Psykisk onani, henkistä onaniaa. Sitä tämä on. Tällainen blogin pitäminen. Henkistä onaniaa. Sitä kaikki harrastavat. Olen kyyninen onanisti. En kerro onnellisuudesta. En piittaa värimaailmasta. Jos piittaan, niin musta olla pitää. En kuvaa itseäni vanhalla juna-asemalla villasukat jalassa, harmaa kalastajan villapaita päällä. En laita kuvaa kaakeliuunista. Vihaan sen lämpöä. En kerää vanhoja opetustauluja. Ne ovat kamalia nostalgiakuvia menneisyydestä. Pauligin Juhlamokan peltilaatikot ovat rumia. En haaveile omasta hevosesta. En toteuta lapsuuden unelmia. Minulle ei ollut lapsuuden unelmia. En kerro päivistä kadonneen, unohdetun maaseudun syrjäisellä kyläkaupalla, jossa aika on pysähtynyt ja kärpäsiä liimapaperissa. Kärpäset ovat kuvottavia. Maaseutu haisee paskalta, väkirehulta, kanan paskaan piilotetuilta pornolehdiltä. En kierrä kirpputoreja. En etsi nostalgiaa. Nostalgia on paluuta neuvostojen aikaan, pula-aikaan. En halua kertoa onnellisuudesta. En halua ottaa itsestäni kuvaa
Opettajan työ 2000-luvulla