Luokanopettajan arki

 Mielenterveyssivujen mukaan joka viides lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä. Sattuu tajuta, että oma lapsi on yksi heistä. Hän vain jää ulkopuolelle. Jättäytyy. Ei ymmärrä, miten ollaan, jutellaan. Sattuu tulla kotiin aikaisin opettajan työstä ja saman tien alan työstää lapsen yksinäisyyttä. Samalla työstän omaa yksinäisyyttäni. Miten järkyttävän yksin olinkaan nuoruuteni? Aivan kuilun pohjalla. Ja siinä kuilun reunalla muu maailma, kuvitteellinen onnellisten maailma eleli merkityksetöntä, yhteydellistä elämäänsä. Olla ja elää vailla yhteyttä toisiin ihmisiin. Niin minä elin. Elän osittain vieläkin. En opi varmastikaan koskaan.   Tänään sain tarpeekseni. Lapsi yksin. Tunne, että täällä olen ja kaikki muualla. Salaliittoteoria, yksinjättämisen teoria, uskomus, että kaikki muut, koko muu maailma bailaa ja minun lapseni on  täysin hylätty, yksin. Tartuin kynään, se oli aseeni. Julkaisuväylä what`s app. Lapsen luokan vanhempien listaan tiedustelu, mitä kaikki muut lapset vapaa-aikana tekev

 Tunnetteko kevään tuon? Mahla virtaa koivun runkoa ylöspäin. Olet samaan aikaan väsynyt, alavireinen, alakuloinen, masentunut ja maaninen, idearikas, touhukas ja kaikkialle tekisi mieli sännätä. Kannan näitä oloja. Olen väsynyt työhöni, perheeseeni ja silti kannan lapsistani huolta ja minulla on suunnitelmia heidän varalle. Jalkapallo-ottelussa seuraan lapseni peliä. Toivon hänen olevan paras. Kun hän tulee vaihtoon ja ei pysty jatkamaan peliä, kun on liian pienet nappikset, masennun ja olen vihainen ja alan plärätä somea sen näköisenä, ettei minua enää kiinnosta. Lopeta pelaaminen. Lopettaisi pelaamisen. Olen kyllästynyt odotuksiini. Eikö lapsistani saa tulla, mitä heistä tulee. Enkö tunne enää iloa siitä, että lapseni haluaa tulla unelmissaan ammattijalkapalloilijaksi? Tulkoon, miksi tulevat. Mikä minusta tulee? Minusta on tulossa Zaporog, joka ilkkuu, sättii ja ivaa ja pyytää painumaan hevon kuuseen kaikkia ja kaikkea.     Repin maalasi taulun, jossa Zaporogit kirjoittavat pilkkaki

 Taas olisi käsillä hauen kutuaika. Taas sekin olisi käsillä: kiihkeä korvasieniaika. Nämä ajat, jotka on käsillä toukokuussa, alkukesästä ei ole minun aikoja. Minulla on käsillä sokerihumala, vappuviinoista toipuminen, arviointityöt ja työkavereiden väsymisen sietäminen, katseleminen, ymmärtäminen. Olisi käsillä töyhtöhyyppäparven muuton seurailu, jäiden lähdön tarkkailu. Toi luonnon seuraamisen käsilläoloaikaikkuna sapettaa aivan järjettömän paljon.  Yhtä paljon sapettaa mansikka-aika, uusien perunoiden aika, hilla-aika, kaikki saatanan aikaikkuna-ajat. Mustikka ja puolukka sopivat minulle. Niiden käsilläoloaika kestää monta kuukautta. Minä hidasjärkinen ehdin mukaan.

 Tänään mietin laiskuutta. Mietin laiskoja miehiä luokanopettajan työssä. Laiskuus opettajan työssä on miesten etuoikeus. Laiskuus alkaa jo OKL:ssa. Siellä kannatti mennä ryhmätöissä naisopiskelijoiden ryhmiin. Naiset tekivät työn ja miesopiskelijat käyttäytyivät teennäisinä rohkaisijoina ja nyökyttelivät päätään konsensushenkisesti ja naiset tekivät kirjoitustyön. Miehet roikkuivat mukana ja nyökyttelivät. Salaa he naureskelivat, kuinka helposti tuli taas opintoviikot uutterien naisten siivillä, siipimiehinä, siipiveikkoina. Sama rooli oli helppo siirtää työelämään. Laiska mies luetuttaa oppikirjaa, teettää monisteita, täyttää työkirjaa. Välillä muistaa ottaa vastuulleen lentopalloverkon virittämisen. Pitää laiskan miehen sulkapallokerhoja, heittää liikunnan tunneilla pallon peliin ja pelataan koko tunti. Laiska miesopettaja narisee puitteista, kuinka muka tekisi paljon enemmän, jos olisi paremmat puitteet. Laiska mies ei viitsi tarkistella kirjoitusvihkoja. Kauanko laiskoja miehiä ka

 Kotikuntani eräässä koulussa on itsemurhaa päivittäin miettivä lapsi. Kun hän näkee narunpätkän, sälekaihtimen narun, kuivan oksan hän yrittää hirttää itsensä. Kun hän näkee kaiteen, hän kiipeää ja haluaa hypätä. Työnantajan ohje on, että lasta ei saa päästää yli käden mitan päähän. Luokanopettajalla on iso luokka ja itsetuhoinen oppilas on yksi oppilas. Mutta hän ei ole yksi oppilas muiden joukossa. Avustaja on melkein kaikilla tunneilla onneksi mukana, käden mitan päässä, 112 käden ulottuvilla. Luokanopettaja on uupumisen partaalla. Itstuhoinen lapsi pyörii mielessä iltapäivällä, illalla, yöllä ja ensimmäisenä aamulla. Jaksaminen alkaa loppua.     Onko tämä ilmiö miten uusi? Itsetuhoinen lapsi, joka päivittäin miettii itsemurhaa? Onko Suomessa paljonkin kouluja, opettajia, jotka vastaanottavat päivittäin sydän syrjällään itsemurhaa hautovan lapsen? Tämä ei voi olla totta. Nyt ylittyy jo makaaberin raja! Luokanopettajan tärkein tehtävä on pitää oppivelvollinen lapsi hengissä. Sairaal

  Oppe nyt wanha ia noori, joilla ombi Sydhen toori, kirjoittaa Mikael Agricola ABC-kiriansa alkusivulla.  Tänään on Acricolan päivä, 9.4, ja luokkahuoneissa kansankynttilät esittävät tänään tuon maagisen kysymyksen: - Kuka tietää tai kuka ihmeessä oli tuo Agricola, jonka kunniaksi lippu hulmuaa saloissa läpi maan. Niin pitääkin. Se on aivan oikein. Vapaa päivää Acricolasta ei saa, kuten ei Cantista saati Sibeliuksestakaan. Vapaapäivän antaa vain kirkkopyhä eli sille vaaditaan Jeesuksen lunastus.  Opettaja-lehdestä vuodelta 1549 löytyi seuraava kirjoitus koulutuksen sen aikaisesta tilasta.                     Parccuva kakaralaum ällödääp magistermiästäp Velcua oppekundasa Oppelad owa kangistune aiva mahdotomax. Eiväd pysdy tai ossa middä. Puhuvad midä sattuwa. Manawad sialuvihollisd Luciferust arkigiäles koulupihal. Opedajaparcaitte korwad särkkyväd, ku jouduwad kiroilu ja manamisd kuunttelemma korwad punasin. Eig tä lopu lainkka? Kirastuled kerubid pidäis tuleman ja poldda suuontelod

Katsoin eilen Farmi-Suomen avausjakson. Jakso linkittyy kasvatukseen, ideaalikasvatukseen, täydellisesti. Suuri, jättimäinen kiitos siitä kuuluu Mikael Jungnerille. Torppari, joka sai määrätä ensimmäisen osallistujan kaksintaisteluun, valitsi Mikaelin. Hän pohjusti filosofiaansa, että hän ei halua pudottaa farmin hommamiehiä, Puuha-Petejä, koska ajatteli, että voimakkaita miehiä tarvitaan farmin jatkotöissä enemmän kuin mahdollisesti ei niin voimakkaita farmin jäseniä. Mikael sai tehtäväksi valita itselleen kaksintaistelupartnerin. Ennen valintaa Mikaelin kanssa muut jäsenet antoivat ohjeita, mm. valitse itseäsi heikompi vastus, niin omat mahdollisuutesi päästä jatkoon kasvavat.  Näin Mikael ei tehnyt.   Mikael valitsi vastustajakseen ensimmäisen jakson voimamiehen, kuningaskotka Janne Ahosen, sen mitä ei-ilmeisimmän. Hän ihasteli Daavid vastaan Goljat-tilannetta. Lisäksi hän perusteli upeasti valintaa moraalisen valinnan näkökulman perspektiivistä. Hän ajatteli, että jos hän valitsee

 Istuttiin iltaa minulle puolituttujen ihmisten kanssa. Puolituttujen koti oli uusi, häikäisevä. Punaviinilasit olivat iiiiisooja. Tiedättehän, miten hyvältä näyttää pikkutilkka punaviintä isossa lasissa. Siinä on valtaa, voimaa ja taloudellista riippumattomuutta siinä punaisessa verenpisarassa ja pienoislasiakvaariossa. Talossa oli kaikki harmaata, valkoista ja lattialla oli isot kiillotetut kaakelit.     Kysyin mieheltä, mitä teet työksesi, kun sinulla on kallis iso laatta lattiassa ja kallis iso viinilasi kädessä ja talosi on korkean kukkulan päällä järvinäkymällä. Mies vastasi. Ja tiedättekö, miten on vaikea ymmärtää kuulemaansa? Mies oli töissä, firman nimi oli jokin Degenewer, WhateverSolutions, MakaberAssosiation? En kehdannut kysyä uudestaan? Tavaatko sen nimen? Nyökyttelin päätä. -No, mitä sä sitten niinku teet työkses? - No me (huom. ei mä, siirtymä firman edustajaksi) myydään ilmastointiratkaisuja teollisuuden tarpeisiin. Okei, tajusin, että keskustelen kaupparatsun kanssa,

 Kevättyöt tehty. 1. Trampoliinin pystytys, 40 minuuttia. 2. Sukset pois autosta, suksiboksi alas katolta, boksi varastoon, sukset boksin sisään, 40 minuuttia. 3. Polkupyörän kumeihin ilmaa, 20 minuuttia. Kevät saa tulla.    Tänäkään keväänä en levitä pellolle paskaa. Tänäkään talvena en kaatanut puita ensi vuodelle. Tänäkään keväänä en aio valuttaa mahlaa koivusta. Tänäkään keväänä en tutki, mitä vaurioita routa on tielle, piharakennukselle, saunan kivijalkaan aiheuttanut. Trampoliini on pystyssä, sukset piilossa ja kumeissa ilmaa. 

  - Erbarme dich mein liebster Jesu! laulaa alttosolisti Bachin Matteus-Passiossa. Armahdusta hakee moni laupias opetusalallakin. Kuka opettajan lopulta armahtaa? Tarvitseeko opettaja armahdusta? Jos armahdusta osaisi pyytää yhtä kauniisti kuin alttosolisti Matteus-Passiossa, sen myöntäminen ainakin kävisi helposti. Armahtaako kesäloma uupuneen opettajan? Ovatko lomat opettajan armahdus? Eläkevuosissako armahdus? Armahtaako hauta ja viimeinen makuusija halvimmassa mahdollisessa, valkoisessa kangasarkussa kaupungin lapsia vuosikymmenet palvelleen virkamiehen? Kuolemassako meitä vasta odottaa armahdus? Onko lihallisuuteen tuomittu kehomme vasta mätänemisen kynnyksellä saava armahduksen?   Opettajan kilvoittelua kasvatuksen viidakossa voi käsitellä raamatullisilla käsitteillä. Syyllisyys ja armo ovat mukana arkipäivässä lähes päivittäin. Samoin laupeus ja nöyränä oleminen. Kohdata lapsi nöyrin mielin. Hyvä opettaja on oikeamielinen. Hän on vahva kuin Pietari ja kova kuin kallio. Hän on si