, oman pienen saaren, kalamajan, jonne paeta ja vetäytyä elpymään.
Se ei ole toteutunut. Edelleen joudun luomaan sen kuin tyhjästä ja ainoa
pakopaikka on päiväkirja ja tämä blogi, jonne lataan sen, mikä sydämessäni on
mustaa, rikkoutunutta, haurasta ja valtaosan vitutuksestani, jota riittää
tyydyttävästi. Kesäaamuni ovat olleet arjen kaltaisia, toki pidempiä. Kahvia,
hesari, lapsille aamupalat. Olen ollut työllistetty. En ole osannut olla
kiitollinen pienistä lapsistani, jotka kasvavat ja kohta jättävät meidät
hiljaisuuteen. Silloin kaipaan ääniä, vilskettä ympärilleni. Vasta silloin
ymmärrän. Hermostukseni muuttuu äänten, sekasorron, elämän äänten kaipauksiksi.
Nyt olen kuivasilmäinen, hermostunut, huonouninen ja vastenmielinen.
En ole valmis töihin. Ei loman jälkeen koskaan ole valmis työntekoon.
Lomalla olen miettinyt raha-asioita. Tänä vuonna yritän olla miettimättä niitä
niin paljon. Tänä vuonna yritän pitää hauskaa ja löytää itselleni, oppilailleni
mielen, järjen, sydämen äänen ja opin. Aion laihtua tänä vuonna, aion liikkua
paljon. Kesällä latasin puhelimeeni ilmaisen Sports tracker-ohjelman, jota
kannan lenkeilläni. Olen siitä innostunut. Monta lenkkiä ja satoja kilometrejä
on jo tallentunut ohjelmaan. Olen päiväkirjaihminen. Pidän siitä.
Huomenna kohtaan työkaverit. Minulla on maaninen olo. Maanisuus on
suojarooli. Vaikutan iloiselta ja olen vitsikäs, puujalkavitsiekspertti minussa
on suojakaasu. Kun pääsen koulusta, vaihdan roolin heti mökötykseen ja olen
vanha tuttu siili piikit sisäänpäin ja tulen kotiin ja ihmettelen, miten kaunis
on valkoiseksi maalattu betoniseinä. Niin tämä alkaa taas. Syysloma on edessä.
Elokuun iltojen ihana hämäryys. Mitä tekisin, jos tavoittaisin ideaalin
vapauden. Ainakin näitä.
-
Ravustaisin kuvitteellisella kivirantaisella
saarellani.
-
Lämmittäisin kuvitteellista savusaunaa.
-
Sienestäisin kuvitteellisia herkkutatteja,
kanttarelleja, suppilovahveroita.
-
Poimisin kuvitteellisia mustikoita.
-
Purjehtisin kuvitteellisen pitkiä
purjehdusmatkoja sisävesillä, ulkosaaristossa.
-
Polttelisin kuvitteellista käyrävartista
piippuani, jonka pehkuissa tuoksuisi rommin tuoksuinen piipputupakka.
-
Mökkini olisi kuvitteellisesti sähkötön.
-
Katselisin kuvitteellisia muuttolintuja.
-
Haaveilisin kuvitteellisesti jostakin, jota
minulla ei ole ja joka olisi käden ulottuvilla, jos vain kurkottaisin
haparoivin kuvitteellisesti voimakkain käsin.
Niitä meni
tekisin. Huomenna kaikki on toisin. Kaikki on ohi. Olen taas osa
opettajakollegiota. Pavlovin koirille soi kello sisään ja ulos. Annan ohjeita,
läksyjä. Vien karjalaumaa ruokasaliin. Ja keksin ja keksin, mitä niille
opettaisin ja mitä isona tekisin.
Kommentit
Lähetä kommentti