Sieltä se taas tuli. Taas sen kuulin. Olin salliva. Hän kieltävä. Olin kuulemma palkitseva, kun hän oli rankaiseva. Hän oli kieltänyt oppilaalta asian, minkä minä sallin. Tulin hänen ja oppilaan väliin. En tiennyt, että hänellä ja oppilaalla oli valtapeli. Sanoin hänelle, että jos sinulla on valtapeli, jonka olet päättänyt voittaa rankaisulla, en voinut sitä tietää ja olisit voinut tehdä minulle selväksi, että teillä on tällainen tilanne! Hän ei tehnyt.
Hän ei halua, että syntyy oppilaille tilanne, että Markku on hyvä poliisi ja hän paha poliisi. Sanoin, etten ole poliisi, en paskalakki, en sinivuokko en ole jepari, kyttä, skoude en en en!!! Olen opettaja. En tiedä, olenko hyvä opettaja. Mutta sen tiedän, etten ole paha opettaja. Ratkaisen vuorovaikutuksella, keskustelulla, en rankaisulla. Eihän minulla ole edes etälamautinta, käsirautoja, maijaa pihassa. Ruosteinen volvo kylläkin.
Mistä vitusta tämä on tuotu opetuskeskusteluun tämä hyvä ja paha poliisi-allegoria? Puhuttiinko ennen vanhaan, että minä en halua asetelmaa, jossa sinä Markku olet hyvä paimen ja minä paha paimen?
Onko opetustyö kilpailua, kuka on suosituin kuka kuka ei? Suosittu, suositumpi, suosituin. Entä jos suositummaksi ihmiseksi tulee, jos antaa itsestään itsensä, persoonansa, parhaat puolensa työelämän alttarille ( mikä helvetin työelämän alttari, kas kun ei masuuni, painekattila..)? Entä jos on ihan oikein, että tipahtaa tässä kuvitteellisessa "pop-rankingissa" alaspäin, jos on naama norsun vitulla, alavireinen, rumasti puhuva, epäilevä, rankaiseva, määräilevä despootti? Saatana!
Kommentit
Lähetä kommentti