Luokanopettajan arki

Viisi viikkoa ehti kulua koulun alkamisesta. Sitten alkoivat puheet opettajanhuoneessa koventua. Jälki-istuntoja alettiin jakaa kuin tarroja käsialavihkon alareunaan. Jalkapalloja takavarikoitiin, kun joku tyhmä ja ajattelematon potki sitä "kerran" käytävällä. Takavarikoimisajaksi määriteltiin epämääräinen viikko. Yhden luokan pallo takavarikoitiin, takavarikoidun pallon luokan oppilaat takavarikoivat naapuriluokan pallon. Siitä syntyi nahistelu. Nahistelusta jaettiin jälki-istunto. Jälki-istunnosta seurasi kosto. Kostosta jälki-istunto.    Kolme oppilasta sai jälki-istunnon. Syy: puukeppien haku kouluaidan ulkopuolelta, näköetäisyydeltä, käsivarren mitan päästä. Käyttötarkoitus: leikkiminen. Välituntivalvoja ilmeisesti luuli, että kepit ovat tarkoitettu silmän puhkomiseen ja räpsäytti jälki-istunnon. Syy: koulu(vankila-)alueelta poistuminen, pakeneminen rajojen ulkopuolelle. Valvoja antoi jälkkärin vain kahdelle. Viisi pääsi kuin koira veräjästä. Ilman silminnäkijöitä sa

Mistä helvetistä keuliminen on taas tullut muotiin? Että rasittaa katsoa keulivia penskoja. Keulivat kauppojen edessä, koulujen pihoilla, pyörätelineillä, joka paikassa. Onko se nykypyörillä niin paljon helpompaa? Keuliminen, kiroilu ja aikuisten silmille reipas ja rohkea hyppiminen. Minkä takia sitä siedetään? 

Kollega jää kotiin lasta hoitamaan syyskuun alusta joulukuun alkuun. Onnittelin. Poikani kysyi kotiin jäävältä, mikset saman tien jää eläkkeelle? Aloimmekin pohtia, millä keinoin eläkkeelle pääsisi aikaisemmin? Päädyimme seuraaviin: - Vannesahalla peukalot vahingossa poikki TN-tunnilla. Irtoisko eläke? - Hulluksi heittäytyminen. Jaksaisiko näytellä hullua riittävän johdonmukaisesti? - Työperäinen, krooninen migreeni.  - Kehkoalveoliittiastma. Ei voi mennä edes metsään. - Antaisi amputoida jalat tai vain toisen. Vaikea diapetes. - Hitsiliekkiin tuijotus ja reiät verkkokalvoon. - Kuulon alenema ja tinnitus ei. Ne vain helpottavat työntekoa. - Masennuksen kanssa piehtarointi. Ei perkele. Pyydän anteeksi. Leikin sopimattomalla. Pako ennen aikaiselle eläkkeelle on kuitenkin monen opettajan mielessä. Monelle pako taitaa jäädä lieväksi alkoholisoitumiseksi. Siinä on hyvä piehtaroida ja sinnitellä eläkeviivan yli. Toivottavasti.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen puhui maalittamisesta kommentoidessaan Porvoon poliisiampumisia. Maalittamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa hyökätään avoimesti, kaikki moraaliset pidäkkeet ylittäen ja ohittaen, yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta vastaan. Helsingin sanomat ( HS 26.8.2019) kirjoittaa, että vastaavanlaista maalittamista tapahtuu ja on jo jonkin aikaa tapahtunut myös suomalaisissa kouluissa. Opettajat edustavat poliisien ohella yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. Olin yllättynyt, että rohkeasti myös opettajat nostettiin poliisien rinnalle sisäisen turvallisuuden tunteen keskeisiksi tekijöiksi. Jos opettajia ja poliisia vastaan hyökätään avoimen vihamielisesti, se on vakava merkki siitä, että yhteiskunnan turvallisuus horjuu. Ja niin todella tapahtuu. Poliisien lukumäärää ollaan nostamassa 350:llä, vaikka tarve olisi tuplasti enemmän. Opettajilla tilanne on vähintäänkin sama. Mistä tämä maalittaminen kertoo? 

Työnantaja odottaa, että työntekijä sitoutuu, olisi mahdollisimman sitoutunut. Kasvatusalalla odotetaan pitkää, pitkäjänteistä sitoutumista. Mitään työnantaja ei ole valmis asian eteen tekemään. Jotten hauku väärää puuta, arvostellessani työnantajaa, arvostelen myös yhteiskunnan. Jotta haluaa johonkin sitoutua, pitää sen olla jotenkin palkitsevaa. Onko kasvatustyö itsessään sitten palkitsevaa? Onko palkitsevaa kuunnella kiroilua viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä  toiseen? Millä hemmetillä meidät sidotaan, sitoutetaan tähän työhön? Kuvitellaanko, että olemme viimeinen pelastus, viimeinen seula? Kuvitellaanko, että raahaudumme kaakin puuhun päivä toisen jälkeen hyvää hyvyyttämme? Ammatin vuoksi? Vuoksi isänmaan, rakkaan äidinkielen, vuoksi nousevan nuorison, senkö pitäisi riittää? Vai riittääkö palkinnoksi, että saa juosta käytöshäiriöisen pellen perässä ympäri koulun käytäviä ja maanitella mansikkia pois karkumatkalta takaisin aidattuun pihattoon pureskelemaan hengen

Arki kaataa sänkyyn, vie ilon, tuhoaa hermoston. Puolisoni istuu aamuisin tulpat korvissa. Lasten meteli on liian kova. Kääntyvän sanomalehden sivu repii rikki tärykalvon. Suun maiskutus, maiskautukset, kuivat yskähdykset, kaikenlaiset suuontelosta tulevat äänet ärsyttävät suunnattomasti. Tuolin jalan laahaus tuntuu vatsassa asti äitelänä inhona. Teräksisen ruokailuvälineen kolahdus etenee hermostossa kuin leipäkiven hypyt järven pinnassa, ensimmäiset tärähtävät ja sattuvat, sitten asteittainen vaimeneminen. Lasten nujakointi on helvetillistä. Sähköhammasharja kuulostaa samalta kuin betonia kairaava iskuporakone. Puolisoni sanoi, että aamut tekevät hänestä hirviön. Hänen tekisi mieli hyökätä, lyödä, purra, potkia, eliminoida. Minusta taas tulee raunio, hermoraunio. Luhistun sisäisesti. Menen kasaan, uhriudun. Hajoan. Kumpi sinusta tulee arjen kaaoksessa: Hirviö vai raunio.

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

12-vuotiaat lapset lainaavat vauvojen luukkukirjoja. Lukevat niitä ja hihittävät. Yläasteen 9.-luokan oppilaat lukevat Puppe-kirjoja., luukkukirjoja. Niissä on yksittäisiä sanoja, isolla fontilla ja tavutettuna. Ollaan syvällä. Olemme palaamassa keskiajalle. Visuaalisten tekstien etusormella selailu ja luukkukirjojen söpöjen kuvien katselu ja hihitys. Korkeinta, mihin ihminen pystyy. Nuorten kirjojen ja lasten kirjojen kirjoittajat: Voisitteko kirjoittaa luukku-kirjoja? Kouluun lisää ruukkukasveja ja luukkukirjoja!  Puhupa nykylapsille ja -nuorille juonikirjoista, niin saat vastaukseksi ylimielisen ylenkatseen ja halveksunnan. Juonikirjat! Kuka tampio enää lukee juonikirjoja, kun on nämä luukkukirjat? 

Viime viikolla kuuntelin oppilaitani, yhden kerran vaivauduin sen tekemään. Vai oliko heillä yhden kerran jotakin järkevää sanottavaa? Oli heillä. Olen niin kyyninen. Aivan liian. Käsittelimme äidinkielessä päiväkirjaa kirjallisuuden lajina. Käsittelimme päiväkirjan tuntomerkit: Minä-kertoja, salainen, intiimiys, vaikeiden tunteiden käsittely, ihastumiset, rakastumiset, isäviha, äiti-inho, sisarkateus, veljesviha, omien anatomisten puutteiden erittely. Sitten mainitsin muutaman kuuluisimman päiväkirjan kirjallisuuden saralta: Neropatin päiväkirja ja Anne Frankin päiväkirja. Monen oppilaan silmissä syttyi tuttuus Anne Frankin kohdalla. Tosi moni tiesi asiasta hämmästyttävän paljon. Olin positiivisesti yllättynyt. Ei kukaan päiväkirjaa tietenkään ollut lukenut. Mistä he sitten tiesivät päiväkirjasta? Youtubeen tubettaja TLDRDEEP on ladannut satoja pedagogisia tietokatsauksia aiheesta kuin aiheesta. Tubettaja DEEP lataa kerran viikossa tietoiskun. Katsoimme Anne Frankista tehdyn tietois

- Onko sinulla kaikki hyvin? Minulta kysyttiin, onko minulla kaikki hyvin? Ihmettelin ja kysyin, että miten niin? Koska, minä en hymyile työpäivän aikana. Koska minulla on kuulemma otsarypyt, huolirypyt. Vastasin, ettei minua työnteko hymyilytä. Kun mietin, mitä tarjoilen oppilaille seuraavaksi, en ole hyväntuulinen. Olen oikukas. Minua saattaa välillä jopa, uskallanko sanoa (jos kuiskaan), vituttaa. Aivan. Minua saattaa välillä jopa vituttaa. Kun kuuntelen huutomyrskyä ja setvitän välituntiriitoja, minua ei hymyilytä. Joskus jos hymyilen, olen maaninen ja se on peittotunne, uupumuksen ja vitutuksen peittelytunne. Miksi en hymyile? En tiedä, kokeeko moni aikuinen työpaikallani samalla tavalla: Jos työkaveri ei hymyile, jokin on pielessä.    Yhtä aiheellista on puuttua työkaverin jatkuvaan hyvillä mielin olemiseen. Opettajan työssä jaetaan ja saadaan vain ja ainoastaan taakkoja. No joo, joskus tulee onnistumisen, hetkellisen hyvän olon tunteita. Mutta pääasiassa tässä työssä ollaan