Niin vain kävi, että oppilaiden antamien lahjojen määrä romahti tänä jouluna: niheä suklaapaketti, pari korttia, ja joku hemmetin koristemöhkäle, joka jäi koulun sekajätteisiin. Juttelin monen opettajan kanssa ja monille oli käynyt samalla tavalla. Meinasin huutaa oppilaille, että KIITTÄMÄTTÖMÄT ja lausua huoneentaulua, että kiittämättömyys on rumaa. En huutanut. Näytin naamaa. Näin meidät mitataan. Näin mitataan, pitävätkö lapset ja heidän vanhempansa meistä opettajista. Vai johtuuko tämä nyt siitä, että OAJ:n opettajien palkitsemisen eettisen neuvoston vanhin yliaktuaari on mennyt vuotamaan medialle, että sopivin kiitos opettajille lukukauden ahkeroinnista on itse tehty kortti ja pitkät lomat. Pois Pandan suklaat, hajukynttilät ja riittäköön niille puolipäiväläisille tonttukortti ja se, että saa nauttia lasten vilpittömästä, spontaanista seurasta. Auts. Olen ahne ja pettynyt. Olen pikkumainen ja saan vielä siitä koston. Kynttilä palaa, punaviini maistuu ja en ajattele koulua kahteen viikkoon. Kahteen viikkoon. En mene välipäivinä töihin. Jos tulee kokonaistyöaika, pitääkö välipäivinä mennä kouluun tekemään itselleen tonttukortteja? Opettajat haluavat vanhemmilta suklaata, herkkuja, tyynnyttely - ja hyvittelylahjoja, kun joutuvat sietämään paskaa, uhkaavaa, huonoa, ala-arvoista paskakäytöstä päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen.
Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok. Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon. Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti