Lapset ovat levottomia. Ja se on normaalia. Impulsiivinen
toiminta ja möläyttely on normaalia. Ei sitä pitäisi enää edes mieltää
oppitunnin häirinnäksi. On jeesustelua verrata nykyaikaa vanhoihin hyviin
aikoihin. Lapsuudelle on tapahtunut paljon. En silti pidä kehitystä hyvänä.
Oman vuoron odottaminen ei enää tahdo onnistua. On vaikea säilöä tunteita tai
mielipiteitä edes pieniä aikoja. Kun tunne nousee sisällä, sen säilöminen ja
hallittu ilmaisu ei onnistu. Se kaappaa järjen ja tietoisuuden täysin. Kaikenlainen
säilöminen on taakse jäänyttä aikaa. Psykiatri Jari Sinkkosen sanoin aivojen etuotsalohko
eli orbitofrontaalinen aivokuori ei enää hallitse eikä hillitse impulsseja.
Tietokonepelit ja
virtuaalinen maailma sotkevat lasten
dopamiinihormonitason. Virtuaalimaailma antaa lapselle kaikkivoivan hallinnan
tunteen ja pitää heidät kutkuttavassa jännityksessä ja välittömässä mielihyvätyydytyksen
tilassa. Rajusti liikaa viikonlopun pelannut lapsi on kuin vieroitusoireinen
sekakäyttäjä. Kamaa pitäisi (virtuaaliaikaa) saada, mutta yhteiskunta pakottaa
töihin tai kouluun istumaan hiljaa omalle paikalle ja odottamaan vuoroa. Tämä
on liian iso vaatimus aivoille, jotka on tylsytetty mielihyvämyrskyllä.
Koulussa pitäisi
tehdä digiloikka. - Tietotekniikka on vain väline, puolustavat
loikka-aktivistit. No, en tiedä. Koulu voisi olla ihan vanhanaikainen.
Laskutaito sakkaa, kirjoitustaito sakkaa, lukutaito sakkaa. Yleissivistys sakkaa. Koko paska sakkaa. Koulu pelkää liikaa olla perustaitojen
puolustaja. Opettajakuntaa viedään 6-0. Ja miksi niin käy? Siksi, että aikuiset
ovat yhtä pihalla kuin lapset.
Kommentit
Lähetä kommentti