Luokanopettajan arki

Haluan maksan siirron. Kellojen siirron  huomaa. Kun katson luokkahuoneen ikkunasta matalalla killuvaa, laskevaa aurinkoa ja tuijotan anemista oppilasseurantakeinotodellisuutta nimeltä Wilma, tunnen oloni huijatuksi. Tässäkö tämä on, elämä, minun elämä.    Aamulla herään aamukuuden sijasta aamuviideltä ja vietän saatanan pitkää aamua, juon pitkiä kahveja ja olen onnellinen, että karjakko Muhokselta näkee paremmin lypsää kantturoita, kun marrasaamun vinoaurinko idästä valaisee paskaisen navetan seinän tuntia aikaisemmin kuin kesäajassa. Sisäinen kelloni ei käänny. - Kokeile melatoniinia, saan sydämellisen ohjeen. Kokeilen giniä. Kokeilen nikotiiniä. Kokeilen pötköttelyä väsynein silmin. Minua ärsyttää taapertaa isommassa valossa töihin. Häpeän itseäni valoisammassa. Häpeän ammatti-identiteettiäni valossa. Pimeässä tunnen olevani markku markkujen joukossa ja en halua elämältä muuta kuin pitkän liukumäen kohti Honkanummea, Kultanummea, Mäntyharjua tai Auringonlaaksoa....

Taas on se aika vuodesta, kun eteeni kiikutetaan partiokalenteria. Osta, osta, vain 10 €. Muistan sen pari vuotta sitten maksaneen vielä 5 €. Jääkiekkojoukkueen juniorit myyvät sukkia, joulupukkikynttilöitä, että saavat rahoitettua ulkomaan turnausmatkaa. Jääkaapin ovessa on 9 partiokalenteria. Myisivät vaikka 1 cl:n viinasnapsikalenteria. Luukussa kolme kettu juoksee yli järven, oh-la-laa. Luukussa 12 oravaäiti koristelee joulupöytää omenaesiliina yllään. Luukku 13, Lucia-neito jakaa hymyä illan hämyssä. Luukku 14 ja ilves ylittää tietä ja yksi pentu liiskautuu auton renkaan alle. Luukku 20, partiotonttu repii ratkojalla partiotaitomerkkejä ja on lähdössä ryyppäämään. Luukussa 24 Joulupukki tuhopolttaa partiokoloa mistelinoksa suussa.   Paikallislehdessä pitäisi ilmoittaa postinumerolla, missä rahakansa elelee osingoillaan ja osakkeillaan ja kehottaa lapsia myymään kalentereitaan heille. Pienestä palkasta viitsi ostaa höpöhöpökalentereita. 

Vaihdoin aamulla talvirenkaita. Talvi yllätti. Kiire. Rillit huurussa. Pultit liian kireällä, hermokin. Maanantaiaamu. Naapuri siihen sitte lyllertämään.- Oletko ollut tyytyväinen autoosi? se kysyi. -Olen, vastasin. Olen autoon tyytyväinen, luokanopettajan ammatin arvostukseen en. - Pojalla on samanlainen kakkosautona. Tarvitti hyvän ja halvan kakkosauton. Kalastelee kesäsin Tenolla ja Norjassa. - Tää on mulla ykkösautona, sanoin. Enkä sanonut, mutta ajattelin mielessäni, että auto oli minulle kallis. Säästin pari vuotta. Mutta minähän olen poju, poika, pojuliini. En kalasta. Mene siimat solmuun. Yhtä solmuun kuin OAJ:n palkkaneuvottelut. Olen paikkaihmisiä, paikalla kaiken ikää, valpaana ja varalla. - No, onkos poikas ollu tyytyväinen tähän kakkosautoonsa? sovittelin ääneeni nasaalia piikikkyyttä sitä tietenkään tavoittamatta. - On se. Se on Vorttumilla tuulivoimalan lapojen mutterin myötäpäivään kiertäjä. Niillä on hyvä liksa ja ei saa olla korkeen paikan kammoa. - Pitäiskö kou...

Janne Puhakka teki uskomattoman ulostulon Helsingin Sanomissa 27.10:- SM-liigan liigajoukkueissakin on homoja. Kim  Hirschowitz oli hieno kapteeni. Hän sanoi;- Onnea, hienoa. Tässä ovat jutun sankarit.  Sinuhe Walliheimo kertoi vuonna 2014, että homo pukukopissa nakertaa joukkuehenkeä, vaikka peruikin myöhemmin lausuntonsa ja toivotti homot tervetulleiksi pukukoppiin. Samaan pukukoppiin vai homoille tarkoitettuun pukukoppiin, sitä kansanedustaja ei kerro.    Juhani Tamminen kertoi, etteivät hiirulaiset (homot) pärjää poksissa. Tamikin peruutti lausunnon myöhemmin.   Onneksi peruuttivat lausuntonsa. Mutta asenne on selvä. Homofobia.    Voiko pukukoppi olla pyhä paikka, jos siellä on homoja?    Toivon, että ulostulo jatkuu ja jääkiekon yltä saadaan pyyhittyä pois tämä ihmeellinen äijä rillaa ja vettää maggaraa ja parittelee missin kanssa- sinappihuntu. Olen onnellinen. Kiitos Janne Puhakka.

Syysloman jälkeen itsetuntoni, omakuvani on jokseenkin siedettävä. Loma on intensiivistä perheaikaa. Väsymys, omien lasten palveleminen, metelin sietäminen ja pienessä tilassa avaran taivaan alla oleminen tekee minusta vain jokseenkin siedettävän ihmisen. On aikaa miettiä omaa parisuhdetta. Miten sekin alkaa näyttäytyä jokseenkin siedettävältä? Katselen elämääni jokseenkin siedettävien linssien läpi. Huomaan kaipaavani jonkinlaista kultaista perheyhteyttä, idylliä hellyydestä, seksistä ja pittoreskien maisemien eteen levitetyistä piknikkivilteistä. Vertaan oman elämäni hiirenkoloa vaimoni oman elämän hiirenkoloihin. Häviän. Häviän kaikessa. Jotenkin sulaudun ristiriitaan ja olen kuin Hamlet.   Lomalla huomasin taas, miten vähän minulla on keinoja hallita ristiriitaisia kaaostunteita, jotka järjestymätön vapaa-aika aiheuttaa. Arki sopii minulle paremmin: Aikataulut, lähtemisen ja saapumisen pakot, ylhäältä ohjattu suunnitelma (jossa saan rimpuilla ja jota vastaan saan kapinoida...

Mieltäni kiehtoo Estonian uppoaminen. Kuvittelen olevani mukana yön tapahtumissa. Olisinko selvinnyt? Olisinko halunnut taistella elämästä? Olisinko taistellut elämästä rakkaideni vuoksi? Vai olisinko valinnut nopean kuoleman helpotus mielessä? Olisinko ottanut siitä vahvan alibin päättää rimpuileva, vaikea, yksinäinen, nolo, tuskallinen elämä vailla suuntaviivoja, uskoa, ideologiaa?   Vaikea sanoa. Sukellan Estonian Pub Admiraliin, Restaurant Neptunukseen ja istun pyöreässä pöydässä ja kuulen metallisen jyskeen laivan keulasta. Olisinko nauranut jonkun kommentille siitä, että taisimme törmätä jäävuoreen? Olisinko minä ollut sen kysymyksen esittäjä? Ehkä. Olisinko juonut viskiä viimeiseen asti, Estoniassa kun oli sinä yönä halvan viskin ilta? En usko, että olisin jaksanut selviytyä kannelle 7? Puuhun kiipeäminen jo alemmille oksille saa voimaan pahoin. En olisi selviytynyt. Viimeistään pelastuslautalla olisin varonut rautahampaitani ja suojellut niitä ja en olisi hampailla yritt...

Olen vihainen keski-ikäinen mies. Minun tarinani: Kuinka vihaisesta lapsesta tuli vihainen nuori anarkisti, vihaisesta nuoresta anarkistista vihainen nuori aikuinen, vihaisesta nuoresta aikuisesta vihainen keski-ikäinen, keskilihava, kateellinen ja vihainen mies. Ilmeisesti minusta tulee vihainen vanhus, koen vihaisen kuoleman ja hautajaiseni ovat vihaiset. Puolisoni sanoi minulle, että valtaosan ajasta olen vihainen. Omat lapset kysyvät, miksi olet niin vihainen? Oppilaat sanovat minulle, että olet yhtä vihainen kuin äiti siellä paikassa, jota kodiksi kutsutaan. Mikä minut tekee vihaiseksi? Epämääräistä vihaa se on, mutta tiukasti kaappaa komennon. Olen vihainen varmaankin siksi, että isäni oli aina vihainen. Isän viesti tuli aina selväksi: olin tiellä, en osannut mitään, tein kaiken väärin. Isän viesti oli, että kaikki, koko maailma oli hänen tiellään, koko maailma oli päättänyt hänen palkkansa riittämättömyydestä, koko maailma uhkasi häntä ja oli hänen tiellä. Kuljen samaa vihan ...

Olin iloinen kuluneella viikolla. Pidimme kokousta. Käsittelimme klassikkoaihetta: yhteiset pelisäännöt. Keskustelimme sanktiojärjestelmistä. Haluttiin, että jokainen hyvän sanktiojärjestelmän luokassaan hallitseva jakaisi tämän muiden kanssa. Kestoklassikko 2: jaetaan yhdessä toimivia käytänteitä. En jakanut. Minulla ei ole sanktiojärjestelmiä. En pysty järjestelmällisyyteen. Minua loukkaa sanktiojärjestelmät. Minusta ne eivät sovi ihmiselle. Ihmiselle ainut sopiva sanktiojärjestelmä on keskustelu, vuorovaikutus ja empatiaan vetoaminen ja sitä kautta ymmärryksen kalastelu. Tuli puhetta välituntivalvojasta. Jos välituntivalvojalla tulee ongelmia nenäkkäiden lasten kanssa välitunnilla, rankaiseeko valvoja vai viekö valvoja tilanteen luokanopettajalle, joka kuuntelee eläytyen oikeustajua loukanneen lapsen välituntisohlauksen ja puristaa suustaan sitten tuomion kuin sitruunasta mehun. Jossain vaiheessa vedottiin, että luokanopettajalle on korkeampi auktoriteettiasema kuin välituntivalvo...

Opetusalalla tippuu opettajan harteille ja pään vaivaksi pitkin vuotta ns. saivartelupommeja. Viime viikolla kohtasin uuden. Oli tullut ilmi, esiin, paljastunut, että koulumme ainoa retkirahojen hankintatapa, suuret markkinapäivät, ovat lainvastaiset. Peruste oli Turun tuomiokirkon tornin korkuinen: peruskoulun tulee olla ilmaista, maksutonta. Ja jos markkinapäivänä ostellaan markkinatuotteita kauppapöydiltä, ei köyhistä köyhin voi osallistua ilkamointiin ja läpläplää ja tämä tuomiokirkon korkuinen saivarteluvaleuutinen uhkaa nyt tuhota kaiken.    Toinen saivartelupommi on se, että pitäisi tehdä retkiä, leirikouluja, mutta opettaja ei saa koskea rahoihin eikä olla edes tietoinen rahoista ja silti opettajan pitää perustaa vanhemmista tilitoimikunta, valita sille pj ja rahastonhoitaja ja huolehtia ja peräänkatsoa, että rahaa tulee. Voi saatana.    Koulussamme on ollut markkinapäivä jo 40 vuotta ja nyt sitten saivartelupommi tippuu saivartelun iltataivaalta ja mar...

Eräs vanhempi kysyi, että onko hänen luettava rivien välistä, että koulu nyt sitten ihan oikeasti haluaa siirtää huonotapaisen lapsen kasvatusvastuun kodille? Että eikö koululla ihan oikeasti ole muita keinoja kuin poistaa "auktoriteettikammoinen" lapsi luokasta? Vastasin, että ei koululla ole. Käskin lukea sekä rivien välistä että riveiltä, että sinun lapsesi käyttäytyy huonosti ja siitä kärsii kaikki. Lapsesi edustaa sinua, perhettäsi/uusioperhettäsi/sukunimeäsi/kunniaasi/kunniattomuuttasi ja aiheuttaa itselleen/sinulle/perheellesi/suvullesi/kunniallesi häpeää. Eipä tuotakaan. Vanhemmat ovat erillisiä lapsistaan. En ymmärrä. Rikosoikeudellinen vastuukin alkaa vasta 15-vuotiaasta. Siihen asti nyt ainakin jälkipolvi tahraa vanhempiensa nimen ja maineen teoillaan, sanoillaan, jäljillään. Yritä  nyt saatana sitten kasvattaa näin kieroon kasvaneessa maailmassa.    Pyysin vanhempaa, että tule kouluun seuraamaan "auktoriteettikammoista" lastasi käytännön koulutyössä....

Viisi viikkoa ehti kulua koulun alkamisesta. Sitten alkoivat puheet opettajanhuoneessa koventua. Jälki-istuntoja alettiin jakaa kuin tarroja käsialavihkon alareunaan. Jalkapalloja takavarikoitiin, kun joku tyhmä ja ajattelematon potki sitä "kerran" käytävällä. Takavarikoimisajaksi määriteltiin epämääräinen viikko. Yhden luokan pallo takavarikoitiin, takavarikoidun pallon luokan oppilaat takavarikoivat naapuriluokan pallon. Siitä syntyi nahistelu. Nahistelusta jaettiin jälki-istunto. Jälki-istunnosta seurasi kosto. Kostosta jälki-istunto.    Kolme oppilasta sai jälki-istunnon. Syy: puukeppien haku kouluaidan ulkopuolelta, näköetäisyydeltä, käsivarren mitan päästä. Käyttötarkoitus: leikkiminen. Välituntivalvoja ilmeisesti luuli, että kepit ovat tarkoitettu silmän puhkomiseen ja räpsäytti jälki-istunnon. Syy: koulu(vankila-)alueelta poistuminen, pakeneminen rajojen ulkopuolelle. Valvoja antoi jälkkärin vain kahdelle. Viisi pääsi kuin koira veräjästä. Ilman silminnäkijöitä sa...

Mistä helvetistä keuliminen on taas tullut muotiin? Että rasittaa katsoa keulivia penskoja. Keulivat kauppojen edessä, koulujen pihoilla, pyörätelineillä, joka paikassa. Onko se nykypyörillä niin paljon helpompaa? Keuliminen, kiroilu ja aikuisten silmille reipas ja rohkea hyppiminen. Minkä takia sitä siedetään? 

Kollega jää kotiin lasta hoitamaan syyskuun alusta joulukuun alkuun. Onnittelin. Poikani kysyi kotiin jäävältä, mikset saman tien jää eläkkeelle? Aloimmekin pohtia, millä keinoin eläkkeelle pääsisi aikaisemmin? Päädyimme seuraaviin: - Vannesahalla peukalot vahingossa poikki TN-tunnilla. Irtoisko eläke? - Hulluksi heittäytyminen. Jaksaisiko näytellä hullua riittävän johdonmukaisesti? - Työperäinen, krooninen migreeni.  - Kehkoalveoliittiastma. Ei voi mennä edes metsään. - Antaisi amputoida jalat tai vain toisen. Vaikea diapetes. - Hitsiliekkiin tuijotus ja reiät verkkokalvoon. - Kuulon alenema ja tinnitus ei. Ne vain helpottavat työntekoa. - Masennuksen kanssa piehtarointi. Ei perkele. Pyydän anteeksi. Leikin sopimattomalla. Pako ennen aikaiselle eläkkeelle on kuitenkin monen opettajan mielessä. Monelle pako taitaa jäädä lieväksi alkoholisoitumiseksi. Siinä on hyvä piehtaroida ja sinnitellä eläkeviivan yli. Toivottavasti.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen puhui maalittamisesta kommentoidessaan Porvoon poliisiampumisia. Maalittamisella tarkoitetaan sellaista toimintaa, jossa hyökätään avoimesti, kaikki moraaliset pidäkkeet ylittäen ja ohittaen, yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta vastaan. Helsingin sanomat ( HS 26.8.2019) kirjoittaa, että vastaavanlaista maalittamista tapahtuu ja on jo jonkin aikaa tapahtunut myös suomalaisissa kouluissa. Opettajat edustavat poliisien ohella yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta. Olin yllättynyt, että rohkeasti myös opettajat nostettiin poliisien rinnalle sisäisen turvallisuuden tunteen keskeisiksi tekijöiksi. Jos opettajia ja poliisia vastaan hyökätään avoimen vihamielisesti, se on vakava merkki siitä, että yhteiskunnan turvallisuus horjuu. Ja niin todella tapahtuu. Poliisien lukumäärää ollaan nostamassa 350:llä, vaikka tarve olisi tuplasti enemmän. Opettajilla tilanne on vähintäänkin sama. Mistä tämä maalittaminen kertoo? 

Työnantaja odottaa, että työntekijä sitoutuu, olisi mahdollisimman sitoutunut. Kasvatusalalla odotetaan pitkää, pitkäjänteistä sitoutumista. Mitään työnantaja ei ole valmis asian eteen tekemään. Jotten hauku väärää puuta, arvostellessani työnantajaa, arvostelen myös yhteiskunnan. Jotta haluaa johonkin sitoutua, pitää sen olla jotenkin palkitsevaa. Onko kasvatustyö itsessään sitten palkitsevaa? Onko palkitsevaa kuunnella kiroilua viikosta toiseen, vuodesta toiseen, vuosikymmenestä  toiseen? Millä hemmetillä meidät sidotaan, sitoutetaan tähän työhön? Kuvitellaanko, että olemme viimeinen pelastus, viimeinen seula? Kuvitellaanko, että raahaudumme kaakin puuhun päivä toisen jälkeen hyvää hyvyyttämme? Ammatin vuoksi? Vuoksi isänmaan, rakkaan äidinkielen, vuoksi nousevan nuorison, senkö pitäisi riittää? Vai riittääkö palkinnoksi, että saa juosta käytöshäiriöisen pellen perässä ympäri koulun käytäviä ja maanitella mansikkia pois karkumatkalta takaisin aidattuun pihattoon pureskelemaan he...

Arki kaataa sänkyyn, vie ilon, tuhoaa hermoston. Puolisoni istuu aamuisin tulpat korvissa. Lasten meteli on liian kova. Kääntyvän sanomalehden sivu repii rikki tärykalvon. Suun maiskutus, maiskautukset, kuivat yskähdykset, kaikenlaiset suuontelosta tulevat äänet ärsyttävät suunnattomasti. Tuolin jalan laahaus tuntuu vatsassa asti äitelänä inhona. Teräksisen ruokailuvälineen kolahdus etenee hermostossa kuin leipäkiven hypyt järven pinnassa, ensimmäiset tärähtävät ja sattuvat, sitten asteittainen vaimeneminen. Lasten nujakointi on helvetillistä. Sähköhammasharja kuulostaa samalta kuin betonia kairaava iskuporakone. Puolisoni sanoi, että aamut tekevät hänestä hirviön. Hänen tekisi mieli hyökätä, lyödä, purra, potkia, eliminoida. Minusta taas tulee raunio, hermoraunio. Luhistun sisäisesti. Menen kasaan, uhriudun. Hajoan. Kumpi sinusta tulee arjen kaaoksessa: Hirviö vai raunio.

Puhutaan haastavista, haastavasti käyttäytyvistä lapsista. Väärin. Pitää puhua huonosti kasvatetuista lapsista ja hyvätapaisista lapsista. Oppilas näytti minulle videon, jossa poika on seksuaalisessa kanssakäymisessä kanan kanssa. Ok. Tiedän, että netistä löytyy kaikenlaista, jopa eläinpornoa. Kerroin Wilma-viestissä vanhemmille, että oppilas näyttää tällaista videota kavereilleen ja muutenkin hänen sanavarastonsa käsittelee navan alla olevaa anatomiaa. Muu luokka on mutella, aivan hiljaa, kun yksi saastuttaa ilmaston yltiöseksuaalisella kielenkäytöllä. Äiti vastasi, että oppilaan kanssa on oltava tiukkana. Mitä! Mitä helvettiä? Jos heidän lapsensa kanssa opettaja on liian kiltti/mukava, poika reagoi näyttämällä eläinpornoa ja puhuu rumia? En ymmärrä logiikkaa. Lapsi on huonosti kasvatettu. Minkä minä sille voin? Olisiko sopiva tiukkuus 20 vuotta Siperiassa? Tai vuosi rajavartijana? Laitanko lapsen juoksemaan 20 kilometriä? Kiellänkö syömästä kouluruokaa? Pimeässä kaapissa syyslomaan...

12-vuotiaat lapset lainaavat vauvojen luukkukirjoja. Lukevat niitä ja hihittävät. Yläasteen 9.-luokan oppilaat lukevat Puppe-kirjoja., luukkukirjoja. Niissä on yksittäisiä sanoja, isolla fontilla ja tavutettuna. Ollaan syvällä. Olemme palaamassa keskiajalle. Visuaalisten tekstien etusormella selailu ja luukkukirjojen söpöjen kuvien katselu ja hihitys. Korkeinta, mihin ihminen pystyy. Nuorten kirjojen ja lasten kirjojen kirjoittajat: Voisitteko kirjoittaa luukku-kirjoja? Kouluun lisää ruukkukasveja ja luukkukirjoja!  Puhupa nykylapsille ja -nuorille juonikirjoista, niin saat vastaukseksi ylimielisen ylenkatseen ja halveksunnan. Juonikirjat! Kuka tampio enää lukee juonikirjoja, kun on nämä luukkukirjat? 

Viime viikolla kuuntelin oppilaitani, yhden kerran vaivauduin sen tekemään. Vai oliko heillä yhden kerran jotakin järkevää sanottavaa? Oli heillä. Olen niin kyyninen. Aivan liian. Käsittelimme äidinkielessä päiväkirjaa kirjallisuuden lajina. Käsittelimme päiväkirjan tuntomerkit: Minä-kertoja, salainen, intiimiys, vaikeiden tunteiden käsittely, ihastumiset, rakastumiset, isäviha, äiti-inho, sisarkateus, veljesviha, omien anatomisten puutteiden erittely. Sitten mainitsin muutaman kuuluisimman päiväkirjan kirjallisuuden saralta: Neropatin päiväkirja ja Anne Frankin päiväkirja. Monen oppilaan silmissä syttyi tuttuus Anne Frankin kohdalla. Tosi moni tiesi asiasta hämmästyttävän paljon. Olin positiivisesti yllättynyt. Ei kukaan päiväkirjaa tietenkään ollut lukenut. Mistä he sitten tiesivät päiväkirjasta? Youtubeen tubettaja TLDRDEEP on ladannut satoja pedagogisia tietokatsauksia aiheesta kuin aiheesta. Tubettaja DEEP lataa kerran viikossa tietoiskun. Katsoimme Anne Frankista tehdyn tietois...

- Onko sinulla kaikki hyvin? Minulta kysyttiin, onko minulla kaikki hyvin? Ihmettelin ja kysyin, että miten niin? Koska, minä en hymyile työpäivän aikana. Koska minulla on kuulemma otsarypyt, huolirypyt. Vastasin, ettei minua työnteko hymyilytä. Kun mietin, mitä tarjoilen oppilaille seuraavaksi, en ole hyväntuulinen. Olen oikukas. Minua saattaa välillä jopa, uskallanko sanoa (jos kuiskaan), vituttaa. Aivan. Minua saattaa välillä jopa vituttaa. Kun kuuntelen huutomyrskyä ja setvitän välituntiriitoja, minua ei hymyilytä. Joskus jos hymyilen, olen maaninen ja se on peittotunne, uupumuksen ja vitutuksen peittelytunne. Miksi en hymyile? En tiedä, kokeeko moni aikuinen työpaikallani samalla tavalla: Jos työkaveri ei hymyile, jokin on pielessä.    Yhtä aiheellista on puuttua työkaverin jatkuvaan hyvillä mielin olemiseen. Opettajan työssä jaetaan ja saadaan vain ja ainoastaan taakkoja. No joo, joskus tulee onnistumisen, hetkellisen hyvän olon tunteita. Mutta pääasiassa tässä työss...