Luokanopettajan arki

Neuropsykologia on nopeasti kehittyvä psykologian haara. Aivoja voidaan tutkia antureilla, jotka mittaavat aivoissa tapahtuvia muutoksia. Jotenkin ne ilmeisesti liittyvät siihen, että kognitiiviset ja emotionaaliset ärsykkeet aiheuttavat sähkökemiallisia ja hormonaalisia muutoksia aivojen eri lohkoissa ja niitä pystytään havainnoimaan ja mittaamaan. Älyvaatteisiin erikoistunut yritys voisi kehittää opettajille ja miksei muillekin älyhattuja tai huomaamattomia älyhiuslisäkkeitä, joilla voisi arjessa heti tapahtumahetkellä lukea ja tulkita käyttäjän aivotapahtumia. Opettajakoulutuksen opettajavalinnoissa älylaite antaisi arvokasta tietoa tulevan opettajan aivollisista tapahtumista ja niiden pohjalta voisi valitsijaraati tehdä päätelmiä soveltuvuudesta alalle.   Poliiseja valittaessa sitä voisi myös käyttää. Työnantaja voisi laittaa älylaitteen työnhakijoiden päähän saadakseen selville pätevimmän hakijan. Älylaite paljastaisi tiedostamattomat, ääneen sanomattomat tekijät. Huomaamatonta

Ylessä vaihtuu toimitusjohtaja. Hakijalta odotetaan monenlaisia taitoja. Hakijan tulee mm. olla digitalisaation ja teknologian ymmärtäjä ja moniosaaja. Häneltä odotetaan myös erinomaisia kommunikaatiotaitoja.    Ylen toimitusjohtajan pesti on kuin räätälöity luokanopettajille! Nyt kaikki hakemaan paikkaa! Palkka nousee alle 3000 euron   kuukausiansioista 25000 euroon.  Vai pitäisikö pesti pilkkoa pienempiin osiin? Tuolla kuukausiliksalla voisi palkata 8 luokanopettajaa hoitamaan toimitusjohtajan pestiä. Vastuut jaettaisiin 8 osaan. 1.        Tietokonevastaava: Ylessä on varmasti samat ongelmat kuin kouluissa. Alainen ei muista, mikä on virtanappula. Virtajohto ei ole seinässä. Pitää ajaa päivitykset ja tarkistaa virustorjunta. 2.        Kirjastovastaava: Ylen kirjastossa on varmasti samat ongelmat kuin koulun yhteydessä olevissa kirjastoissa; Työntekijät ottavat kirjoja hyllyistä, tarkistavat faktat ja palauttavat ne mihin sattuu. 3.        Seurakuntavastaava: Seurakunnat pit

Arviointikeskustelu käynnissä.  Ymmärtäkää kulkea koulun käytävillä hiljaa. Ei saa häiritä. Luokkaan ei silloin saa tulla. Arvioinnissa keskustellaan menestyksestä eri oppiaineissa. Kielen opettaja on kirjoittanut arvionsa, jonka luokanopettaja lukee vanhemmille ja oppilaalle virallisella luokanopettajaäänellä, jossa on mukana ryhtiä, selkärankaa ja empatiaa. Pyritään välittämään ajatus kasvun kumppanuudesta, oppilaan vierellä kulkijasta, luokkaa edestä johtavasta taitavasta strategista, luokan hyvän ilmapiirin ja eetoksen rakentajasta ja luotettavasta aikuisesta. Se läksyunohduksista rähisevä vääpeli ja vitutuksensa kanssa painiskeleva alipalkattu vapahtaja-Hessu Hopo on unohdettava siinä hetkessä, kun istutaan päät kenallaan ringissä ja selataan koetuloksia ja arvosanoja opettajan kierrepäivyristä. Pidetään keskustelu turvallisen syvällisenä, tuskallisen pinnallisena. Luokanopettaja lukee myös kaikkien muiden luokkaa opettavien opettajien arvioinnit omasta oppiaineestaan. Arviot kir

Näin unta. Se oli painajainen. Makasin pyöreän telan päällä ja minut hilattiin korkean messuhallin katon rajaan. Minun piti selällään sen telan päällä maaten kiinnittää hallin kattoon isoja katosta maahan asti riippuvia harsokankaita. Minua pelotti. Pelkään korkeita paikkoja. Ne lamaannuttavat toimintakykyni täydellisesti. Kun pääsin alas, sanoin itseni irti, nostin kytkintä ja lähdin hallista. Tein itsenäisen päätöksen. Näin kun pitkä mies asettui telan päälle makaamaan ja hänestä tuli korvaajani.      Uni oli helpottava. Luokanopettajan työssä kokemani  raastava paine aiheuttaa unia, jossa irtisanoudutaan, lähdetään nostelemaan ja sanotaan suoraan, miltä asiat näyttävät ja tuntuvat.  Entäpä jos arjessa sanoisin suoraan, mitä työstäni ajattelen ja vain häipyisin? Pitäisi uskaltaa olla oman elämänsä sankari muuallakin kuin vain unissaan.  Asuntolainat ja muut elämän realiteetit hallitsevat ihmisten kohtaloita sen verran paljon, että on helppoa antaa elämän ja ajan kulua. Työssäolon

Communication breakdown. Niin voi käydä luokan kanssa. Minulla on urani aikana ollut monta luokkaa. Aikaisempien luokkien kanssa on syntynyt mielestäni hyvä vuorovaikutus. Olen kuunnellut oppilaitani ja he minua. Nykyistä luokkaani kuuntelen, mutten ymmärrä. Sama pätee toisin päin; he yrittävät kuunnella minua, mutta eivät ymmärrä. Kyse ei ole siitä, ettenkö yrittäisi laskeutua lapsen tasolle. Se on minulle helppoa. Yksilötasolla ei ongelmia ole. Käsittämätöntä. Kun puhun heille, minusta tuntuu, että tuijotan uppiniskaisia beagleja, jotka jöröttävät ja lyövät jalat maahan ja jarruttavat kaikin voimin minua, korkeasti yliopistokoulutettua taluttajaa.     Tilanne on raivostuttava ja naurettava.  Emme ymmärrä toisiamme. On kohtaanto-ongelma. Myös vanhempien kohtaaminen on ymmärtämätöntä. En jaksa ymmärtää heitä. Kun he kertovat minulle käsittämättömistä pölyhiukkasen kokoisista huolistaan, minun tekisi mieli huutaa, ettei tuo ole ongelmaa nähnytkään. Tehkää näin, kun minä sanon! Tieten

Tipaton tammikuu ei sovi luokanopettajalle. Hermosto vaatii palautuakseen alkoholia, mitä sitä kaunistelemaan. Alkoholi kietoo rasittuneet hermosäikeet pumpuliin. Alkoholi on kevyttä pakkaslunta koiran jätöksien päälle. Hermostuttava meteli rasittaa kuuloaistin kautta aivoja. Näköaisti kuormittuu levottomasta liikkeestä. Oppilaat tökkivät ja vetävät hihasta. Oppilaat ovat äänekkäitä huutomerkkejä. Ne olisi pystyttävä ottamaan vastaan rauhallisesti, mieli tyynenä. Ilman alkoholin nollausta hermosto ei viikonloppuna palaudu. Alkoholi on kiitos, palkinto ja kannustin tehdystä työstä. Palkinto-olutta odottaa. Siinä on valtava lataus. En puhu juopottelusta, ryyppyputkesta, örvellyksestä. Oluella, viinilasilla, viskinaukulla päästetään viikosta irti, suljetaan ja jätetään paska taakse. Alkoholi tyhjentää mielen paskahuusin. Maanantaina ei huuskaan mentäessä menneen viikon vuori raavi takapuolta.   Vietän tipatonta tammikuuta. Yritän rentoutua pitkän matkan hiihdolla. Luistelen ja laskette

Sanoista vittu kaikkein himotuin on. Niin kai voisi sanoa. Kuultu on myös, kuinka vitusta on tullut välimerkki. Miten sitä kuulee joka väliin sanottavan. Nuoriso käyttää vittua arkena ja sunnuntaina, koulussa, töissä, hautajaisissa. Ei niin pyhää toimitusta ole, ei niin pyhää paikka lie, jossa ei vittua voi kajauttaa. Mitä nuoriso edellä, sitä radio- ja tv-juontajat perässä. Mitä näitä kiroiluohjelmia nyt on, niitä aamulypsyjä, joissa nimenomaan idea on puhua, mitä sylki suuhun työntää. Kiroilu on vain osa verevää kielenkäyttöä, hersyvää puhetapaa. Onhan se niin, että kyllä sitä vittua voi käyttää vaikka mihin käyttötarkoitukseen. Äkkipäätään tulee  mieleen muutama suomalaisen kaanonin perustukipilari, jota pitäisi ryydittää vitulla. - Kuullos pyhä vala, vittu kallis Suomenmaa. - Maa kunnasten ja vittu laaksojen, mi on tuo kaunoinen. - Ei paha vittu ole kenkään ihminen, vaan toinen vittu on vaan heikompi toista. - Alussa oli vittu suo, kuokka ja Jussi. - Oi maamme Suomi, vit

Oppilasta pitäisi vastuuttaa. Vastuun pitäisi olla lapsen näköinen, kokoinen ja mielinen. Vastuu ymmärretään demokratiakasvatuksen yhdeksi kulmakiveksi. Vastuu sitoo oppilaan vallitsevaan järjestelmään. Vastuu antaa yksilölle kokemuksen vaikuttamisesta. Vastuulla halutaan viestiä, että sanoilla on tarkoitus, suunta ja sinua kuunnellaan. Tulet kuulluksi. Voit vaikuttaa. Haluathan vaikuttaa? Sanoilla voit muuttaa maailmaa ja maailman.    Menneellä viikolla opettajat istuivat taas miettimään yhteisiä pelisääntöjä. Myös vastuuasiat puhututtivat. Keskustelimme, millaisia vastuita opettajat antavat oppilailleen. Vastuun voi ymmärtää vapauden kautta. Vastuu vapauttaa. Arbeit macht frei. -              Annan oppilaan tai järjestäjien joskus pyyhkiä liitutaulun. -     Hyvin matikan laskuja laskenut oppilas voi palkinnoksi päästä viemään paperiroskat paperinkeräysastiaan. Silloin saa kulkea vapaasti pihan poikki. -             Kun on pyyhkinyt kaikki ruokasalin pöydät paskasta, voi sa

Viikko voidaan jakaa viikon aloitukseen, viikon pitämiseen ja viikon lopetukseen. Olen erikoistunut viikon lopetukseen. Tein siitä OKL:ssa pitkän sivuaineen. Siitä on jo parikymmentä vuotta aikaa, kun suoritin sivuaineen. Saaduilla opeilla olen pyöräyttänyt liki 15 vuotta viikon lopetuksia. Jos lukuvuoteen mahtuu 37 viikon lopetusta, olen lopettanut jo ainakin 555 viikkoa suomalaisessa peruskoulussa. Tiedän siitä siis aika paljon. Olisin voinut tehdä pitkän tai lyhyen sivuaineen kyläkoulujen lopetuksista, maaseudun tappamisesta, taloudellisista säästökohteista suomalaisessa koulumaailmassa, inkluusion edistämisestä, mutta viikon lopetus vei selkeästi voiton.    Viikon lopetus oli mainio sivuaine. Teoreettinen viitekehys oli holistinen ja koko sivuaineen ajan piti kirjoittaa oppimispäiväkirjaa. Sivuaineharjoittelun suoritin Ala-Kulpan kyläkoululla. Idyllinen koulu järven rannalla. Mustikkamaat heti koulun vieressä ja latu lähti koulun nurkalta. Meille opetettiin, että viikko pitää lo

Mitä lapset haluavat? Nyt puhun omista lapsistani, en oppilaista. Vaikka heille tarjoaisi kaiken väliltä taivaan maan, he eivät ole tyytyväisiä. Heillä on oma näkemys ja tahto. He eivät välttämättä piittaa omasta mielestäni loistavista suunnitelmista tuon taivaallista.    Myönnän, että minussa on suuri vika. Suunnittelen liikaa heille kaikkea kivaa. Haluan, että lapsillani on mahdollisuus lasketteluun. Siispä ostan heille kausikortit kaupunkimme laskettelukeskukseen. Haluan, että heillä on kausikortit kaupunkiin juuri avattuun sisähuvipuistoon. Haluan, että heillä on harrastus. Haluan, että he saavat harrastaa mitä he haluavat. Haluan, että poikamme oppivat pesäpallon salat. Haluan, että he oppivat yksinkertaiset painiheitot. Haluan, että he oppivat jalkapallon perusharhautukset. Haluan, että heistä tulee kestäviä hiihtäjiä. Haluan tarjota heille luontoelämyksiä. Haluan, että he jaksavat kantaa oman rinkkansa Karhunkierroksella.  Haluan, että he oppivat selviytyvät luonnossa. Haluan