Työnantaja odottaa, että työntekijä sitoutuu, olisi mahdollisimman sitoutunut. Kasvatusalalla odotetaan pitkää, pitkäjänteistä sitoutumista. Mitään työnantaja ei ole valmis asian eteen tekemään. Jotten hauku väärää puuta, arvostellessani työnantajaa, arvostelen myös yhteiskunnan. Jotta haluaa johonkin sitoutua, pitää sen olla jotenkin palkitsevaa. Onko kasvatustyö itsessään sitten palkitsevaa? Onko palkitsevaa kuunnella kiroilua viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen? Millä hemmetillä meidät sidotaan, sitoutetaan tähän työhön? Kuvitellaanko, että olemme viimeinen pelastus, viimeinen seula? Kuvitellaanko, että raahaudumme kaakin puuhun päivä toisen jälkeen hyvää hyvyyttämme? Ammatin vuoksi? Vuoksi isänmaan, rakkaan äidinkielen, vuoksi nousevan nuorison, senkö pitäisi riittää? Vai riittääkö palkinnoksi, että saa juosta käytöshäiriöisen pellen perässä ympäri koulun käytäviä ja maanitella mansikkia pois karkumatkalta takaisin aidattuun pihattoon pureskelemaan hengen ravintoa, sielun substralia? Millä meidät sitoutetaan tähän luokanopettajan työhön? Kokonaistyöajalla? Move-testeillä? Vanhempain varteilla? 10 euron pikkujoulurahapalkinnolla? Millä meidät sitoutetaan? Miksi me sitoudutaan? Miksi kukaan edes viitsii sitoutua?
Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok. Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon. Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.
Kommentit
Lähetä kommentti