Siirry pääsisältöön

Tuollaisia ihmisiä ei enää tule

 Nyt kun näitä kitarasankareita ja kuplettikuninkaita kuolee, niin ystävät heti väittämään, että se nyt oli taas sellainen viimeinen mohikaani. Ei sellaisia enää tule. Se oli monitaituri, multitalent, ei niin monipuolisia jätkiä enää synny. Sitten väitetään, että sillä (edesmenneellä) oli niin iso sydän, leveät harteet ja niin uskomattoman suurta ystävyyttä se pysty osoittamaan ja ei sellaisia enää tule. Perkele, sellaisia ei enää tule, kun sellaisia ei koskaan ole ollutkaan. Kuollutta käsitellään silkkihansikkain, tietysti.

  Mikä tässä sitten minua taas mättää, ärsyttää, vituttaa? Se tietysti, että samanlainen paskanpuhuja kuollut on ollut kuin kaikki muutkin. Yhtä ristiriitaisilla tunteilla, yhtä ärsyttävillä piirteillä varustettu yksilö ja sellaisia sitten ei tule. Kyllä niitä tulee tai sitten ei tule. Olkoon tullakseen tai olkoon tulematta. 

  Koko kansakunta muistelee, missä olin silloin, kun ensi kerran kuulin sen laulun, jonka teki, tuotti ja sävelsi se sellainen, jollaisia ei enää tule. Missä näin ensi kerran, Puhoksen ABC:lläkö vai mikä se paikka oli, missä näin sen, jollaisia ei enää tule. Sitten perusmuistelufraasi: Se oli niin tavallinen, ihan kuin me muut, me tavalliset ja sitten se, jollaisia ei enää tule, moikkasi ja yhdessä me naurettiin. Niin mukava, tuli kaikkien kanssa silleen kivasti toimeen silmät aina sirrillään (suolasta).

  Sitten muistellaan, että se oli meidän mökkinaapuri, ihan tavallinen, souteli ja suuteli, kävi verkoilla ja Alkossa ja oli niin mukava mökkinaapuri. Mökkinaapuri ei koskaan ole mukava. Mökkinaapuri on aina riesa, maanvaiva, vaikea saada lähtemään omalle puolelle omaan mökkirantaan, jos kerran on päästänyt sisään. Sellasia ne on kaikki mökkinaapurit: Haistavat ilmasen pullan ja kahvin ja hyötymässä heti. 

 Tuollaisia ihmisiä ei enää tule. No eihän se tuollaisen ihmisen vika ole, jollaisia ei enää tule tietystikään. Yhtenäiskulttuurissa halutaan omistaa pala julkisuuden ihmisistä, koska sellaisia ei enää tule, vaikka fakta on se, että liukuhihnalta tupsahtaa koko ajan lisää ja lisää ihmisiä, josta tullaan sanomaan heidän kuoltuaan, että sellaisia ei vain enää tule. Niitä tulee aina.

justify;">

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kiinalaiset pöytätavat

Ystäväni käy työasioidensa takia Kiinassa monta kertaa vuodessa. Hän kuvaili kiinalaisia pöytätapoja kovin erilaisiksi kuin mihin meidät on Suomessa ja muissakin läntisissä maissa  kasvatettu. Syöminen on sotkuista. Roskat heitetään reippaasti lattioille ja seinille. Ruokailu on kovaäänistä. Tarjoilijaa komennetaan kovaan ääneen. Nuudelikeittoja hörpitään äänekkäästi ja maiskutellaan mässyttäen ja roiskuttaen. Röyhtäileminen on tyytyväisen asiakkaan merkki. Ruuan loppuun asti syöminen on epäkohteliasta. Piereskelykin on ihan ok.     Aivan kuin kiinalaiset ilkkuisivat meidän tavoillemme. Nythän on niin, että Kiina on ja tulee olemaan tärkeä kauppakumppani Suomelle vielä pitkään. Itänaapurin kanssa pärjäsimme sodan jälkeisinä vuosina erittäin hyvin, kun meillä oli viinaa vähän ja sekin huonoa ja kallista ja heillä erinomaista ja paljon.  Suomalainen kaupparatsu opetteli mielellään venäläisiä pöytatapoja ja siinä sivussa sovittiin paperikombinaattien ja jäänmurtajien rakentamisesta.

Huonosti kasvatettu lapsi

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan

Mikael Jungner teki tv-historiaa

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee