Opin taas uutta. Kevätkahvitus on estradi katkerille tunteille, veripisaroille, epäoikeudenmukaisuudelle ja sorrolle. Esimies vaihtaa työmaata. Hän hakee isompia haasteita. Lisäksi hän on tyytymätön nykyiseen tulotasoonsa. Hän puhui kesätuulen heilutellessa kukkamekkoa, hiussuortuvien leijaillessa kevyesti kasvoille, filosofiaansa, joka oli sikäli persoonaton, että hän otti vertauskuvaksi oven. Ovi vertauskuvana on pateettinen ja helppo kuin halpa saippuakupla. Ovi aukesi yllättäen hänen eteensä ja hän tarrasi kahvaan ja halusi sulkea vanhan oven takanaan ja avata uuden oven edessään. Kuuntelin hiljaa ja huusin mielessäni, että itsekäs halpa akka, ha-haa!! Nimittäin, minulle oli aukeamassa uusi ovi ennen joulua, roikuin jo kahvassa ja olin astumassa uuteen, mutta hän, jonka filosofiassa ovi on freudilainen kestoelementti ei antanut minulle lupaa tarttua kahvaan ja avata uutta ovea. Ovi-filosofia onkin vain hänelle itselleen.
Mitäs minä? Minä olen todella tyytyväinen nykyiseen tulotasooni, ha-haa. Siivoan muuten vain työviikkojen päälle, kun ei riitä ei. Ha-haa. Näin punaista ja halusin avautua kesken kahvituksen, mutta puristin vihani timantiksi, OAJ-sormukseksi ja annoin olla. Tartu sinä kahvaan, avaa uusi ovi ja häivy. Minä jään ja puristan taululiidun valkeaksi luujauhoksi ja alan siivota kaappeja. Siivota kaappeja. Siivota kaappeja. Kaapin ovi aukeaa luokanopettajille. Kaapissa taululiituja ja kierrepäivyreitä. Hassua, että tällä alalla jotkut tekevät uraa, toiset polkevat kuraa.
Kevätkahvittus oli tänäkin vuonna hölmö näytelmä, joka jätti vitutuksen ja pahan maun. Pohjaan palaneen maun.
Kommentit
Lähetä kommentti