Kenen tämä maailma on? Vein lastani päiväkotiin. Olin pukeutunut luokanopettajaksi. Perusfarkut, huppari, lenkkarit ja mallista jo ajat sitten yli kasvanut tukka. Oloni oli nuhruinen. Olin mahdollisimman kaukana huolitellusta. Huoliteltu nainen, jonka tiesin pankkitoimihenkilöksi, toi lastaan samaan aikaan. Hän oli pukeutunut elegantisti, al dente. Hän viesti vaatteillaan. Minä en viestinyt. Tai viestin. Viestini oli: olen maastoutunut, naamioitunut opettajaksi. Olen madaltanut raja-aidan, joka erottaa eri-ikäiset. Viestini oli: En välitä, miltä näytän, kun nyt teen työtä, jossa raahaudun pitkiä käytäviä tunnista toiseen astuakseni luokaksi kutsuttuihin tiloihin, jossa kohtaan kovaa ääntä, tarvetta, huolta ja välinpitämättömyyttä. Samoissa sisä-ja ulkokengissä otin erilaisia kasvatusilmeitä ja puhe-elimillä tuotin kasvatusta ja opetusta. Vähän samalla tavalla kuin kokonaisia mustapippureita murskaava pippurimylly kasvatin. Viestin vaatteillani, että olen sivistyksen jumala Apollonin
Opettajan työ 2000-luvulla