Luokanopettajan arki

 Työnalkuvitutus. Se on täällä taas. Riemastuttavassa eilispäivän Yleradio 1:en Kulttuuriykkösessä oli aiheena kirjailija Robert Walserin kirjallisuus. Walser vietti viimeiset 20 vuotta elämästään mielisairaalassa Skitsofreniaa sairastavana potilaana, jonka päiviä rytmittivät pitkät kävelyretket puku päällä ja tupakointi ( ei kuulosta yhtään hullummalta). Eräs radio-ohjelman haastateltavista, muistaakseni Jantso Jokelin, siteerasi Walseria suoralla lainalla eräästä hänen novellistaan ja se meni muistaakseni näin: "olisin kovasti halunnut olla tuoli, mutta sitäkään minulle ei suotu."     Ihastuttava ajatus. Olisin halunnut olla tuoli, mutta sitäkään minulle ei suotu. Olisin halunnut olla taulusieni, mutta siihen oli rekrytoitu jo toinen minua pätevämpi. Olisin halunnut olla metrilakupisteen yrittäjä Parkanosta, mutta Haloo Heslingin keikalla myytiin vain korvatulppia.   Vittu, että vituttaa. Aion tehdä työni taas niin hyvin, ettei minusta jää jälkeäkään. 

Mäntän kuvataideviikot 2026. Pekilossa, jossa on esillä nykytaidetta ( Pekilo on entinen rehuproteiinitehdas Mäntän Metsä Tissuen pehmopaperitehtaan vieressä) oli esillä Georg Grotenfeltin dokumentti " Päivä Pentti Linkolan elämässä". Erittäin kaunis. Kuvattu Sääksmäellä, jossa Linkola eli. Dokumentissä Linkola kuvailee lintujen elämää kauniisti ja tyhjentävästi. Kirjoitan suoran lainauksen, jotta muistan ja osaan kertoa ja välittää tämän asian linnuista lapsille, kun koulu elokuussa alkaa. "Pääosan ajastaja linnut käyttävät joko lepäilyyn tai leikkiin. Niil ei o mitään muuta tarkoitusta. Niil on se yks tiukka aika, jolloin ne ruokkii poikasia. Muutenhan ne käyttää pääosan ajastaan sellaseen lokosaan elelyyn, loputtomiin leikkeihin ja pelleilyihin." Myöhemmin dokumentissa Linkola toteaa ihmisestä, että ihminen käyttää pääosan ajastaan kärsimiseen ja surkutteluun ja siksi ei pidä olla kovinkaan murheellinen siitä, että ihmisen aika tulee jossain vaiheessa päätökseen ...

 Käsittämätöntä. Eräs oppilas haki todistuksen. Hän ei päässyt kevätjuhlaan lauantaina muiden kanssa samaan aikaan. Samalla kun hän haki todistuksen, hän haki omat vapepiilonsa koulun tiloista. Viisi erimakuista vapea. Kaikki piilotettuna koulun vessojen kattorakenteisiin. -Ei mulla pelkästään ollut piiloja, hän vastasi. Pitäisikö koulun ylös nostettavat kattopalkit, jonka takana sähköjohdot ja ilmastointiputket kulkevat poistaa? Nykyaikainen koulu muistuttaa vankilaa. Sitten me ihmettelemme, kun oppilaat juoksevat jatkuvasti vessassa ja vessa haisee makealta, ei kuselta ja paskalta.     No. Olen ollut jo pitkään sitä mieltä, että se yhteistyötaho, jonka kanssa koulujen pitäisi tehdä yhteistyötä ei ole seurakunta.  Kouluihin tarvitaan  RiSe ja päihdetyöntekijöitä sekä koulutettuja huumekoiria.

Voiko mikään ärsyttää enemmän ilman kesämökkiä elävää kuin somejulkaisu ihanasta järvimaisemasta auringonlaskulla ja tekstinä " Ihana auringonlasku meidän mökiltä"? Vittu. Meidän ja meidän. Jos joku omistaa meidän, toinen kokee sen "Teidän", muttei meidän. Milloin meistä tuli kansakunta, joka unohti, että "Kell onni on, se onnen kätkeköön" Eino Leinon sanoin. 

    Muutama minuutti myöhemmin tapahtui onnettomuus. Olin ajanut sen kohdan ohi aikaisemmin. Siinä oli mutkainen mäki ja kaksi ajokaistaa kumpaankiin suuntaan. Ylämäkeen ajajat ajoivat lujaa, kun siinä alkoi ohituskaista ja siinä polkaistiin autoon vauhtia. Ohituskaista oli huonossa kunnossa. Siinä kohdassa oli kuoppia tiessä. Niitä oli yritetty paikata bitumimassalla. Ei järin onnistuneesti. Toisella puolella tietä avautuivat komeat keskisuomalaiset vuoret. Hiekkatie luikerteli kukkuloita ja laaksonpohjia kiertäen. Järvi pilkotti välkkyvänä tilkkutäkkinä. Painoin kaasua lisää mäen alla ja ohitin edessä ajavia. Vastaantulevien kaistalla tuli autoja alaspäin mäkeä. Pelkäsin, että kohta törmäämme. Autot tuntuivat tulevan vastaan todella lähellä. Muistelin myös, että yhden kerran olin ajanut niin väsyneenä, että olin havahtanut unesta hereille vähän ennen mäkeä.   Väsymys oli johtunut yövuorosta paperitehtaalla.    Muutama minuutti mäen jälkeen oli onnettomuus ...

Vapunaatto. Kysyn itseltäni, mitä haluan elämältäni? Uskallan väittää, haluan uskaltaa väittää, että yritän tai voisin yrittää olla itselleni rehellinen ja ehdoton. Vakuudeksi kuuntelen Richard Wagnerin oopperan Lohengrinin alkusoittoa. Olen varma kuulemastani. Olen varma, että Wagner oli rehellinen ja ehdoton ja halusi tietää tai ainakin yrittää tietää, mitä elämältään haluaa. Tai sitten hänkin vain bluffasi.    Haluan tien, väylän, uran, jolle asetan itseni. Johon voin asemoitua. Jossa voin olla yhtä varmasti kuin Lohengrinin alkusoiton teemat, itsevarmasti ja rauhassa. Tässä on tiesi, totuutesi, elämäsi. Miten voisin uskaltaa, saada luvan haluta ja tahtoa ja löytää tieni? Kaikki näyttäytyy minulle kummallisina sijaistoimintoina, joissa toimitan kummallisia tehtäviä, joista mitään ymmärrä en. Haluaisin olla polkuni päässä ja niitä olisi päällä maan ja olisin vahva tussin jälki betoniseinässä, jota hankaamalla ei pois saa.   Mutta olen vain sijainen elämässäni. Sija...

Sieltä se taas tuli. Taas sen kuulin. Olin salliva. Hän kieltävä. Olin kuulemma palkitseva, kun hän oli rankaiseva. Hän oli kieltänyt oppilaalta asian, minkä minä sallin. Tulin hänen ja oppilaan väliin. En tiennyt, että hänellä ja oppilaalla oli valtapeli. Sanoin hänelle, että jos sinulla on valtapeli, jonka olet päättänyt voittaa rankaisulla, en voinut sitä tietää ja olisit voinut tehdä minulle selväksi, että teillä on tällainen tilanne! Hän ei tehnyt.    Hän ei halua, että syntyy oppilaille tilanne, että Markku on hyvä poliisi ja hän paha poliisi. Sanoin, etten ole poliisi, en paskalakki, en sinivuokko en ole jepari, kyttä, skoude en en en!!! Olen opettaja. En tiedä, olenko hyvä opettaja. Mutta sen tiedän, etten ole paha opettaja. Ratkaisen vuorovaikutuksella, keskustelulla, en rankaisulla. Eihän minulla ole edes etälamautinta, käsirautoja, maijaa pihassa. Ruosteinen volvo kylläkin.  Mistä vitusta tämä on tuotu opetuskeskusteluun tämä hyvä ja paha poliisi-allegoria? Puh...

 Päästin oppilasryhmän viisi minuuttia aikaisemmin. Rehtori oli tulossa luokkaani hakemaan erästä oppilasta. Oppilasta tarvittiin silminnäkijäksi todistamaan johonkin päihde-tai väkivaltatapaukseen. Rehtori tuli luokkaani ja näki minut tyhjässä luokassa tyhjä katse silmissäni kuin olisin kadottanut jotakin, kuten olinkin: itseni. Oppilaat olivat tulleet häntä portaissa vastaan. Tunsin olevani riisuttu, paljastettu. Änkytin vastauksissani. Nolotti. Kiinni voi jäädä aina. 

 Myrkytyksen oireet pahenevat päivä päivältä. Mitä tarkoitan? Ylipäänsä kevättä. Taas se paljastaa itsessäni, elämässäni omasta mielestäni loistavat räikeät puutteet ja vajaavaisuudet. Ei minusta ole niiden paikkaamiseen. Ainakaan keväällä. Ja sitten pahin kaikesta kevään raiskaamassa opettajassa, ihmiset. Muutama esimerkki: 1. Tavaratalossa sympaattinen miesopettaja.  Näen hänet jo kaukaa. Pakenen, jotta hän ei ehtisi nähdä minua. Pidän katsekontaktin maassa, puikahdan hyllyn taakse piiloon. Poistun kaupasta, jotta minun ei tarvitse kaivaa hyväntuulista tervehdystä ja käydä joutavaa keskustelua. 2. Toisessa tavaratalossa iloinen down-oppilas äidinsä kanssa. Etsin AA-paristoja. Down-oppilas tulee kovalla äänellä puhuen äitinsä kanssa ostamaan paristoja. Tekeydyn näkymättömäksi. He menevät selkäni taakse. En hengitä. En halua tervehtiä. EN. Toivon, älkää nähkö minua. Eivät näe. Käännän selän heille, kun he ovat ohittaneet minut ja luikin pois kaupasta. Vaihdan toiseen kauppaa,...

 Nikotiini sotkee nuorten elämää koulussa eniten. Nikotiinipussien ja vapen käyttö on yleistä. Koulun vessassa  vape kiertää kädestä käteen, suusta suuhun. Ongelma on aikuisten synnyttämä. Sinisilmäinen huoltaja antaa lapselle rahaa viikosta toiseen. Snapchatissa tilataan " Jykältä" pusseja ja vapeja Prisman kulmalle. Jykä on 35-vuotias.  Äitin tai isän antama raha siirtyy Jykälle. Hän saa lisätuloja alaikäisille päihteiden noudoista. Huoltaja rahoittaa, toinen aikuinen diilaa, lapsi nauttii palveluista ja sotkee aivokemiat. Kouluissa ongelma on todellinen.  Missä on valistus? Missä ovat tienvarsikyltit, jotka valistavat, että lapselle päihteiden välittäminen on rikos?  Missä ovat tv;n tietoiskut? Miksi asia hyssytellään hiljaiseksi? Toiset aikuiset luovat ongelman jota toiset aikuiset yrittävät ratkoa.    Ilmiantokampanja voisi olla toimiva. Käräytä diileri ja saat 50 €.  

 Kysyin 9.-luokkalaiselta pojalta, joka on fiksu, kriittinen, ikäisekseen harvinaisen "omaääninen" ruotsin opiskelusta suomalaisessa peruskoulussa. - Ootsä oppinut ruotsia miten hyvin koulussa? -En. En oikeastaan yhtään. -Miksi et? - Ei se maistu ollenkaan? - Jos ruotsi olisi ruokalaji, miten kuvailisit sitä? - Ei pääruoka. Eikä jälkiruoka. Lisukepöydässä pääruuan vieressä jokin salaatti, mitä ei yleensä koskaan ota lautaselle. - Salaattikin voi olla hyvä, ruokaisa, herkullinen ja ravitseva. -Ruotsi ei. -No, millainen salaatti ruotsi olisi? - Kuiva porkkanasalaatti. -Rusinoilla? - Ilman. Tietysti ilman. Ihanan kypsä vastaus. Ei ruotsista saa sen kummempaa salaattia. Ei vittu millään.

 Isä saatteli poikaansa ja naapurin poikia kouluun. Aurinko teki nousua ja taivas oli pilvetön. Järvi oli jäistä vapaa. Lokit tekivät pesiä. Hiekka ratisi kenkien alla toiveikkaasti. Oli tulossa lämmin kevätpäivä. -Tänään voi iltapäivällä laittaa jo sitten lippiksen päähän, isä lausahti pojille. Ja kas näin. Siinä hän jätti pojilleen henkisen testamenttinsa ja arvomaailmansa. Tänään voi sitten laittaa jo lippiksen päähän.  - Kasataanko tramppa tänään? poika kysyy. -Ei vielä. Mutta lippikset nyt kuitenkin voi laittaa jo päähän.  Kun pojat on saateltu koulun pihalle, isä kysyy pojaltaan, mitäs sapuskaa tänään laitetaan? - Ei sapuskaa tänään. Lippikset nyt kuitenkin.

 Kävin Prismassa. Etsin satulaa pyörään. Niitä on miljoonaa eri mallia. Leveää, kapeaa, sporttista, mummomallia, jousitettua, kallista ja halpaa. Olin taas aivan pihalla, kuten aina. Vieressä hyllytti myyjä. Näin hänestä vain sivuprofiilin. Nuoren näköinen. Yskäisin ja kysyin neuvoa. Myyjä kääntyi puoleeni ja tervehti. Ei myyjä ollut nuori, mutta ensimmäinen työpäivä oli käynnissä. Mies oli ainakin 50-vuotias. Silloin tajusin, että nyt on uusi aika. Pitkäaikaistyöttömät joutuvat kilpailemaan nuorten kanssa työpaikoista ja kesätyöpaikoista.  Myyjä sanoi, ettei tiedä satuloista mitään, mutta voi soittaa vastaavan apuun. Niin hän tekikin. Vastaava oli korkeintaan 23-vuotias. Silloin tajusin, että jos 50-kymppiset hyllyttävät, missäs ne nuoret ovat? Silloin tajusin, että ne pelaa pleikkaa. Tai makaa masentuneena kotona. Tai vetää kamaa autiotalossa. Tai selaa laitetta. Silloin tajusin, että jokin on pahasti pielessä. Tai ei sittenkään. Ennen 50-kymppinen pelasi pleikkaa,  oli...

 Kun elämä tulee valmiiksi, sydämesi lakkaa lyömästä. Kun elämä tulee valmiiksi, kehosi on kaiken kokenut, mitä se voi kokea. Vastustuskykysi on parhaimmillaan. Kehosi tunnistaa miljoonia eri bakteereja, viruksia ja osaa kohdata ne kokeneena kehäkettuna. Kun elämä tulee valmiiksi, makaat silmät kiinni ja näet unia, vaikka olet valveilla. Lapsuutesi kesissä sinä uit ja saunot. Puhaltelet voikukan haituvia, kun elämä tulee valmiiksi. Isäsi ja äitisi kanssa käyt verkoilla ilta-auringon laskiessa, kun tulet valmiiksi. Opettelet taas kävelemään ja tuijotat tuntikausia kärpäsiä, kun olet päiväunilla kärryissä ja elämäsi on tulossa valmiiksi. Olet mustikassa ja huiskit hermostuneena hyttysiä kun elämä on valmis. Makaat siinä luisena ja vanhana ja kasvoillasi on mykkä kuolinnaamio ja sinä naurat sen alla kuin ensimmäistä kertaa, vaikka naurat viimeistä nauruasi. Kun elämä tulee valmiiksi, solut sisälläsi huutavat, että " Kiertokulkuun! Vaadimme kiertokulkua!" Et päästä vielä niitä ha...

 Haluan kesämökin. Se on unelmani. Ollut aina. Oma sauna, oma järvenranta, paskahuusi ja varastorakennus. Rahasta on pulaa ja se tietysti luo kehykset unelmien tavoittamiseen. Kuivan maan  mökit ovat halpoja. Järvenranta maksaa, vaikka kuinka pienen ja paskaisen lätäkön rannalla. Saaresta saa halvemmalla. Löysin kivan saarimökin. Vaatimaton. Iso järvi. Rinnetontti. Tarjouskauppa. Innostuin kuin tyhmä luokanopettaja ilmaisesta viinilasista, typerästi ja vähä-älyisesti. Sanoin vaimolle, että tehdään tarjous.    Vaimo nosti kahdeksan sormea pystyyn. Kahdeksan seikkaa, miksi unelmasi ei toimi.  1. Automme on niin paska, että sillä ei kuljeta kodin ja mökin väliä. ( myönnän sen) 2. Saareen kuljetaan veneellä. Vene ei voi olla pieni, jos pitää kuskata ruuat ja muut tavarat. (myönnän. Jos rahat löytyisi mökkiin, ei olisi varaa ostaa kuin pieni soutuvene) 3. Mökissä ei sähköä. Et tunne sähkömiehiä. ( myönnän. En tunne edes itseäni. Tai tunnen: heikkouteni) 4. Mökkiä pit...

Vanha oppilas tuli kirpputorilla vastaan. Tunnistimme toisemme. Hän säpsähti. Sitten hän aloitti häpeämisen. Ja minä saatanan tunari heti kysymään, missä olet nyt, miten olet elämässä sijoittunut, onko siirtyminen toiselle asteelle peruskoulusta onnistunut? Ei ollut onnistunut. Jopo-opinnot takana. Nyt tuvalla numeroita korottamassa. Naamassa oli paljon lävistyksiä. Varjojen maille, unohdusten metsäpoluille hän oli joutunut mustien korppien joukkoon. Paitsioon hän oli jäänyt elämän  typerässä jääkiekkopelissä, siinä pelissä, jossa jääkiekkoikoni Veli-Pekka Savinainen kieltäytyy haluamasta Pride-liikkeelle muuta kuin avotunkion ja kirpputorit. Veli-Pekka Savinaisen homovastaisuudestako teen syyllisen entisen oppilaani varjoille joutumiseen? Aika kaukaa haettu. Sitäpaitsi Savinainen on pelannut Venäjällä jääkiekkoa ja siksi omaksunut Venäläisen ajatuksen homoseksuaalisuudesta, joka ei sovi kaukaloon, pukukoppiin eikä ainakaan jääkiekkoon. Mutta kirpputoreille mahtuu kaikki.   Ju...

 Sen kysyn. Kelle kerron testamenttini? Minun pojat. Kuuntelevatko he minua? Entä jos se, mitä heille haluan jättää sanojeni ja tekojeni muodossa ei tavoita heitä tai olen väärä mies, kenties jopa viimeinen ihminen mistään sanomaan? Kelle sitten kerron testamenttini? Tarinani? Voinko tiivistää testamenttini heille johonkin päälauseeseen, näin minä elin. Näin minä ajattelin. Näin paljon uskalsin. Niin vähään kykenin.    Teidät minä maailmaan halusin jo lukioikäisenä. Luin Uuno Kailaan runoa "Poikani" ja kuvittelin jo teidät, minun poikani syntymättömät ja uneksitut elämääni. Ja teidät sain. Ja olen täysi, olin syntymästänne asti täynnä teitä. Niin täynnä, että tekisin vuoksenne mitä vain ja heti vain. Miksi kirjoitan näin? Siksi, jos huomenna en hengitä. Siksi, jos huomenna minut peitellään. Jos luetaan muistovärssyjä. Jos kerrotaan minusta, millainen olin, mitä ajattelin, miten suhtauduin eläimiin, lapsiin, köyhiin, heikkoihin? Oliko minusta mitään opittavaa? Sanoinko jot...

 Legendaksi tullaan hitaasti. On oltava pitkä jatkumo. On oltava johdonmukainen strategia. Ihmissuhdetyössä sinusta tulee legenda kahta tietä: joko olet ollut johdonmukaisesti vihattu tai ihailtu.  Lauantaina tapasin Kalevankadun pienessä kansankuppila U. Kalevassa konemestari Kettusen. Mies oli umpihumalassa jo kello 15.00. Konemestarin laivan konehuone  odotti Singaporelaisessa satamassa lastattavana ja mestari oli päässyt kotilomille. Hän huojui pöytääni. Merenkäynti oli olematon. Kovasti huutaen hän aloitti keskustelun. Ilmeni, että molemmat olimme käyneet armeijan Dragsvikissa, molemmat olimme "äkta kustjägare" eli old fucking rannikkojääkäreitä, molemmat olimme "lättmaskingevärsmanneja" eli konekiväärimiehiä ja molempien kouluttaja oli ollut legendaarinen löjtnant Bagge! Minä kävin Dragsvikin 1990-luvulla, hän kaksivuosikymmentä myöhemmin. Todettuamme molemmat Baggen kouluttamiksi, silmiimme syntyi kiitollisuuden, riemun kostea ja nostalginen iltarusko. Bagge ...

 Tapasin kaupassa vanhan ystävän, johon en ole pitänyt yhteyttä, koska en osaa ja olen siili. Äidiltäni opin, että hengitä sisäänpäin, syö herkkuja yksin, sulje verhot, niin kaikki sujuu parhain päin. Vielä lisäys, että unohda elää ja muista, että seksuaalivietti kiertää sinutkin ja elä sellainen elämä, että olet uhri. Näillä eväillä minä lähdin maailmaan, jota en uskalla kohdata rehellisesti.    Vanha ystävä oli valitsemassa perjantaioluita miehelleen. Halasimme. Huomasin heti tuntevani paljastumisen pelkoa hänen edessään. Hänellä on sellainen vaikutus minuun, ehkä myös kaikkiin muihinkin ihmisiin. Ja sieltä se tulikin, paljastus. " Sinun silmissäsi on edelleen surullinen katse", hän sanoi halauksen jälkeen.     Silmissäsi on edelleen sama surullinen katse. Viimeksi olen ollut häneen yhteydessä 20 vuotta sitten. Lause satutti minua. Samalla se paljasti minut, peilasi minut auki, teki minulle rehellistä oikeutta.  Lause myös tuntui hyvältä. Lause ei sy...