Unessa yöllä rehtori ilmestyi minulle. Seurasi käsityön tuntejani. Motkotti, valitti. Nosti maasta pienen palan vappuserpentiiniä ja ihmetteli, miten voi olla serpentiiniä vielä lattialla ja nyt on jo joulu? Ensimmäinen viikko takana. Koko ajan kysyn itseltäni, milloin ja missä ja ketkä tulevat ja tehdäänkö vuosisuunnitelma tänään ja milloin jaetaan ryhmät ja millä perusteilla? Ja minulta kysytään taukoamatta, millä mielellä oppilaani ovat. Suutun ja vastaan, että mistä vitusta minä tiedän, millä mielellä he ovat. Ihminen voi hymyillä ja olla ahdistunut, olla surullinen ja nauraa, olla masentunut ja peittää sen maanisuudella ja toisin päin. Että mistä vitusta minä voin tietää, millä mielellä oppilaat ovat tulleet kouluun? Entä Markku, mielellä sinä olet? Mitä vittua minun mieleni liittyy töiden aloitukseen ja työssä suoriutumiseen? Kuin olisin mielisairaalan pitkäaikaisasukki ja mieltäni syynätään päivittäin.
Niin se vain tuli taas, syys ja suunnaton syyllisyys.
Kommentit
Lähetä kommentti