Luokanopettajan arki

Nykyään ystävyyssuhteet väsyttävät minua. Lapsena kärsin yksinäisyydestä. Olin kateellinen, kun kaikki muut olivat aina yhdessä jossain muualla kuin minä, joka olin aina yksin. Nykyisyydessä vaalin ystävyyttä ja olen siinä jotenkin raskas. Kun kohtaan ystäviä, alan puhua syvällisiä ja henkeviä ja kuuntelen liian aktiivisesti ja olen loppuillasta aivan naatti ja haluan vain mököttää ja olla myrkyttynyt. Ystäväni sanoi minulle, että olen taitava keskustelija, kun osaan käyttää niin taitavasti sosiaalista sordinoa. Vittu, miten hieno termi! Sosiaalinen sordino. Kysyin, mitä se tarkoittaa? Hän sanoi, että taitava keskustelija on hyvä kuuntelija ja laskeutuu aina kuulijansa kanssa puoliväliin ja saa kielen kannat auki ja tulee hyvä, kuulluksi tullut olo. Siksi kai tulen ystävyydestä niin helvetin väsyneeksi. Säälin itseäni todella. Sen, minkä lapsuudessani menetin, sitä aikuisuudessa käsittelen kuin ydinjätettä, asbestikintain ja annan kaikkeni, etten sitä menettäisi. No, onko ihme, jos k...

Viime viikolla löysin journalisti Johanna Korhosen radio-ohjelman. Ohjelman nimi on Journalisti Johanna. Pidän Johannan ohjelmista toden teolla. Pidin jo hänen edellisestä ohjelmastaan Valkoista valoa. Johannan ohjelmissa on aina mukana aiheeseen aina hienosti sopiva klassinen, monesti meditoiva hämymusiikki. Niinpä viime viikolla, ennen sairastumistani miesflunssaan, juoksulenkillö kuuntelin Johannan ohjelmaa. Jakso käsitteli toivoa. Siinä Johanna valisti minua (ja muita radio kuuntelijoita) Immanuel Kantin käsitystä toivosta. Jos oikein ymmärsin, niin Kant ajatteli, että ihmistä tulisi ohjata oikea tieto. Sen jälkeen tiedon tulisi johtaa tekoihin. Eli ihmisen tulisi tehdä tekojansa tietojensa pohjalta. Ja sitten vasta ihmisellä olisi oikeus kysyä itseltään, mitä minä saan toivoa? Sitten Johanna mietti ilmaston lämpenemistä Kantin ajattelun pohjalta. Emmehän me ihmiset tee ilmastotekoja tietojen pohjalta. Jos tiedämme, että turistilentäminen kaukomaille ja autolla lyhyidenkin matkoj...

et opettaja ei ole vapaa mies, vaan orjan kaltainen hän on ja itsellens saanut  orjan palkinnon.  Otavan Forum Kirjasarjassa anekdoottina Opeoppaan alalaidassa oli antiikin kreikkalaisten käsityksiä opettajasta ja kasvattajasta. Näin oli kirjoitettu: Opettaja= kreik. didaskalos=dramaatikko, joka opettaa näyttelijät esittämään teoksen. Pedagogi=kreik. paidagogos= kaitsija, lähinnä orjan asemassa oleva lapsen saattaja, jolla saattoi tosin olla tärkeä osuus esim. lapsen moraalisessa kehityksessä, pedagogin asemaa osoittaa vanha sanonta: "quem Iuppiter odit, paedagogtum fecit" (Ketä Juppiter vihaa, siitä hän tekee pedagogin.   Jumaliste olivat niin oikeassa. Opettajan työ ei todellakaan ole vapaalle sielulle sopivaa työtä. Tämä on orjan työtä. Ja orjan palkkio on armopala, yksi piiskanisku vähemmän. Opettaja on yhteiskunnan alalaitaan sijoitettu vähään tyytyväisten paaria-luokka, joka laskee senttejä kaikkialta muualta paitsi vyötäröltä.   ...

Viikonloppuna mietimme inkluusiota edeltävää aikaa. Muistatteko vielä sitä? Sanotaan nyt suoraan: Ennen inkluusiota oli tarkkikset, apukoulut ja perusopetus. Sitten tuli inkluusio, joka olikin ovela säästöjuoni ja sen jälkeen kolmiportainen tuki ja luokanopettajista tehtiin erityisopettajia, ilman erityisopettajan palkkaa. Sitten tuli kiky ja lomarahojen leikkaukset. Nyt perusopetuksen luokassa kokoontuu entinen tarkkis, apukoulu ja perusopetus ei sulassa sovussa, vaan sulamattomassa riidassa, ja ainoastaan ne saavat parasta mahdollista perusopetusta, joiden vanhemmat katsovat tiukasti perään. Tällä tavoin saamme luotua polarisoidun yhteiskunnan, jossa ääripäät karkaavat kauas toisiltaan. Luokanopettajien syy tietysti se karkaaminen, kun eivät yritä tarpeeksi.  Sitten tehdään tutkimus, jossa paljastuu, että kaikki luokanopettajat eivät osaa ehkä edes kirjata kolmiportaisen tuen papereita oikein. Kolmiportaisen tuen tärkein tehtävä on jättää jälkiä, ettei tulisi yllätyksenä nivelv...

Moniko opettajan työtä tekevä ajattelee olevansa palvelun tuottaja toimittaessaan luokanopettajan virkaa? Moniko ajattelee olevansa sisällön tuottaja? Vanhemmat ajattelevat, että opettajat ovat palveluammatissa, kuten myyjät. Väärin: Opettajat sosiaalistavat yhteiskuntaan. Vanhemmat ajattelevat, että poliisit ovat palvelun tuottajia? Väärin: Poliisit huolehtivat yhteiskunnan turvallisuudesta. Ihmiset ajattelevat, että sairaanhoitajat ovat hyvinvointialan asiantuntijoita ja ovat palveluammatissa. Väärin: Sairaanhoitajat hoitavat sairaita, antavat hoivaa. Tämä palvelualalla toimiminen tekee opettajasta myyjättären, jonka toiminnasta on lupa ja aiheellista tehdä reklamaatio. Opettajan pitää vastata sanoistaan, puheistaan ja teoistaan. Paskamylly, vanhempien whatsup-ryhmät ja kaikki inhimilliset parjaus- ja paskankaatomekanismit vihapuheen muodossa odottavat opettajaa joka nurkan takana. Kieli keskellä suuta saa olla ja miettiä jatkuvasti, miten sanottu asia vastaanotetaan kotona, ja tek...

Jotain tapahtui minussa. Syvällä sisässäni. Minuun tuli särö ja se kasvoi halkeamaksi ja viimein repesi. Monta vuotta rakastin perjantai-iltaisin radio-ohjelmaa Puhelinlangat laulaa. Kaikki tapahtui vähitellen. Ohjelmaa juontaa empaattinen mies ja nainen. He eläytyvät soittajien henkilöhahmoihin ja tarinoihin. He nauravat ja ovat hyväntuulisia. Naisen hyväntuulinen nauru alkoi sattua. Sitten tuli oivallus: Puhelinlankoihin soittavat itseensä koteloituneet onnenpotkuihmiset. Ihmiset ovat mökillä, matkalla mökille, lämmittämässä saunojaan, saunomassa saunojaan, viinipullo on jo auki ja kana hautuu uunissa ja riisipedissä on smetanaa ja äyriäisiä.    Olen kateellinen. Miksi ohjelmaan eivät soita Pekkasauri-ihmiset? En kuuntele enää ohjelmaa. En pidä kuulemastani. Olen alkanut vierastaa suomalaista mökkikansaa. Lopun alkua siis. 

Niin se alkoi. Mitähän uusi vuosi tuo? Miten OAJ suhtautuu KiKyyn? Hassua, mutta olen täysin alistunut ja valmis luovuttamaan lomarahoistani uudestaan vaikka 50 % seuraavan kymmenen vuoden aikana, jotta saadaan talous nousuun. Suhtaudun työajan lisäämiseen toiveikkaasti. Toivottavasti inkluusio viedään entistä pidemmälle ja syvemmälle. Minusta sekin on hyvä signaali, että minimitunneilla saadaan taas tehdä työtä. Ja varaa on tilata kynä ja kumi / lapsi keväällä. Ihanaa on sekin, että kolossaaliset yhtenäiskoulut jatkavat nousuaan, niin saadaan maaseutu tyhjennettyä. Maaseutu = menoerä. Betonikoulu, kerrostalo, keskivartalolihava lapsuus = Riittävän onnellinen lapsuus. Tulevaisuus = Räntäsade, sepelvaltimotautinen lapsi ja älylaite. Suomessa on paljon hyviä signaaleja paremmasta. Sulje silmät ja nauti lumettomasta talvesta. Talven tunteen saa, kun vetää vitalista poskipäihin ja menee puoleksi tunniksi pakastimeen. Talvesta kaivataan vain tunnetta.

Tuntui hassulta, ylevältä. Kaksi pitkäpartaista, tatuoitua, hevisoittajan näköistä, kukkakaalin viljelijää teititteli minua eilen. Emme tunteneet entuudestaan. Teitittely takaisin. Ei kunnioituksen osoittamisen takia, ei ei. Ihmisen on hyvä kikkailla kielellä, pelata roolipelejä, esittää erilaisia rooleja. Sen vuoksi. Se tekee hyvää aivoille. Teitittely takaisin.   Uusi vuosi, teinkö lupauksia? Tipattomaan tammikuuhun suhtaudun varovaisesti harkiten. Ehkä. Pätkäpaaston aloitin, suoritin ja se on ohi nyt. Suosittelevat pätkäpaastoa. Aion ottaa sen säännölliseksi keholliseksi mielen virkistykseksi. Tuntui pahalta. Palelin. Aloin lukea ruokakirjoja.    Toinen lupaus, aikomus ensi vuodeksi, on yrittää opiskella venäjää omin päin kotona erilaisilla, ilmaisilla nettisovelluksilla. Miksi? Jari Tervon Koivisto-dokumentissa Manun kerrottiin itse opiskelleen venäjän. Miksen minäkin? Tai sinäkin?

Tänä herran vuonna, herran jouluna, minä, maisteristason mies Jumalan armosta, en jumalan erityisestä toiveesta (uskoisin näin), toimin samalla tavalla kuin olen jo 25 vuotta toiminut: katselin ihmisten joulua karvanaamarin takaa. Hassua, että joudun tasapainottamaan tulojani joulupukkina. Opiskelijat hankkivat lisäansioita joulupukkina. Luokanopettajat hankkivat lisäansioita joulupukkina yli 50-vuotiaana. Loppua ei näy. Koin tottakai aattona orjamoraalin kaltaista kadotuksen tunnetta. Koin myös vierauden tunnetta, ulkopuolelle jäämisen tunnetta, ahdistuksen tunnetta eli kaikkia jouluun kuuluvia joulutunteita. Huijasin itseäni, että nyt kun muu kristikunta ylensyö, lihoaa, niin minä karvanaamarin takana laihdun. Pukki kuluttaa nestettä yhtä paljon kuin Juha-Pekka Latva WC-rallyn aikana Pattayalla.    Tänä jouluna sylissäni istui pikkulapsia, äitejä ja isiä. Hikoilin kuin sika ja minua, minun alemmustilaani, kuvattiin ja minulle ilkuttiin ja naurettiin. -Nyt voi pukki jo lä...

Sibeliuksen joulu alkoi kuulemma siitä, että Janne-isä istahti flyygelin ääreen jugend-tyylisessä olohuoneessa, jossa vihreistä kaakeleista muurattu takka hehkui ympärilleen A-Duuria ja säesti "Hanget korkeat nietokset" viiden tyttären laulaessa kirkkain lapsiäänin, Aino-frouvan nojatessa tyynenä keittiön oven karmiin ja se karmi kesti, jopa Jannen viftailu, kalliit konut, sigget ja pirssillä ajelemiset.   Minun aatonaattoajatus on materiaan, ei sibeliaaniseen henkeen sidottu. Olen pohjimmiltani numerologi ja maagi, en luokanopettaja. Numerologinen joulukaavani puhkesi kukkaan kuin amaryllis Saharan hiekkamyrskyssä. Jos löytäisin 1 €:n, ostaisin jouluarvan. Jos voittaisin 1000 €, ostaisin kotiini uuden pakastimen. Jos voittaisin 10000 €, teettäisin kotiini kylpyhuoneremontin. Jos voittaisin 100000 €, maksaisin asuntolainat pois.    Mistä kenenkin joulu alkaa? 

Vapa-ajattelijoiden joulukatiskasta tuli tänään Sammy Babitzin. Sammy Babitzin lauloi Suomen keskiolutta naukkailevan nuorison sydämiin laululla DAADA-DAADA. Alla kiiti autostrada ja Liimattalan kylän kohdalla Sammyn Alfa Romeo syöksyi sillalta alas ja Sammy kuoli. Saunaa siivotessani RadioSuomen Pekka Laineen ihmemaassa soitettiin Sammyn levyttämä joululaulu "Autoileva joulupukki". - Kohtalonko ivaa? mietti vapa-ajattelija Tolun tuoksuisessa kaupunkikylpyhuoneessa. 

Joulun kirjat. Grisham hemmetin hyvä. Leningrad cowboys hemmetin paska.

Niin vain kävi, että oppilaiden antamien lahjojen määrä romahti tänä jouluna: niheä suklaapaketti, pari korttia, ja joku hemmetin koristemöhkäle, joka jäi koulun sekajätteisiin. Juttelin monen opettajan kanssa ja monille oli käynyt samalla tavalla. Meinasin huutaa oppilaille, että KIITTÄMÄTTÖMÄT ja lausua huoneentaulua, että kiittämättömyys on rumaa. En huutanut. Näytin naamaa. Näin meidät mitataan. Näin mitataan, pitävätkö lapset ja heidän vanhempansa meistä opettajista. Vai johtuuko tämä nyt siitä, että OAJ:n opettajien palkitsemisen eettisen neuvoston vanhin yliaktuaari on mennyt vuotamaan medialle, että sopivin kiitos opettajille lukukauden ahkeroinnista on itse tehty kortti ja pitkät lomat. Pois Pandan suklaat, hajukynttilät ja riittäköön niille puolipäiväläisille tonttukortti ja se, että saa nauttia lasten vilpittömästä, spontaanista seurasta. Auts. Olen ahne ja pettynyt. Olen pikkumainen ja saan vielä siitä koston. Kynttilä palaa, punaviini maistuu ja en ajattele koulua kahtee...

Kun jalkapallojoukkueessa on yksi muita taitavampi pelaaja, jonka ansiosta joukkue voittaa, sanotaan, että tämä taitoniekka kärrää joukkuetta. Kärrääminen tarkoittaa sitä, että muu joukkue istuu kottikärryissä ja taituri työntää, pelaa itse yhtä hyvin ellei jopa paremmin kuin koko muu joukkue yhdessä. Kärrätä, kärrääjä. Minä olen kärrääjä. Olen kärrännyt syyslukukauden joukkuetta, jonka tunne-elämä on herkästi räjähtävää, itsekeskeistä, vinoutunutta, masentunutta, saastunutta. Korvani ovat loppuun kuunneltu, silmäni loppuun nähty, sietokykyni loppuun siedätetty. Raumalaisittain ilmaistuna, alan olla " aiva reeras".  Haluan lunta maan päälle, lumi demppaa äänet, amputoi hälinän, saa aivokemiat lomalle ja mielen tasaisemmaksi. Mutta kärrään vielä huomisen joulupuuron, seurakunnan hartauden ja sitten puhallan trumpetilla pelin poikki. 

Niin. En avannut 17. päivän luukkua. Rikoin, halusin rikkoa kaavan, koodin, etten uraudu, tylsisty, kivety, muutu ennalta arvattavaksi, vaikka mitään muuta minussa, vapa-ajattelijassa ei olekaan, kuin ennalta-arvattavuus. Tänään oli joulujuhlat, joka oli ihastuttava ja alusta loppuun asti ennalta arvattava, kuten minäkin ja elämäni. Ykköset tekevät aina evanliumin, kolmoset tonttujutun, kutoset epäselvästi mongerretun joulunäytelmän, rehtorin yllätyksetön puhe ja kuoro lauloi jne.. Kaikki ennalta arvattavaa ja toisintavaa. Tylsää ja toisintavaa, niin kuin koko koulu ja koko joulu. Kiiltokuvaoppilaat näyttävät kiiltokuvaroolejaan ja suuren enemmistön ääni ei tule kuulluksi. Ei tietenkään. Joulujuhlassa toisinnetaan ja jaetaan koulun käyntikortteja, että näin hyvä koulu ja näin briljantteja oppilaita täältä tulee. Kaikki on yhden totuuden surullista ääntä. Enemmistön, hiljaisen enemmistökansan ääni tukahdutetaan ja hyssytellään hiljaiseksi ja laitetaan juhlaan kaikki istumaan tyttöpoik...

Mietin, teenkö jouluksi joulusilakoita? Vaimo sanoi, että älä, et tee tai jos teet, niin 200-300 g riittää. En viitsi tehdä. Huomenna leivon taatelikakun? On minussa joulumieli. Valmistaudun jouluun. Meille vapa-ajattelijoille joulu kahlitsevine traditioineen herättää kalmaisen olon ja tekee mieli lähteä Tallinnaan juomaan kolmeksi päiväksi kirkasta jouluviinaa. Onneksi olen vapa-ajattelun lisäksi keskinkertainen pelkuri, elämän kärpässarjalainen ja tyydyn 3,5 km:n hölkkälenkkiin sohjoisella rantatiellä. 

Luin iltasaduiksi lapsilleni jouluevankeliumin Luukkaan evankeliumista ja joulusaunan Seitsemästä veljeksestä. Pyhiä tekstejä. 

Joulukuun 14. päivä. Emmi Kujanpään laulu bulgarialaisen naiskuoron kanssa saa minulta lämpimän suosituksen. Kujanpään laulu menee sielun ytimeen, melankolian keskukseen ja saa lehdet värisemään ja veren sykkimään. Löysin Kujanpään YleYkkösen ohjelmasta " Sydänjuurilla", joka onkin uusi löytö. Kansanmusiikki, suomalainen ja ulkomainen, on nykyään varsin hyvin sovitettua ja tuotettua. Kujanpää kertoo kotisivuillaan löytäneensä bulgarialaisen naiskuorolaulun muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan ja kokeneensa yksinäisyyttä ja mihinkääm kuulumattomuutta ja siihen tarpeeseen tai puutokseen hän sattumalta löysi bulgarialaisen kansanmusiikin ja loppu on oleva historiaa. Emmi laulaa ihanasti glissandoa liu`uttaen, välillä kovalla välillä hennommalla äänenpainolla. Vielä kerran lämmin suositus!

Vapa-ajattelijoiden 13. luukun avaa Sancta Lucia, tuoden valon sijasta kossua, punkkua ja vahvaa jouluolutta tupaan alle ankean kurkihirren. Lucia-neito ajoi ikuisella valollaan, lux aeternalla, pimeyden ja pahuuden voimat Välimeren aaltoihin. Niin meidänkin koulun käytäviä kiersi Lucia-kulkue. Hyvätapaiset, nätit tytöt toivat valon kelmeille käytäville pimeyden poikavoimien kiristellessä hampaitaan hiljaiseksi hyssyteltyinä opettajien ja avustajien tiukassa valvonnassa ja kontrollissa. Silloin tein päätökseni. Ensi vuonna Lucia-kulkueen järjestävät pojat. Heidät puen talvisodan lumipukuihin. He tuovat valon ensi vuonna rivissä marssien kuin Kollaan joen soturit, Summan sankarit, Tolvajärven tollukat, aseet kaulassa heiluen, ahkiota vetäen ja kolistellen. Tulkoon valkeus-ja valkeus tuli.

Juon Julmustia, ruotsalaista joulujuomaa, väljän makuista omenalimonadia, tunkkainen maku ja vaahtoaa kuin ruskea Halistenkoski Aurajoessa Suomen Turussa. Juon Julmustia ja mietin isoisääni, joka lausui runoja ulkomuistista. Jouluisin hän lausui Yrjö Jylhän, Taipaleen rintamalohkon Kirvesmäellä toimineen joukkueenjohtajan runon "Pyhä yö".  "..Ja Suomen korpien yllä hohti nyt tähti suurempi muita, ja me kaikki käännyimme sitä kohti, ja meidät kaikki se kotiin johti, se tähti suurempi muita."   Isoisä lausui sen kuin haudan takaa. Se lausui sen kaikkien talvi-ja jatkosodassa kuolleiden suulla ja oli liikuttunut. Isoisä oli heikkohermoinen, kuin minkki turkistarhassa liian pienessä häkissä, mutta silti huomattavan ylipainoinen. Lausuessaan ulkomuistista, isoisä oli keskittynyt, kiinni ihmiskunnan yhteisessä kulttuurihistoriassa ja kuin lämmin kamiina, jota vasten painoin ihaillen pääni.