Luokanopettajan arki

Kävelin läpi yön pikkujouluista kotiin. Olin uusi ja vanha ihminen. Koin eläväni nykyhetkeä, mennyttä ja tulevaa samassa kehossa, samassa mielessä. Miten? Yksinkertaista. Eppu Normaalin levy Historian suurmiehet on syypää kokemukseeni. Levyllä on ihana kappale " Näissä sanoissa". Kuuntelin sen kävellessäni kotiin pikkujouluista. En jaksanut odottaa taksia taksijonossa. Päätin kävellä. Kuuntelin laulua. Muistin, että olen aina kuunnellut laulun samassa tunnelmassa: Maisema, kävelen, kaikki kuuluu minulle ja silti ei mikään. Olen sisässä ja kaiken ulkopuolella. Olen hengittävä entiteetti ja unohdukseen tuomittu mitättömyys. Ihanaa! " Rakastan hymyäsi. Häkellyn, kun sen näen ja se loistaa silmiini ja heijastuu vahvistettuna näissä sanoissa". Ja minä olen 42- vuotias, ja samalla 14 ja 18 ja koen olevani se sama aina vaan, syntymästä kuolemaan. Lohduttavaa. Kiitos Eppu Normaali, kiitos Martti Syrjä.

- Ei se osaa opettaa ollenkaan, eräs tyttö huusi kurkkuna suorana koulun käytävällä. - Se on aivan paska, toinen tyttö komppasi. Tytöt olivat samalla luokalla. Heillä oli ollut sama opettaja viisi vuotta. Suvivirren jälkeen vanha opettaja oli vaihtanut koulupiiriä ja siirtynyt toisiin tehtäviin. Osallistuin keskusteluun. En haukkunut opettajaa, vaikka olisin voinut. Yritin saada tytöt ymmärtämään, että kestää jonkin aikaa ennen kuin totutte uuteen ja lopetatte vanhan ikävöimisen. Kuulin viiltävän analyysin opettajuudesta 12-vuotiaan tytön susta. -  Meidän vanha ope oli aivan paska ihmisenä, läpipaska, mutta se oli hyvä opettaja. Uusi opettaja on kiva, mutta ei osaa opettaa meitä. - Se ei rankaise meitä, uusi opettaja, toinen tyttö sanoi. - Ja me tarvitaan rangaistuksia. Jäin miettimään. Hyvä opettaja  ja paska ihminen = Paska opettaja ja hyvä ihminen. Kumpi sinä haluat olla? Hyvät Pisa-tulokset hyötyvät eniten paskoista ihmisistä, pedanteista nipottaja-ninjoista....

Tuoreet silmät. Luokanopettaja näkee luokkaansa jopa 20 tuntia viikossa. Aineopettaja samaa luokkaa 1-2 tuntia viikossa. Luokanopettajan silmät turtuvat, kyllästyvät ja väsyvät. Aineopettajalla niin ja erityisopettajalla silmät näyttävät säilyvän tuoreempina. He näkevät oppilaan ongelmia tuoreimmin silmin. Tuoreasilmäisyys kaatuu luokanopettajan riesaksi, aina. Tuoreet silmät tekevät tuoreita havaintoja ongelmakohdista väsynytsilmäisille luokanopettajille, joiden oletetaan pystyvän ja voivan reagoivan näihin tuoreisiin ongelmiin väsymättömästi ja tarmokkaasti. Juuri koskaan nämä tuoreet havainnot eivät valitettavasti ole tuoreita väsynytsilmäiselle luokanopettajalle. Havainnot ovat aina erkoille ja aineopettajille tuoreita, luokanopettajille samoja vanhoja, iänikuisia ongelmakohtia. Silti vastuullinen, luokasta ylintä vastuuta luokanopettajana nauttiva ihmisraunio joutuu kuuntelemaan näitä tuoreita, joskin eittämättä oikeita ongelmaoppilashavaintoja päivästä toiseen. Etenkin marrasku...

Ulkona on märkää. Oppilaat eivät halua ulos. Kengät ovat märät. Sukat samoin. Valvoja juoksee oppilaiden perässä, oppilaat valvojaa karkuun. Kissahiiri-leikki. Mennään piiloon. Valvojaa vituttaa. Valvoja saa karkurit kiinni ja ajaa heidät uhkaamalla ulos. Oppilaat kiroilevat, mutta menevät ulos hitaasti lompsien, ärsyttäen. Erävoitto valvojalle. Sen pitäisi riittää. Ei se riitä sittenkään. Joillakin ei ole asianmukaista ulkovarustusta. Kesäkengissä on lähdetty. Ilman kurahousuja. Missä ulkotakki, pipo ja hanskat? Valvoja lähtee hakemaan uhmakkaasti toista erävoittoa. Heti sisälle hakemaan ulkokamppeita! Ja sitten vauhdilla ulos. Älä kiroile.   -Anna olla, sanon valvojalle. -Anna nyt hemmetti sentään jo olla. Sait ne ulos. Yksi erävoitto, sen saavutit. Sen pitää riittää. Ymmärrä, sen pitää riittää. Sait erävoiton. Ei. Jatkokäsittely opettajanhuoneessa. Työnjohto puuttuu tapahtumien kulkuun. Yhteiset säännöt on oltava. Niitä on noudatettava. Kaikki puuttuu. Kukaan ei lipsu, lepsu...

Yöuneni mureni kuin kuiva näkkileipä. Heräilyä ja kellon vilkuilua. Kaikenlainen joutava pyrki mieleen. Suurimman tilan vei lentopallon hiha-ja sormilyönti. Sitä pitäisi opettaa kovaäänisille, kaiken kyseenalaistaville tuleville veronmaksajille. Onni ja autuus.   Ystävä myy vesikattoja ja kattoremontteja. Se sanoi, että remontti omakotitaloon maksaan 10000-15000 € ja myyjä saa 10 tai jopa 15 %. Kuulemma lunkia ja vapaata. Ei hengitä pomo niskaan. Ajelee virman autolla paikasta toiseen ja puhhuu mukavia. Jos katto jo vuotaa, syntyy kauppa nopeasti. Jos katto ei vielä vuoda, pitää vain vakuuttaa, että kohta se vuotaa, jos et nyt heti tilaa vesikattovirmaa paikalle. Pojat tullee vaikka heti huomenna!   Sitä aloin sitten tosissaan miettiä. Jos kolmella kaupalla nettoaa noin 4500 €, niin alkoi houkuttaa. Jos vertaa tähän kunnallisen puolen luokanopettajan työhön, niin eihän palkka tästä hermoja raastavasta, elämää lyhentävästä kutsumusmaratonista houkuta, ei sitten millään ta...

Haluan maksan siirron. Kellojen siirron  huomaa. Kun katson luokkahuoneen ikkunasta matalalla killuvaa, laskevaa aurinkoa ja tuijotan anemista oppilasseurantakeinotodellisuutta nimeltä Wilma, tunnen oloni huijatuksi. Tässäkö tämä on, elämä, minun elämä.    Aamulla herään aamukuuden sijasta aamuviideltä ja vietän saatanan pitkää aamua, juon pitkiä kahveja ja olen onnellinen, että karjakko Muhokselta näkee paremmin lypsää kantturoita, kun marrasaamun vinoaurinko idästä valaisee paskaisen navetan seinän tuntia aikaisemmin kuin kesäajassa. Sisäinen kelloni ei käänny. - Kokeile melatoniinia, saan sydämellisen ohjeen. Kokeilen giniä. Kokeilen nikotiiniä. Kokeilen pötköttelyä väsynein silmin. Minua ärsyttää taapertaa isommassa valossa töihin. Häpeän itseäni valoisammassa. Häpeän ammatti-identiteettiäni valossa. Pimeässä tunnen olevani markku markkujen joukossa ja en halua elämältä muuta kuin pitkän liukumäen kohti Honkanummea, Kultanummea, Mäntyharjua tai Auringonlaaksoa....

Taas on se aika vuodesta, kun eteeni kiikutetaan partiokalenteria. Osta, osta, vain 10 €. Muistan sen pari vuotta sitten maksaneen vielä 5 €. Jääkiekkojoukkueen juniorit myyvät sukkia, joulupukkikynttilöitä, että saavat rahoitettua ulkomaan turnausmatkaa. Jääkaapin ovessa on 9 partiokalenteria. Myisivät vaikka 1 cl:n viinasnapsikalenteria. Luukussa kolme kettu juoksee yli järven, oh-la-laa. Luukussa 12 oravaäiti koristelee joulupöytää omenaesiliina yllään. Luukku 13, Lucia-neito jakaa hymyä illan hämyssä. Luukku 14 ja ilves ylittää tietä ja yksi pentu liiskautuu auton renkaan alle. Luukku 20, partiotonttu repii ratkojalla partiotaitomerkkejä ja on lähdössä ryyppäämään. Luukussa 24 Joulupukki tuhopolttaa partiokoloa mistelinoksa suussa.   Paikallislehdessä pitäisi ilmoittaa postinumerolla, missä rahakansa elelee osingoillaan ja osakkeillaan ja kehottaa lapsia myymään kalentereitaan heille. Pienestä palkasta viitsi ostaa höpöhöpökalentereita. 

Vaihdoin aamulla talvirenkaita. Talvi yllätti. Kiire. Rillit huurussa. Pultit liian kireällä, hermokin. Maanantaiaamu. Naapuri siihen sitte lyllertämään.- Oletko ollut tyytyväinen autoosi? se kysyi. -Olen, vastasin. Olen autoon tyytyväinen, luokanopettajan ammatin arvostukseen en. - Pojalla on samanlainen kakkosautona. Tarvitti hyvän ja halvan kakkosauton. Kalastelee kesäsin Tenolla ja Norjassa. - Tää on mulla ykkösautona, sanoin. Enkä sanonut, mutta ajattelin mielessäni, että auto oli minulle kallis. Säästin pari vuotta. Mutta minähän olen poju, poika, pojuliini. En kalasta. Mene siimat solmuun. Yhtä solmuun kuin OAJ:n palkkaneuvottelut. Olen paikkaihmisiä, paikalla kaiken ikää, valpaana ja varalla. - No, onkos poikas ollu tyytyväinen tähän kakkosautoonsa? sovittelin ääneeni nasaalia piikikkyyttä sitä tietenkään tavoittamatta. - On se. Se on Vorttumilla tuulivoimalan lapojen mutterin myötäpäivään kiertäjä. Niillä on hyvä liksa ja ei saa olla korkeen paikan kammoa. - Pitäiskö kou...

Janne Puhakka teki uskomattoman ulostulon Helsingin Sanomissa 27.10:- SM-liigan liigajoukkueissakin on homoja. Kim  Hirschowitz oli hieno kapteeni. Hän sanoi;- Onnea, hienoa. Tässä ovat jutun sankarit.  Sinuhe Walliheimo kertoi vuonna 2014, että homo pukukopissa nakertaa joukkuehenkeä, vaikka peruikin myöhemmin lausuntonsa ja toivotti homot tervetulleiksi pukukoppiin. Samaan pukukoppiin vai homoille tarkoitettuun pukukoppiin, sitä kansanedustaja ei kerro.    Juhani Tamminen kertoi, etteivät hiirulaiset (homot) pärjää poksissa. Tamikin peruutti lausunnon myöhemmin.   Onneksi peruuttivat lausuntonsa. Mutta asenne on selvä. Homofobia.    Voiko pukukoppi olla pyhä paikka, jos siellä on homoja?    Toivon, että ulostulo jatkuu ja jääkiekon yltä saadaan pyyhittyä pois tämä ihmeellinen äijä rillaa ja vettää maggaraa ja parittelee missin kanssa- sinappihuntu. Olen onnellinen. Kiitos Janne Puhakka.

Syysloman jälkeen itsetuntoni, omakuvani on jokseenkin siedettävä. Loma on intensiivistä perheaikaa. Väsymys, omien lasten palveleminen, metelin sietäminen ja pienessä tilassa avaran taivaan alla oleminen tekee minusta vain jokseenkin siedettävän ihmisen. On aikaa miettiä omaa parisuhdetta. Miten sekin alkaa näyttäytyä jokseenkin siedettävältä? Katselen elämääni jokseenkin siedettävien linssien läpi. Huomaan kaipaavani jonkinlaista kultaista perheyhteyttä, idylliä hellyydestä, seksistä ja pittoreskien maisemien eteen levitetyistä piknikkivilteistä. Vertaan oman elämäni hiirenkoloa vaimoni oman elämän hiirenkoloihin. Häviän. Häviän kaikessa. Jotenkin sulaudun ristiriitaan ja olen kuin Hamlet.   Lomalla huomasin taas, miten vähän minulla on keinoja hallita ristiriitaisia kaaostunteita, jotka järjestymätön vapaa-aika aiheuttaa. Arki sopii minulle paremmin: Aikataulut, lähtemisen ja saapumisen pakot, ylhäältä ohjattu suunnitelma (jossa saan rimpuilla ja jota vastaan saan kapinoida...

Mieltäni kiehtoo Estonian uppoaminen. Kuvittelen olevani mukana yön tapahtumissa. Olisinko selvinnyt? Olisinko halunnut taistella elämästä? Olisinko taistellut elämästä rakkaideni vuoksi? Vai olisinko valinnut nopean kuoleman helpotus mielessä? Olisinko ottanut siitä vahvan alibin päättää rimpuileva, vaikea, yksinäinen, nolo, tuskallinen elämä vailla suuntaviivoja, uskoa, ideologiaa?   Vaikea sanoa. Sukellan Estonian Pub Admiraliin, Restaurant Neptunukseen ja istun pyöreässä pöydässä ja kuulen metallisen jyskeen laivan keulasta. Olisinko nauranut jonkun kommentille siitä, että taisimme törmätä jäävuoreen? Olisinko minä ollut sen kysymyksen esittäjä? Ehkä. Olisinko juonut viskiä viimeiseen asti, Estoniassa kun oli sinä yönä halvan viskin ilta? En usko, että olisin jaksanut selviytyä kannelle 7? Puuhun kiipeäminen jo alemmille oksille saa voimaan pahoin. En olisi selviytynyt. Viimeistään pelastuslautalla olisin varonut rautahampaitani ja suojellut niitä ja en olisi hampailla yritt...

Olen vihainen keski-ikäinen mies. Minun tarinani: Kuinka vihaisesta lapsesta tuli vihainen nuori anarkisti, vihaisesta nuoresta anarkistista vihainen nuori aikuinen, vihaisesta nuoresta aikuisesta vihainen keski-ikäinen, keskilihava, kateellinen ja vihainen mies. Ilmeisesti minusta tulee vihainen vanhus, koen vihaisen kuoleman ja hautajaiseni ovat vihaiset. Puolisoni sanoi minulle, että valtaosan ajasta olen vihainen. Omat lapset kysyvät, miksi olet niin vihainen? Oppilaat sanovat minulle, että olet yhtä vihainen kuin äiti siellä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Mikä minut tekee vihaiseksi? Epämääräistä vihaa se on, mutta tiukasti kaappaa komennon. Olen vihainen varmaankin siksi, että isäni oli aina vihainen. Isän viesti tuli aina selväksi: olin tiellä, en osannut mitään, tein kaiken väärin. Isän viesti oli, että kaikki, koko maailma oli hänen tiellään, koko maailma oli päättänyt hänen palkkansa riittämättömyydestä, koko maailma uhkasi häntä ja oli hänen tiellä. Kuljen samaa vihan ...

Olin iloinen kuluneella viikolla. Pidimme kokousta. Käsittelimme klassikkoaihetta: yhteiset pelisäännöt. Keskustelimme sanktiojärjestelmistä. Haluttiin, että jokainen hyvän sanktiojärjestelmän luokassaan hallitseva jakaisi tämän muiden kanssa. Kestoklassikko 2: jaetaan yhdessä toimivia käytänteitä. En jakanut. Minulla ei ole sanktiojärjestelmiä. En pysty järjestelmällisyyteen. Minua loukkaa sanktiojärjestelmät. Minusta ne eivät sovi ihmiselle. Ihmiselle ainut sopiva sanktiojärjestelmä on keskustelu, vuorovaikutus ja empatiaan vetoaminen ja sitä kautta ymmärryksen kalastelu. Tuli puhetta välituntivalvojasta. Jos välituntivalvojalla tulee ongelmia nenäkkäiden lasten kanssa välitunnilla, rankaiseeko valvoja vai viekö valvoja tilanteen luokanopettajalle, joka kuuntelee eläytyen oikeustajua loukanneen lapsen välituntisohlauksen ja puristaa suustaan sitten tuomion kuin sitruunasta mehun. Jossain vaiheessa vedottiin, että luokanopettajalle on korkeampi auktoriteettiasema kuin välituntivalvo...

Opetusalalla tippuu opettajan harteille ja pään vaivaksi pitkin vuotta ns. saivartelupommeja. Viime viikolla kohtasin uuden. Oli tullut ilmi, esiin, paljastunut, että koulumme ainoa retkirahojen hankintatapa, suuret markkinapäivät, ovat lainvastaiset. Peruste oli Turun tuomiokirkon tornin korkuinen: peruskoulun tulee olla ilmaista, maksutonta. Ja jos markkinapäivänä ostellaan markkinatuotteita kauppapöydiltä, ei köyhistä köyhin voi osallistua ilkamointiin ja läpläplää ja tämä tuomiokirkon korkuinen saivarteluvaleuutinen uhkaa nyt tuhota kaiken.    Toinen saivartelupommi on se, että pitäisi tehdä retkiä, leirikouluja, mutta opettaja ei saa koskea rahoihin eikä olla edes tietoinen rahoista ja silti opettajan pitää perustaa vanhemmista tilitoimikunta, valita sille pj ja rahastonhoitaja ja huolehtia ja peräänkatsoa, että rahaa tulee. Voi saatana.    Koulussamme on ollut markkinapäivä jo 40 vuotta ja nyt sitten saivartelupommi tippuu saivartelun iltataivaalta ja mar...

Eräs vanhempi kysyi, että onko hänen luettava rivien välistä, että koulu nyt sitten ihan oikeasti haluaa siirtää huonotapaisen lapsen kasvatusvastuun kodille? Että eikö koululla ihan oikeasti ole muita keinoja kuin poistaa "auktoriteettikammoinen" lapsi luokasta? Vastasin, että ei koululla ole. Käskin lukea sekä rivien välistä että riveiltä, että sinun lapsesi käyttäytyy huonosti ja siitä kärsii kaikki. Lapsesi edustaa sinua, perhettäsi/uusioperhettäsi/sukunimeäsi/kunniaasi/kunniattomuuttasi ja aiheuttaa itselleen/sinulle/perheellesi/suvullesi/kunniallesi häpeää. Eipä tuotakaan. Vanhemmat ovat erillisiä lapsistaan. En ymmärrä. Rikosoikeudellinen vastuukin alkaa vasta 15-vuotiaasta. Siihen asti nyt ainakin jälkipolvi tahraa vanhempiensa nimen ja maineen teoillaan, sanoillaan, jäljillään. Yritä  nyt saatana sitten kasvattaa näin kieroon kasvaneessa maailmassa.    Pyysin vanhempaa, että tule kouluun seuraamaan "auktoriteettikammoista" lastasi käytännön koulutyössä....

Viisi viikkoa ehti kulua koulun alkamisesta. Sitten alkoivat puheet opettajanhuoneessa koventua. Jälki-istuntoja alettiin jakaa kuin tarroja käsialavihkon alareunaan. Jalkapalloja takavarikoitiin, kun joku tyhmä ja ajattelematon potki sitä "kerran" käytävällä. Takavarikoimisajaksi määriteltiin epämääräinen viikko. Yhden luokan pallo takavarikoitiin, takavarikoidun pallon luokan oppilaat takavarikoivat naapuriluokan pallon. Siitä syntyi nahistelu. Nahistelusta jaettiin jälki-istunto. Jälki-istunnosta seurasi kosto. Kostosta jälki-istunto.    Kolme oppilasta sai jälki-istunnon. Syy: puukeppien haku kouluaidan ulkopuolelta, näköetäisyydeltä, käsivarren mitan päästä. Käyttötarkoitus: leikkiminen. Välituntivalvoja ilmeisesti luuli, että kepit ovat tarkoitettu silmän puhkomiseen ja räpsäytti jälki-istunnon. Syy: koulu(vankila-)alueelta poistuminen, pakeneminen rajojen ulkopuolelle. Valvoja antoi jälkkärin vain kahdelle. Viisi pääsi kuin koira veräjästä. Ilman silminnäkijöitä sa...

Mistä helvetistä keuliminen on taas tullut muotiin? Että rasittaa katsoa keulivia penskoja. Keulivat kauppojen edessä, koulujen pihoilla, pyörätelineillä, joka paikassa. Onko se nykypyörillä niin paljon helpompaa? Keuliminen, kiroilu ja aikuisten silmille reipas ja rohkea hyppiminen. Minkä takia sitä siedetään? 

Kollega jää kotiin lasta hoitamaan syyskuun alusta joulukuun alkuun. Onnittelin. Poikani kysyi kotiin jäävältä, mikset saman tien jää eläkkeelle? Aloimmekin pohtia, millä keinoin eläkkeelle pääsisi aikaisemmin? Päädyimme seuraaviin: - Vannesahalla peukalot vahingossa poikki TN-tunnilla. Irtoisko eläke? - Hulluksi heittäytyminen. Jaksaisiko näytellä hullua riittävän johdonmukaisesti? - Työperäinen, krooninen migreeni.  - Kehkoalveoliittiastma. Ei voi mennä edes metsään. - Antaisi amputoida jalat tai vain toisen. Vaikea diapetes. - Hitsiliekkiin tuijotus ja reiät verkkokalvoon. - Kuulon alenema ja tinnitus ei. Ne vain helpottavat työntekoa. - Masennuksen kanssa piehtarointi. Ei perkele. Pyydän anteeksi. Leikin sopimattomalla. Pako ennen aikaiselle eläkkeelle on kuitenkin monen opettajan mielessä. Monelle pako taitaa jäädä lieväksi alkoholisoitumiseksi. Siinä on hyvä piehtaroida ja sinnitellä eläkeviivan yli. Toivottavasti.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen puhui maalittamisesta kommentoidessaan Porvoon poliisiampumisia. Maalittamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa hyökätään avoimesti, kaikki moraaliset pidäkkeet ylittäen ja ohittaen, yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta vastaan. Helsingin sanomat ( HS 26.8.2019) kirjoittaa, että vastaavanlaista maalittamista tapahtuu ja on jo jonkin aikaa tapahtunut myös suomalaisissa kouluissa. Opettajat edustavat poliisien ohella yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. Olin yllättynyt, että rohkeasti myös opettajat nostettiin poliisien rinnalle sisäisen turvallisuuden tunteen keskeisiksi tekijöiksi. Jos opettajia ja poliisia vastaan hyökätään avoimen vihamielisesti, se on vakava merkki siitä, että yhteiskunnan turvallisuus horjuu. Ja niin todella tapahtuu. Poliisien lukumäärää ollaan nostamassa 350:llä, vaikka tarve olisi tuplasti enemmän. Opettajilla tilanne on vähintäänkin sama. Mistä tämä maalittaminen kertoo? 

Työnantaja odottaa, että työntekijä sitoutuu, olisi mahdollisimman sitoutunut. Kasvatusalalla odotetaan pitkää, pitkäjänteistä sitoutumista. Mitään työnantaja ei ole valmis asian eteen tekemään. Jotten hauku väärää puuta, arvostellessani työnantajaa, arvostelen myös yhteiskunnan. Jotta haluaa johonkin sitoutua, pitää sen olla jotenkin palkitsevaa. Onko kasvatustyö itsessään sitten palkitsevaa? Onko palkitsevaa kuunnella kiroilua viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä  toiseen? Millä hemmetillä meidät sidotaan, sitoutetaan tähän työhön? Kuvitellaanko, että olemme viimeinen pelastus, viimeinen seula? Kuvitellaanko, että raahaudumme kaakin puuhun päivä toisen jälkeen hyvää hyvyyttämme? Ammatin vuoksi? Vuoksi isänmaan, rakkaan äidinkielen, vuoksi nousevan nuorison, senkö pitäisi riittää? Vai riittääkö palkinnoksi, että saa juosta käytöshäiriöisen pellen perässä ympäri koulun käytäviä ja maanitella mansikkia pois karkumatkalta takaisin aidattuun pihattoon pureskelemaan he...