Eppu Normaalilla on kappale " Tihkumme seksiä". Minä en tihku seksiä. Tihkun myrkkyä. En enää pysty kuuntelemaan Tihkumme seksiä-kappaletta. Se on minulle mahdoton. Minä tihkun myrkkyä. Minut on kyllästetty katkeruudella, satuttamisen halulla ja vihalla.
Viime päivien aikana varmistuin kipeästä tosiasiasta: Minulla on aina oltava joku, jota mä inhoan aivan järjettömästi, koko sydämestäni, täydestä halusta. Minulla on aina ollut, lapsesta asti joku, jota vihaan ja joka mua inhottaa niin, että tärisen vihasta. Niin, luokanopettaja ja näin alkeelliset mielenhallintatavat! Onneksi olen siitä tietoinen, ehkä. Nyt inhoni, vastenmielisyyteni, vihani kohde on naapurini. Ei se ole mulle mitään tehnyt. Ei se ole mulle sanonut pahasti. No, mitä vittua sitten? En osaa vastata. Ikään kuin olisin rationaalisesti päättänyt, että niin sen tietysti täytyy olla ja hyväksyn sen. Minulla on oltava kohde, johon suuntaan kaikki patoutumani ja siitä kohteesta tulee minulle maailman tärkein ja sitä kautta rakkain.
Vihan kohteeni on eronnut nainen. Hän edustaa minulle liian kevyttä maailmaan suhtautumistapaa. Minun mielestäni, moraalisen kompassini mukaan, hänen pitäisi olla onneton, kun hänen parisuhteensa järjestelmällisesti hajoaa ja hän ottaa taas seuraavan yhtä sokeasti kuin edellisen. Haluaisin nähdä hänet itkevänä, potevana ja että hän menisi terapiaan ja hänestä tulisi samanlainen parisuhde-eläjä kuten kaikki muutkin. Millä oikeudella hän seikkailee keski-iän ylittäneenä ja hänelle ei riitä Reiska- rekkamies tai teknikko-Pekka? Koen, että naapuri loisii meidän nurkissa ja potee yksinäisyyttä silloin, kun hänellä ei ole viikonloppuna lapsia. Hänellä on tylsää ja hän tulee kuluttamaan aikaa ja viihdyttämään itseään meille. Minun on sitä vaikea hyväksyä. Koen, että hän ryöstää kotini, vaimoni, perhe-elämämme. No niin tietysti. Olen saatana mustasukkainen ja omistamisen haluinen. Mistä? Vaimostako? Ehkä, koska koen, että vaimoni on mielummin naapurini kanssa kuin minun, vaikka 85 % vaimoni viettää arjesta minun, luokanopettan jumalan tahdosta kanssa.
Jos vihani kohde ei olisi naapuri, se olisi joku toinen. Sen olen oppinut, että kohde on oltava ja löydän sen aina jostakin. Reilua se ei ole naapurilleni, ei tietenkään. Mutta, ei näistä asioista voi suoraan puhua, eikä pidäkään. En minä voi sanoa vaimolleni, että toivoisin, että vietät kanssani hiljaa lauantai-iltaa, kun kaikki asiat on puhuttu jo vittu tuhat kertaa. Tai sitten minulla pitäisi olla vaimo, joka haluaa olla täydellisessä symbioosissa kanssani koko ajan kaikki päivät. En halua sitä! Anteeksi naapurini. Olet minulle turvallinen kohde. Sinussa minä tutkin itseäni. Ja mitään en löydä.
Kommentit
Lähetä kommentti