Luokanopettajan arki

Hannu Linkolan kirjassa "DU &JAG KENT rakkaus kuin laulut joita kuulemme" Linkola kertoo KENTIN historian ja oman kasvutarinansa, nuoruutensa KENTIN musiikin tahdissa. En pidä kirjasta. Haluan lukea KENTISTÄ ja huomaan, etten innostu Linkolan omasta kasvutarinasta. Pentti Linkolan kasvutarina on paljon huikeampi. Siinä on haukia ja variksia ja lintulaskentaa ja aikalaiskritiikkiä.   Vuonna 2003 KENT esiintyy täydelle Globenilla 6. kesäkuuta Ruotsin kansallispäivänä. KENT pyytää yleisöään pukeutumaan täysin valkoisiin vaatteisiin, hekin esiintyvät täysin valkoisissa, ja yleisö toteuttaa bändin toiveen. KENT on ihmeissään. Sverige-nimisen laulun aikana stadion laulaa laulua kuin Ruotsin kansallislaulua, jonka kertosäe " Välkommen, välkommen hit, vem du än är, var du än är" kritisoi kansankodissa kasvavaa muukalaisvihamielisyyttä ja rasismia. Siitä löydän juhannuksen sanoman. Ihonväristä riippumatta alkuaan pakanallinen keskikesän juhla, juhannus, sopii kaikille ...

Silmälasit hajosivat liikunnan tunnilla. Tippuivat kivikkoon ja linssi säröille. Tein Turvaan vahinkoilmoituksen, jonka kanssa OAJ on neuvotellut luokanopettajan työhön TÄYSIN SOPIMATTOMAN, jopa kelvottoman sopimuksen, mitä TURVA korvaa. No, TURVAHAN ei korvaa silmälasejani. Korvaus olisi ollut mahdollinen 150 €: n omavastuun jälkeen ( linssi maksoi muuten tasan 150 €), jos seuraavat ehdot olisivat täyttyneet: 1. Olisin ollut vapaa-ajan matkalla yli 50 kilometrin päässä kotiosoitteestani.  2. Jos olisin loukannut itseni tapaturmaisesti työaikana ja siinä olisi mennyt silmälasit rikki. Tämä olisi edellyttänyt työterveyslääkärin luona käyntiä ja hänen arviotansa ja kirjallista todistetta, että on sattunut tapaturma, josta aiheutunut materiaalinen omaisuusvahinko. Nyt on OAJ sillä tavalla, ettei me luokanopettajat tällaiseen olla tyytyväisiä! Matkavakuutus on aivan yhtä huuhaata. Miksi sille annetaan niin suuri painoarvo? Johtuuko se pitkistä lomista? Ainakin siinä opettajat...

Otsikko on älämölöä. Tiedättehän? Lapsemme katsovat, kun tubettajat Lakko, Pagpa, Roni Bäck ja monet muut, joiden nimeä en nyt mainitse tai muista, mutta useita heitä on ja diftongisulautumat  iloisesti purkautuvat tubettajien suista, kun he pelaavat Minecraftia tai muita lasten suokkaripelejä. Sitä on kauhea kuunnella / kuulla. Lakon suusta kuuluu pääsääntöisesti seuraavat diftongikasaumat: - ui! - uiui! - uiuiui! - uiuiuiui! - oioi! - oioioioi! - ei. - eiiiiiii! - eieiei. - Täältä tullaan. - Herra punajuuri ( ehdoton suosikkini)   Lakko on sympaattinen hahmo. Hän ei kiroile. On niitä huonompiakin vaikuttajia. Haastan teidät kuuntelemaan tubettajien diftongivoivottelua. Koetko sinä sen sympaattisena? Entä jos lapsen kuulokkeet ovat rikki, auton ilmastointilaite on rikki ja matkustat Pohjois-Karjalasta Hangon rivieralle? Oioioioioioioioioioioioi!Eiiiiiiiiiiiih!

Kuukausi on vaihtunut ja esittelen nyt sulle mun kuukauden, kesäkuun suosikit ja valinnat, joissa mä suosin perusvarmoja valintoja, koska kesällä ei ole varaa samanlaisiin pettymyksiin kuin elo-toukokuussa. Eli varman päälle olen pelannut valintojeni suhteen, sellanen varmanpäällepelaaja kun olen, sen kertonee tietty jo  ammatti ja kevyt palkkapussi, jonka kantamiseen ei tarvita kottikärryjä, mutta hiellä minun pitää eläkkeelle pääsemän. Kossupullo.  Kossun kanssa kesä sujuu ihan kivasti. Sekaan Russiania, Vichyä tai lämpimänä ja raakana. Ei kiusaa hyttynen, eikä viestintäkonsulttiyhtiö Tekirin yli 45 000 euron korvaus Kulmunin retoriikan sparrauksesta. Ei muistu mieleen OPS, etä-ja lähiopetus eikä kevätkahvitus ja ne amppelikukat. Kantele. Tänä kesänä harjoittelen soittamaan viisikielisellä kantelella Paranoidin ja Holy diverin.  Kuohuviini. Kuoharin kanssa kesä sujuu ihan kivasti. Kristalli kilahtelee ja mielessä vilahtelee vilahduksina mennyt lukuvuosi kaikkine...

Kauan kaivattu. Niin se päivä koitti. Etäajan jälkeen aika samalta tämä tuntuu, lomailu. Aamulla kahvinkeittoa, lehdenlukua, koiran kusetus ja loppupäivä lasten tunkkaamista irti videopeleistä, riitelyä, lyhyitä omia hetkiä ja taas kahvin juontia, koiran kusetusta, huutamista ja lopuksi astianpesukone päälle.   Aurinko paistaa ja ihmiset ovat pihalla. Ja monet ovat aivan pihalla. Tällä kertaa en tarkoita luokanopettajia ja opettajia ylipäänsä. Puhun sellaisesta pumpulisesta pihallaolosta, jossa ollaan rankan sekakäytön ja mt-ongelman ristiotteessa. Eilen jonotin kassalla jäätelöt kädessä lapseni kanssa. Minua ennen mies tarkisti Veikkauksen Online-kuponkeja ja aikaa tärvääntyi urakalla, kun kuponkeja oli määrästä päätellen ainakin neljältä eri vuosikymmeneltä. Siinä odotellessa sisään kauppaan asteli oikea omituisten otusten kerho. Ensimmäisenä sisään asteli kansanedustaja, jolla oli takana lätkätausta, pihalla musta Porshe ja huulilla mairea hymy ja taskussa luottokortti ja ää...

Suojaverkkoa on etsitty. Vanha on reikäinen, vaarallinen, samoin trampoliinin jousisuoja. Niitä kun ei saa mistään. On käyty kärkkäiset, rismat, sittarit ja kaikissa loppu. Sitten löytyi. Mitta 3,96, mittasin. Mittasin väärin. Maisteri on humanisti, ei mittamies Pythagoras. Jos olisin mittamies, olisin insinööri tai tippainssi. Paitsi, että inssi tai tippainssi ei vaivautuisi etsimään suojaverkkoa pelkilleen, vaan ostaisi uuden trampoliinin suojavermeineen kerralla ja tekisi vanhasta emännälle kasvihuoneen, jossa olisi automaattinen kastelujärjestelmä ja termostaatteja, joille vanhaan trampoliiniin kiinnitetyt valokatteet avautuisivat ja sulkeutuisivat sähköisen automatiikan hoitaessa katteiden aukeamiset ja sulkemiset. Minä säästän ja googletan ja tokmannilta löytyi ja sitten se oli tietysti liian pieni ja piti palauttaa takaisin ja isompaa suojaverkkoa ei ole eikä tilata. Siinä minä sitten olen, sormi suussa ja ongelma ei poistu. Ystäväni on logistikko. Kuulen korvissani, miten hän...

Ei sellaisia viuhahduksia, jossa pyyhe putoaa ja paljastaa hetkeksi riettauden ja bakkanaalisen himon. Sellaista en kokenut. Valitettavasti. Näin tänään viuhahduksena entisen rehtorin, joka katseli minua kahden vinon oven takaa kaukaa ja näin hänet epäselvänä, mutta kyllin selvänä ja tuijotin häntä hieman liian kauan voidakseni kääntää pään sen merkiksi, etten olisi häntä nähnyt. Tervehdimme. Hän minua peläten, minä häntä vastenmielisesti nyökäten. Sitten hän jatkoi käytävää eteenpäin ja katosi minun näkö- ja voimapiiristäni. Niin, arvatenkin hän oli tullut tuomaan suklaalevyä tai isoäidin piparirasiaa. Mitäpä muutakaan. - Voimaa viimeisiksi työpäiviksi!    Toinen viuhahdus oli ystävä vuosien takaa. Näimme, nyökkäsimme, kysyin, onko hänellä tupakkaa mukana, ei ollut ja sammutin häntä kohtaan tuntemani mielenkiinnon ja menin piiloon seinän taa ja olin piilossa niin kauan, että hän oli mennyt pois enkä edes kuullut hänen puhettaan käytävältä. Vasta sitten livahdin takaoven k...

Opin taas uutta. Kevätkahvitus on estradi katkerille tunteille, veripisaroille, epäoikeudenmukaisuudelle ja sorrolle. Esimies vaihtaa työmaata. Hän hakee isompia haasteita. Lisäksi hän on tyytymätön nykyiseen tulotasoonsa. Hän puhui kesätuulen heilutellessa kukkamekkoa, hiussuortuvien leijaillessa kevyesti kasvoille, filosofiaansa, joka oli sikäli persoonaton, että hän otti vertauskuvaksi oven. Ovi vertauskuvana on pateettinen ja helppo kuin halpa saippuakupla. Ovi aukesi yllättäen hänen eteensä ja hän tarrasi kahvaan ja halusi sulkea vanhan oven takanaan ja avata uuden oven edessään. Kuuntelin hiljaa ja huusin mielessäni, että itsekäs halpa akka, ha-haa!! Nimittäin, minulle oli aukeamassa uusi ovi ennen joulua, roikuin jo kahvassa ja olin astumassa uuteen, mutta hän, jonka filosofiassa ovi on freudilainen kestoelementti ei antanut minulle lupaa tarttua kahvaan ja avata uutta ovea. Ovi-filosofia onkin vain hänelle itselleen.    Mitäs minä? Minä olen todella tyytyväinen nyk...

Tänään uudessa jaksossa OAJ:n Olli Luukkainen ja Liisa "Lissu" Viljamaa- Ahojäkälä Kontulan Siemenlingonlahden esikoulupäiväkodista. Rikkaat ja rahattomat on hyvä ohjelma. Se alleviivaa, paisuttaa ja antaa räikeydelle ja riistolle kasvot. Voisiko Olli Luukkainen ja Lissu tosiaan päätyä ohjelmaan? Avaisiko se OAJ-johdon silmät? Jaksossa Olli toteaisi, että " ei vittu, voiks tää olla totta?", josta tulisi vuoden 2020 katsotuin meemi, löisi jopa Seksikkään suklaan " Joutsen on Suomen kansalliskala"-meemin. Ollin kommentti tulisi silloin, kun Lissun itse käsin näperrelty perhoslompakko aukeaisi ja viikon rahat valuisivat halvan Ikea-sohvan poimuihin.   Toinen vaihtoehto olisi Nalle Wahlroos ja junien siivoaja Lissu, jotka vaihtaisivat viikoksi lukaaleitaan. Petteri Orpo ja Kaisa Kakkulapio, sittarin kassa. Supercell- toimari Paananen itse kudottuine villasukkineen ja Keijo " Keke" tai  "Keikyä" tai "Keikyä-Keke" Putkilahti, ru...

Hellou! Musta on tullut pikkutuhma kusipää. Aion keventää blogiani toukokuun suosikeilla, mitä ilman mun toukokuu ei ole toukokuu. Eli tos kuvassa on kaikki, mikä täl hetkellä meikkuu eli meitsii eli luokanopettajaa jumalan armosta niin ku rulettaa. Ainut miinus on, että kuvas ei näy skumppaa ja kortsuja. Olisin laittanut nekin kuvaan, mutta sitten aattelin, että joku pahoittaa mielensä ja laitan ne sit kesäkuun suosikkeihin. Pysäköintikiekko Kesäkuu ilman pysäköintikiekkoa on sama kuin toukokuu ilman kiekkoa, siis MM-kiekkoa, ei nuuskakiekkoa, se kun ei kuulu luokanopen housuntaskuun niinku ei insinöörin paksu perstaskulompakko luokanopettajan takataskuun. Pysäköintikiekko symboloi pysähtynyttä palkkakehitystä ja turvallisuutta ja sellasta varmistelevaa asennetta.  Metsästäjälehti Se tulee opettajahuoneeseen kerran kuussa niin ku Manulle illallinen. Siinä on opelle kaikkea hyödyllistä: mm. miten nylkeä villisika terotetulla karttakepillä, kuinka läheltä voi ampua kett...

Lähiopetuksen paluu on sujunut loistavasti, ihanasti. On ihana kuulla puheen pulputusta ja "Ope hei"- huudahduksia. Näin on kouluun paluu uutisoitu. On valtavan tärkeää toimivalle hyvinvointiyhteiskunnalle ylläpitää glorifioitua ihanuutta, pirskahtelevaa kepeyttä suomalaisesta peruskoulusta ja opettajien valtavankokoisesta, kolossaalisesta, giganttisesta huolesta, ettei etäopetuksen aikana kukaan lapsista ole tipahtanut kyydistä ja onko kahden kuukauden aikana syntynyt uusia koulupudokkaita. Vain yhtä totuutta, yhtä ihanuutta.    80 % koulujen rehtoreista vastusti lähikouluun siirtymistä kahdeksi viimeiseksi kouluviikoksi. OAJ vastusti siirtymistä vedoten opettajien jaksamiseen. Ei mitään merkitystä! Ei meitä kuunnella. Kolme kesää lomakorvausta on leikattu 30 %:lla, on saatana kikyilty. Mutta siihen yhteen totuuteen. Miksi kentän väki ei anna medialle viestiä, että ollaan loppu, tämä pelleily ärsyttää, lappu luukulle, lakko. Nyt olisi ollut lakon paikka viimeiseksi kahde...

"Puolustusvoimat uusii varusmiesten testausta" (HS 9.5.2020) otsikoi päivän Hesari. P1-testi testaa kognitiivisia kykyjä, P2-testi kartoittaa johtajaominaisuuksia ja paineensietokykyä. P2-testiä on eri ikäluokat naureskelleet, kun siinä on ollut väittämiä epäillystä hulluudesta, homoudesta, vainoharhaisuudesta ja muista psykoottisuuden ilmentymistä. Armeijaan ei haluttu homoja, masentuneita, älykääpiöitä ja kaikkia jollakin tavalla vajaita yksilöitä. Testillä tähdättiin siihen, että löydetään auliisti käskyjä tottelevia solttupoikia ja hermorakenteiltaan hyviä käskijöitä käskemään solttupoikia epämiellyttäviin solttuhommiin. P2-testi herätti hilpeyttä, kun siinä kysyttiin mm. "Tuntuuko sinusta siltä, että sinua tarkkaillaan?" tai " Menetkö aivan lukkoon, kun sun nimesi mainitaan?" ja ikiaikainen klassikkotestiväite " Haluatko olla kukkakauppias?". Seminaarimäen Mieslaulajat eli Semmarit ovat tehneet P2-testin kysymyksistä hienon  laulun, jonka ...

En löydä mistään etsimääni. Etsin Hermann Hessen kirjaa Demian. Minulla on se ollut kirjahyllyssä. Olen lukenut sen monta kertaa, mutta klassikkona se kestää luennan uudestaan ja uudestaan. Minulla on tarve ymmärtää itseäni paremmin ja syvemmin ja nyt Demian auttaisi.   Kirjassa on poika, jonka on vaikea tulla itseksensä, syntyä täydeksi, synnyttää itsensä täydeksi ihmiseksi. Ei täydelliseksi. Täysi ihminen kykenee hyvään ja pahaan, yksinäisyyteen ja maailmaan liittymiseen. Haluan löytää Demianin, kun ilmeisesti taas olen tullut elämässäni tilaan, missä en hahmota itseäni. Olen symbioottisesti kiinni lapseni kehityksessä, jossa näen itseni. Se on kuvottavaa ja laittaa minut hädänalaiseen ja vaikeaan tilaan. Kävelen ulkona ja nähdessäni lapseni kavereita, minun tekisi mieleni huutaa heille  ja sönköttää sekopää-äänellä, kireällä falsetilla, että miksi te ette hae lastani ulos leikkimään, vaikka tiedän, ettei se tulisi ulos, kun se ei ole valmis liittymään maailmaan ja siksi...

Kehityskeskustelussa saan aina rakentavaa palautetta. Vuodesta toiseen saamani rakentava palaute on sanasta sanaan tämä: Voisit siivota luokkasi useammin. Tavarasi eivät ole järjestyksessä. Näin. Olen saanut saman palautteen 26 vuotta. Ilmeisesti muuten suoriudun töistäni arvosanalla ihan kiva.   Tällä kertaa minä JULKESIN olla AHNE. Auts, siitä saan aivan varmasti maksaa vielä kovan hinnan, kun Pyhä Pietari  kerran punnitsee tekoni taivaan portilla: - Vuonna 2020 Korona-viruksen aikaan et osoittanut nöyryyttä, vaan laskelmoitua ahneutta. Halusit enemmän kuin tarvitsit. Pyysit yhtä, jopa kahta ylimääräistä opetustuntia lukukaudelle 2020-2021! Miten uskalsit, kuinka kehtasit senkin kiero Sokrates, laihajalkainen lakeija. Halusit saada yhtä paljon kuin toiset, vaikka sait silti vähemmän. Tyhmyyttä, tyhmää ahneutta tapauksessasi senkin rotta, yritit  kurottaa palkkahaitaripuun oksistoa ylöspäin ja siksi saat taivaassakin nauttia toissijaisesta onnen tilasta ja täyttymyks...

Eniten kaipaan etäopetuksessa mistä vain keskustelemista oppilaiden kanssa. Sitä janoan. Luokkaoleminen vuodesta toiseen on kuitenkin kuin pitkittynyt rippi-tai protuleiri, missä tiiviissä ryhmässä höpötetään vuositolkulla ummet ja lammet intuition ja spontaanien keskusteluvirtojen huljutellessa kiviä keskustelun purossa ja kivinä purossa ovat yli 20 ihmisen alun maailmankuvat ja elämänkäsitykset. Ihanaa ja virkistävää. Mistä vain keskustelu oppilaiden kanssa on massapsykoterapiaa ja se tuntuu aivojen joka sopukassa, mantelitumake terävöityy, korteksi kirkastuu ja terävöityy ja tunteet saavat sanoja, sanat tunteita, tunnelmat vaihtuvat vihasta lämpöön, tyhmyydestä sokraattiseen tiivistelmään ja syntyy hyvinvointia. Ja ihan ilman opsia. Ihan ilman työkirjoja. Pääsisi jo lähiopetukseen. 

Mitä epämääräisempi työ ihmisellä on, sitä enemmän siitä pitää kertoa etenkin niille, joiden työ on selkeä, kirkas, sees. Luokanopettajana saan kuulla pitkiä monologeja laaja-alaiselta erityisopettajalta, kuraattorilta, kapea-alaiselta hankevastaavalta, mitä hän on oppitunnilla, vastaanottotunnilla asiakkaansa kanssa tehnyt. Minä, luokanopettaja, voin aina vastata, että opetin ja kasvatin. Niin yksinkertaista.   Eilen tapasin metsälenkillä ventovieraan ihmisen, joka ensimmäisessä lauseessaan päivitteli Korona-aikaa, seuraavassa lauseessa hän jo kertoi epämääräisestä työstään. Hän toimi väliaikaisena hankekoordinaattorina etäyliopistossa Kymenlaaksossa. Nyökyttelin päätä ja hankemies tulkitsi sen viestiksi jatkaa. Hän jatkoi. Hän suunnitteli hankekoordinaattorina erilaisia, uusia oppimisympäristöjä. Projektilla on kuulemma seitsemän vuoden rahoitus, 45 miljoonan arvoinen. Tempaisin hatusta lauseen:- Siis mitä vittua! Suunnittelet oppimisympäristöjä 45 miljoonalla! Annan sinulle ...

80-luku, pääsiäinen, Ala-Satakunta ja ensimmäiset munankarvat. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Isovanhempani asuivat Ala-Satakunnassa. Lapsuuden perheeni vietti siellä kaikki 80-luvun pääsiäiset. Kun täytin 11 vuotta, sain syntymäpäivälahjaksi munankarvat. Minuun alettiin suhtautua sen jälkeen uudella tavalla. Minusta tuli muka iso poika ja minun odotettiin heti itsenäistyvän ja minuun otti Ala-Satakunta, isovanhemmat, vanhempani ja kaikki etäisyyttä. Kuviteltiin kai, että mieleni myllersi, kehonkuvani lyllersi ja itse muka parhaiten tiesin itseeni liittyvät mysteerit ja ajateltiin kai, että tarvitsin tilaa ja yksityisyyttä, joka muuttui yksinäisyydeksi ja eristykseksi.   Sain munankarvat ja mummuni lakkasi olemasta mummu. Olin iso ja saastainen, ilmeisesti niin herätyshoureissaan ja rukoilevaisuushöyryissään eli Satakunta 80-luvulla.   Poikani on kohta samanikäinen. Alanko  toivomaan satakuntalaisittain, että joutaisi jo maailmalle vätys itse tienaamaan ja kan...

Kun nyt uutisoidaan korona-arkea, niin on hämmentävän silmiin pistävää, kuinka keskiluokka-ja Uusimaapainotteitteista uutisointi on. Eilen MTV 3- uutsilähetyksessä kuvattiin uusmaalaisen asianajaperheen arkea. Perheen lapset olivat etäyksityispianoviulutunneillaan, asianajaja-isi pyyhki Viledalla design-keittiöpöytää kauluspaidassaan ja design-silmälaseissaan, äiti taas kirjoitti omaa niksikirjaansa design-kaulahuivissaan ja sanoi, että haasteita riittää, kun ei tahdo löytyä rauhallista nurkkaa laisinkaan. - Nyt on aikaa olla oman perheen kanssa. Viikonlopun metsäretkeä suunniteltiin Sipoonkorpeen tai muualle metsäpoluille. Ei siinä mitään. Onnea vain heille! Vilpittömästi onnea. Jotain siinä vaan mättää. Kuvitellaanko ihan oikeasti, että tuollaisen hyväosaisen perheen korona-arki luo toivoa ja samastumispintaa kaikille muille samassa jamassa nuohoaville voileivänpurijoille. Ei luo. Luo vitutuksen.    Media on unohtanut tavallisen suomalaisen arjen. Nyt kuuluu älähdys. Tas...

Ihminen tottuu ja sopeutuu uuteen nopeasti. Minä ainakin. Sosiaalinen paasto eläviin ihmisiin, ihmisten karttelu ja väistely sopii minulle. Ihanaa, kun minua kartellaan, pelätään, väistellään. Tämä saisi jäädä perintönä Koronasta, koulumaailmaankiin. Etäopetus on ollut ihanaa. Ei massojen, laumojen ryhmädynamiikkaa, tai aina kun etäopetuksessa mölyapina alkaa kiroilla tai hössätä linjoilla mikrofonin toisessa päässä, minä painan vain nappia mykistä ja tämä mykistyy, kunnes älyää avata mikrofoninsa uudestaan.   Maailman on surkeassa jamassa, tottakai. Toivon tietysti, että Korona kukistetaan mahdollisimman pienin vaurioin.   Eilen telkkua töllöttäessäni havahduin sellaseen tosiasiaan, että kun alkaa maailmanlopun paskin ohjelma Voice of Finland tai Ruisrockin Kaija Koon keikka viime vuodelta, niin tuntuu, että kaikki tuo ärsyttävästi käyttäytyvä yleisömassa kuuluu jo toiseen maailmaan, vanhaan maailmaan, entisiin aikoihin, kun kokoonnuttiin juomaan metabolista a...

Isoäiti, sota-ajan lapsi, lähti Hesasta sotaa pakoon böndelle tätinsä ja mummonsa kanssa. Kansakoulut pantiin kiinni, kun viholliskoneet pommitti Stadia. Iso maatila otti vastaan. Sieltä paukahti työvelvoitteita ja oli paljon lapsia, joiden kanssa leikkivät metsässä poikkeustilan aikana. Piilosta lähinnä ja etsivät desantteja. No, siihen etäopetukseen. Etäopetusta kuulemma antoi Hesari. Sanomalehdessä julkaistiin kansakoululaisille tehtäviä, joita olisi pitänyt kaunokirjaimin vahakantiseen vihkoon duunata. Isoäiti kertoi, että täti ja mummo ei huomannut Hesarin tehtäviä ja isoäiti leikki metsissä lasten kanssa päivät läpeensä. Keväällä piti palauttaa vahakantinen vihko, joka isoäidillä oli tyhjä. Siitä seurasi luokalle jäänti. Toista se on nyt etäopetuksen aikana, kun on Teams, ja Pedanet ja Wilma ja Googleclassroom ja opettaja päivystää linjoilla 24/7 ja tarkastelee työkirjoja ja tehtäviä. Mietin, mitenkähän Etelä-Euroopan vanhat kulttuuri- ja sivistyskansat, miten siellä signor Pup...