Mielenterveyssivujen mukaan joka viides lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä. Sattuu tajuta, että oma lapsi on yksi heistä. Hän vain jää ulkopuolelle. Jättäytyy. Ei ymmärrä, miten ollaan, jutellaan. Sattuu tulla kotiin aikaisin opettajan työstä ja saman tien alan työstää lapsen yksinäisyyttä. Samalla työstän omaa yksinäisyyttäni. Miten järkyttävän yksin olinkaan nuoruuteni? Aivan kuilun pohjalla. Ja siinä kuilun reunalla muu maailma, kuvitteellinen onnellisten maailma eleli merkityksetöntä, yhteydellistä elämäänsä. Olla ja elää vailla yhteyttä toisiin ihmisiin. Niin minä elin. Elän osittain vieläkin. En opi varmastikaan koskaan.
Tänään sain tarpeekseni. Lapsi yksin. Tunne, että täällä olen ja kaikki muualla. Salaliittoteoria, yksinjättämisen teoria, uskomus, että kaikki muut, koko muu maailma bailaa ja minun lapseni on täysin hylätty, yksin. Tartuin kynään, se oli aseeni. Julkaisuväylä what`s app. Lapsen luokan vanhempien listaan tiedustelu, mitä kaikki muut lapset vapaa-aikana tekevät. Ajattelin, että tartun härkää sarvista ja teen yksinäisyyttä näkyväksi, jotta se helpottuisi. Sain vastauksia. Skuuttaavat. Skeittaavat. Korista. Pihalla. Frisbe-golf. Tietokonepelejä.
Hetken päästä minua alkoi hävettää. Yksinäisyys aiheuttaa HÄPEÄÄ. Minä häpäisin lapseni, sukunimeni, koko perheeni, sukuni, ammattikuntani. HÄPEÄ, nyt meidät polttomerkitään parantumattoman yksinäisiksi. Meitä aletaan karttaa kuin ruttoa, jotta yksinäisyys ei tarttuisi. Yksinäisyys aiheuttaa häpeää. Yksinäisyys aiheuttaa halun muuttua näkymättömäksi.
Jotain sille saatana pitäisi tehdä.
Kommentit
Lähetä kommentti