Harvoin käyn kirppareilla. Kun haluan, että saan olla piilossa, menen kirpputorille. Sieltä ei kukaan osaa minua etsiä. Siellä ei tule hintahiki. Ei kirvele kaivaa lompakosta roposta, kun on kuvitellut tehneensä löydön, löytäneensä aarteen. Siellä olen omieni joukossa: olen sekundaa, second hand, toisen luokan kansalainen, parasiitti, ylipainoinen, likinäköinen, itsensä saastuttaja, kelmeä runkkari, hiilihydraattitankki, nuhanenä, elämän esteisiin kompastuja, villinorsu.. Siltä se tuntuu ja tuntuu hyvältä. En törmää trendeihin, Luis Vittoneihin, kaiken maailman muistuttajiin, mitä rahalla saa ja mitä minunkin lain ja oikeuden sekä kirkon ja valtiovallan suojeluksessa tulisi tavoitella harmaan massan joukossa ja olla kuten kaikki muutkin penseät, huonotuuliset veronmaksajat. Keskivertokirpparikävijällä on hammaskiveä enemmän suussaan kuin yhteensä Espoon Haukilahdessa asuvilla ekonomeilla ja se tuoksuu. Minä viihdyn ja saan olla piilossa.
Tällä kertaa löysin laatua. Löysin käyttämättömän piikkimaton, Volter Kilven Alastalon salissa ja Junnu Vainion levyn. Olin onnellinen, mitä sä luulit?
Luokanopettajan aarteet, loppusumma 10 €. |
Kommentit
Lähetä kommentti