Vittu suomen kielessä

Sanoista vittu kaikkein himotuin on. Niin kai voisi sanoa. Kuultu on myös, kuinka vitusta on tullut välimerkki. Miten sitä kuulee joka väliin sanottavan. Nuoriso käyttää vittua arkena ja sunnuntaina, koulussa, töissä, hautajaisissa. Ei niin pyhää toimitusta ole, ei niin pyhää paikka lie, jossa ei vittua voi kajauttaa. Mitä nuoriso edellä, sitä radio- ja tv-juontajat perässä. Mitä näitä kiroiluohjelmia nyt on, niitä aamulypsyjä, joissa nimenomaan idea on puhua, mitä sylki suuhun työntää. Kiroilu on vain osa verevää kielenkäyttöä, hersyvää puhetapaa. Onhan se niin, että kyllä sitä vittua voi käyttää vaikka mihin käyttötarkoitukseen. Äkkipäätään tulee  mieleen muutama suomalaisen kaanonin perustukipilari, jota pitäisi ryydittää vitulla.

- Kuullos pyhä vala, vittu kallis Suomenmaa.

- Maa kunnasten ja vittu laaksojen, mi on tuo kaunoinen.

- Ei paha vittu ole kenkään ihminen, vaan toinen vittu on vaan heikompi toista.

- Alussa oli vittu suo, kuokka ja Jussi.

- Oi maamme Suomi, vittu synnyinmaa. Soi vittu sana kultainen.

- Kolme vitun pientä elefanttia marssi näin.

- Hämä vitun häkki kiipes langalle.

Tällä tavalla kai nykyaikana voidaan päivittää kaanon.  Sannia parjattiin julkisuudessa nuorten kielen ja moraalin pilaamisesta laulussaan, jossa kysyttiin yksinkertainen kysymys mitä vittua.  On puhuttu kielen köyhtymisestä. Kieli pyrkii kehittymään ekonomian lakien alaisesti aina kohti suurempaa informaalisuutta ja yksinkertaisuutta. Suomen kielen iki-ihanat substantiivit voisi vallankin hyvin korjata yleistermi vitulla. Annetaan verbille tehtävä muovata asiayhteys.

Mihin vittuun sä oot menossa? Kenen vitun (kaverin) kanssa meet vittuun (kouluun)? Minkävärisellä vitulla (värikynällä) haluat piirtää? Mitä vittua (ruokaa) haluat syödä? Onko oikein, että aina yksi vittu (luokkatoveri) jätetään yksin? Nyt vittu (kaikki) hiljaa! Nyt vitut (sukset) jalkaan ja hiihtämään?

  Jos vittu hyväksyttäisiin salonkikelpoiseksi käyttösanaksi ja sen arvolataus neutralisoitaisiin, loppuisiko sen käyttö? Mikä sana tulisi korvaamaan pahennusta ilmaisevan vitun korvikkeen? Vai tulisiko? Ihmiset tarvitsevat sanoja, joilla tehdään irtiottoa vanhempiin sukupolviin. Ne ovat tärkeitä. Nykyään kaikki sukupolvet tuntuvat tekevän irtiottoa edellisistä sukupolvista. Sanan vittu-käyttö on pubertaalista, mutta se ei voi edustaa puberteettia. Yli kolmekymppisten hormonitoiminta on jo rauhoittunut. Vaihdevuosiin ja menopaussiin on vielä seesteinen latenssivaihe pikkuporvarillise etelänmatkoineen ja autonvaihtoineen. Onko vittu sanan käytössä kyse vain siitä paljon puhutusta kulttuurin puberteetista, jota me sokeasti ihailemme, kun meidän ikiaikainen klassikkovaistomme on kuollut. Onko moraalimme rappeutunut?

   Onko ainoastaan koulun tehtävä enää olla vitun kitkijä? Vanhemmat eivät sitä enää läheskään aina tee. Vanhempia tietenkään ei saa syyllistää. Mutta vitun vaikeaa on asiasta opettajana suoriutua. Anteeksi kielenkäyttöni. Asiayhteys pyhittäköön tämän kirjoituksen painokelvottomuuden.