En löydä mistään etsimääni. Etsin Hermann Hessen kirjaa Demian. Minulla on se ollut kirjahyllyssä. Olen lukenut sen monta kertaa, mutta klassikkona se kestää luennan uudestaan ja uudestaan. Minulla on tarve ymmärtää itseäni paremmin ja syvemmin ja nyt Demian auttaisi.
Kirjassa on poika, jonka on vaikea tulla itseksensä, syntyä täydeksi, synnyttää itsensä täydeksi ihmiseksi. Ei täydelliseksi. Täysi ihminen kykenee hyvään ja pahaan, yksinäisyyteen ja maailmaan liittymiseen. Haluan löytää Demianin, kun ilmeisesti taas olen tullut elämässäni tilaan, missä en hahmota itseäni. Olen symbioottisesti kiinni lapseni kehityksessä, jossa näen itseni. Se on kuvottavaa ja laittaa minut hädänalaiseen ja vaikeaan tilaan. Kävelen ulkona ja nähdessäni lapseni kavereita, minun tekisi mieleni huutaa heille ja sönköttää sekopää-äänellä, kireällä falsetilla, että miksi te ette hae lastani ulos leikkimään, vaikka tiedän, ettei se tulisi ulos, kun se ei ole valmis liittymään maailmaan ja siksi haluaa olla kotona ja puuhailla omia, mutta minun symbioosimulkkuuteni haluaisi nähdä hänet nojaamassa kaupan seinään ja räkimässä ja kiroilemassa siellä toisten tiellä, jotta voisin komentaa sitä pois sieltä kotiin. Tätä on näännyttävä symbioosi. Aina olen tyytymätön. Haluaisin aina työntää lastani maailmaan ja vetää sitä sen jälkeen takaisin sisään. Mieleni on symbioottinen esinahka.
Demianissa asiat saisi oikeat mittasuhteet. Kirja on lohduttava. Toisen puolesta ei voi tehdä lopulta mitään, päättää mistään. Jokaisen on elettävä oma elämänsä, puhkottava omat pelkonsa ja mielensä vankilat. Mietin symbioosiani. Miksi haluan elää lapseni kautta omia kasvutehtäviäni. Omia kipuja ei lapsi ratkaise. Miten tämä on niin vaikea sisäistää? Isälläni oli samanlainen symbioottinen esinahka. Työnsi lasta ulos maailmaan ja veti sisään turvalliseen kotiin. Missä minun Demian on?
Kommentit
Lähetä kommentti