Luokanopettajan arki

 Isäntä-ja emäntäpuhe on yleistä. Eilen törmäsin vanhempaan naishiihtäjään. Kysyin, onko latu vielä hyvä? Hiihtäjä vastasi, että isäntä sano, että vielä kerran mennään hiihtämään ja sitten kausi paketissa. Annetaan ymmärtää, että isäntä on vähän kahjo, hoopo, hassu, itsepintainen, änkyrä ja omalaatuinen. E mäntä ei olisi tahtonut itse lähteä lainkaan, mutta jos isäntä saa slaakin, unohtaa nitrot.  Emäntä   pakottaa syömään rehuja, juureksia tai liian terveellistä  ruokaa.  Isäntä  ei muuta söisi kuin lenkkimakkaraa. Emäntä katsoo saippuasarjoja. Ridge Forrester on kaikkien emäntien unelmavävy ja pikkuhousun kastelija. Isäntä lukisi taas vain niitä naistenlehtiä, joissa Linda Lampenius soittaa kyykyssä, vähäpukeisena viulua. Isännän mielestä Korisevan Arja on ihanan pirteä. Emäntä  nalkuttaa, kun  isäntä kuorsaa, isäntä pieree, isäntä jättää likaset sukat sohvalle . Lähdetään emännän kanssa vähän ulos, ei paljon ulos. Meidän isäntä  tyk...

  Suomalaisen peruskoulun toiseksi vaikein ongelma heti   lumen, lumen oikeaoppisen käsittelyn jälkeen on hupputakki, huppari, ruotsiksi en munkjacka. Tämä keskiaikainen luostarilupauksen tehdeiden lihavien ja pulskien luostariveljien vaatemuoti on nykyään joka toisen tytön ja pojan päällä. Ja sitä huppua ei saisi käyttää. Ei ruokalassa. EI VITTU OLLENKAAN, MISSÄÄN, KOSKAAN! Edes esihenkilön edessä ei päätä saa peittää, vaikka jumalan edessä pää kirjaimellisesti piti peittää.      Esihenkilöni kävi tänään kimppuuni huppariasiassa. Etten välitä hupunkäytöstä. Etten puutu hupunkäyttöön. En ymmärtänyt. Laitoin Wilma-viestin varmuuden vuoksi vanhemmille, jossa kielsin hupparin käytön koulussa. Lisäksi huomenna leikkaamme huput kaikilta pois, teemme rovion, poltamme ne kuin punatukkaiset tytöt keskiajalla ja olemme onnellisia.   Hupparin huppu on Lusifeeruksen tekosia.   Sadomasokistinen kuvasto, S/M-kuvamaailma, seksuaaliset ja rivot yhdyntää ja penetr...

  Lapsella on Puman varsilenkkarit. Talvikarva sisällä. Tammikuussa ostettiin. 70 € maksettiin. Maaliskuun alussa kärki nauroi, lumi meni sisälle ja sukka kastui. Talvikengän elinkaari vähän yli kuukausi. Ensi vuonna ostan täysnahkakengät. Eccot, Camel bootsit tai Riekerit. Jos niistä maksaa 120 €, vähän alle tai yli, niin luulisi yhden talven kestävän. Näitä varsilenkkareita on mennyt nyt talvessa kolmet. Noin 200 € olen työntänyt aivan paskaan. Kengillä on kävelty ja juostu. Ehkä niillä ei olisi saanut juosta?    Vanha kansa puetutti lapsille talvella nahkaset hiihtomonot. Viisaita olivat. Milläs ton korjaat?  Nauravat nakit!

 Kauko Röyhkän laulu Kevät kuvaa sisäistä elämääni juuri nyt. Sepelipöly kuivaa silmät. Koiran paska tuntuu nenässä, kengänpohjissa, kaikuu kallon luissa kiimaisten kollien vinkuna. Tikan soidinrummutus on sydämeni ääni. Kevät, tulen päivä päivältä itselleni pölyisemmäksi, vieraammaksi. Unet päättyvät miten sattuvat, keskellä yötä. En löydä yhteyttä perheeseeni. Muutun vältteleväksi, uhmakkaaksi. Luonamme käyvät vieraat puhuvat mielestäni olemattomia, arvioivat pitsapohjan paksuutta, marengin rapeutta, hypistelevät kankaita, puhuvat koirien anaalirauhasista ja kynsien leikkaamisista. Istun ärtyneenä, silmät punaisina ja mietin, lopetanko puhumisen ja aloitan puremisen. Koulussa joku kysyy, oletko jo Markku teettänyt Allut. En tunne Allua. Kuka Allu? Allu alligaattori? Haluaisin istua noin vertauskuvallisesti pommitetussa kerrostalon rauniossa, josta seinä puuttuu ja juoda mineraalivettä länästä muovipullosta ja vihata kaikkia venäläisiä ja etenkin sitä yhtä Kremlin kaljupäätä, joka...

 Ihanaa, asun Suomessa. Saan kirjoittaa: Venäjä käy hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Minun ei tarvitse piilottaa viestiäni. Venäjällä toimii kuulemma enää yksi sanomalehti, media, joka edustaa ns. oppositiohenkeä. Novaja gazeta, uusi lehti, yrittää kertoa tosiasioita, pravdoja lukijoilleen. Valitettavasti he eivät voi kirjoittaa suoraan. Asiat pitää piilottaa. Muutama nosto Hesarin jutusta (HS 12.3.2022). - Ei saa käyttää sanaa sota.  Lehti ei halua käyttää sanaa Venäjän armeijan erikoisoperaatio. Lehti puhuu sodasta käyttäen ilmaisua " se, mistä ei saa puhua". Fantastista! Harry Potter- romaanisarjassa pahuuden ruhtinasta lordi Voldemortin nimeä ei saa mainita. Puhutaan henkilöstä " hän, jonka nimeä ei pidä mainita".  - Novaja gazetan torstain numerossa oli etusivulla kuva  balettitanssijattarista, pienistä joutsenista, jotka tanssivat joutsenlampea. Takana on tulimyrsky.  Venäjällä on kriittinen, oppositiohenkinen lehdistö käyttänyt joutsenlampi-kuvaa historian...

  Venäjä käy hyökkäyssotaa. Voin kirjoittaa sen ilman pelkoa 15 vuoden vankeudesta. Pelkoa se ei silti vie pois. En pelkää enää sotaan joutumista. Olen liian vanha. Nyt pelkään, joudunko lähettämään lapseni sotimaan, ottamaan luodin päähän, kaatumaan taistelussa jonkin betoniporsaan takana. Sitä pelkään.   Katsoin entisen tiedustelu-upseeri Martti J. Karin näkemyksiä Venäjästä, Venäjän ikiaikaisesta narratiivista. Luento löytyy Yuotubesta, Suomen valtion vapaasti katseltavasta julkaisukanavasta. Hän puhui Venäjän masentavasta narratiivista. Venäjän valtion narratiivista luennon pohjalta nostan esiin seuraavat asiat: - Venäjä rakastaa yksinvaltaa, on rakastanut sitä 1200-luvulta asti. - Venäjä rakastaa vahvaa johtajaa. Vahva johtaja poistaa sekasorron tilaan eli vapaan demokratian, vapaan lehdistön ja vapaan kansalaisvaikuttamisen. Se on hyvä. - Esivaltaa, johtajaa ja vanhempia on toteltava kuuliaisesti. Sitä ei sovi kyseenalaistaa. Totellaan. Tsaari, presidentti tietää, mikä...

    Putin ilmestyy tv-vastaanottimien eteen monen päivän jälkeen. 800 miljoonan euroa maksaneessa sotatoimien johtohuoneessa vietettyjen piinaavien päivien jälkeen on aika näyttäytyä kansakunnalle. Mies on sees, tyyni. Hän istuu tsaikkapöydässä lentoemäntien kanssa, joiden kaulan ympäri on kiedottu punavalkoinen silkkihuivi, jossa lukee Aeroflot. Lentoyhtiö, jonka koneet lentävät vain sisäisiä lentoja. Jokaisen lentoemännän edessä on punaista, maksoittuneen veren väristä juomaa: tsaikkaa, tsajua tai Georgilaista punaviiniä. Mies on rauhallinen. Hän selittää emännille jotain. En ymmärrä venäjää. Emännillä on intensiivinen tuijotus. He kuuntelevat hiljaa. Hymyilevät. Ilmeissä on jotakin sellaista " olet sä vaan aika epeli"- tyylistä tai " pojat on poikia"-tyylistä tunteenottoa. Kukaan emoista ei sano mitään. Jos heidän miehet ovat tappamassa lapsia Ukrainassa, ei emäntien hätä, häpeä, epätietoisuus ilmene ilmeinä.  Tsajuhuoneen tunnelma rauhoittaa. Ei ole mitään hätää...

  Ukrainan lapset. Tunnen suurta surua vuoksenne. Ukrainan vanhukset. Tunnen suurta häpeää, että joudutte näkemään tämän päivän. Ette halunneet sotaa. Halusitte elää tavallisen ihmisen tavallista arkea. Koulunkäynti muuttui silmän räpäyksessä   pommisuojiin. Istutte kymmenien kilometrien autojonoissa. Pakenette. Kysytte vanhemmiltanne, onko pitkä matka vielä? Minne me isä olemme matkalla? Isä ei vastaa. Puolaan? Valko-Venäjälle? Maaseudulle? Piiloon? Missä me nukumme seuraavan yön? Isä tietää ehkä yhden paikan, josta voimme kysyä yösijaa. Jos se ei tärppää, isä luottaa, että Vasili-enon luona sitten. Äidillä asuu serkku Puolassa.   Panssariajoneuvot panssarimarssilla matkalla tuhoamaan infrastruktuuria. Vaurioittamaan vaivalla rakennettua. Tuhoamaan kalliilla ostettua. Itsenäisyys. Mikä on sen hinta? Lasten paniikkihäiriöt. Vanhusten sydänkohtaukset. Vanhempien hermoromahdukset. Me mietimme kouluissamme hiihtolomaa. Mitä kivaa teette perheiden kanssa? Menettekö Lappiin?...

 Olen tullut allergiseksi toisaalta puheeseen. Viimeksi tähän törmäsin OAJ:n työhyvinvointibarometrien tulosten tulkinnassa. Työuupumus on lisääntynyt, toisaalta yhteistyöstä on saatu lisäpoweria. Ilmaistaan huoli ensiksi ja sitten otetaan käyttöön toisaalta-puhe, jolla sanomaa saadaan lievennettyä. Miksi pitää lieventää? Ettei kukaan suutu? Kuka joku? Putin? Venäjä. Ettei olla liian kielteisiä?   Työinto on laskenut, toisaalta työnkuva on monipuolistunut.  Kolmiportainen tuki väsyttää opettajia, toisaalta se täyttää tyhjää viikonloppua. Uupumus on lisääntynyt etäopetuksen aikana, toisaalta väsymys aviopuolisoa kohtaan on ilahduttavasti lisääntynyt.  Wilma on helpottanut yhteydenpitoa huoltajien kanssa, toisaalta se on vaikeuttanut. Venäjä uhkaa maailmanrauhaa, toisaalta Venäjä tarjoaa vaihtoehtoisen tulkinnan tulevaisuudesta. Tieto lisää tuskaa, toisaalta tuska vähentää tietoa.    Kun puhutaan vakavasti työntekoa haittaavista ja rasittavista asioista, sen ...

 Luontotoimittaja, tietokirjailija Juha Laaksonen nauhoittaa lintujen ääniä Radio-Suomeen. Kevättalvella, aivan pian, alkaa kanavalla ilmestyä viikon luontoääni, jossa esitellään Laaksosen valitseman linnun, yleensä muuttolinnun, laulua ja kerrotaan pesimispaikoista, elintavoista..    Alan julkaista blogissani viikon kouluääntä. Viikon 8 kouluääni on kelta-anorakkialkuopettaja. Kuunnellaanpa aluksi sen tyypillistä lauluääntä:   Kuule Markku. Siellä oli sun luokan poikia pelaamassa pienempien oppilaiden kanssa. Kuule Markku, Markku, arkku, kku, ku, u, siellä oli nahistelua, johon jouduin puuttumaan. Pitäis sopia vuorot, kuule Markku.. Solakka, anorakkialkuopettajanaaras kiertelee haukkana oppilaiden ympäri piha-alueella. Se pyörii hyvässä nosteessa itseään pienempien oppilaiden joukossa tarkkailen heitä herkeämättä. Olen seurannut kyseisen yksilön reviirikäytöstä elokuusta alkaen. Seuraan sitä kiikareilla nyt kauempaa luokan ikkunan takaa, ettei se säikähtäisi minua. ...

 Sain kuulla viime viikolla kahden tutun luokanopettajan loppuunpalamisesta. Tarinat olivat erilaiset. Miesluokanopettaja 1. koki syyslukukauden lopulla uskomatonta voimantunnetta. Vaimo peilasi hänelle, että oletpa sinä erinomaisen hyvällä tuulella. Ennen joulua tuli noutaja, romahdus, ymmärrys, että maanisuus oli tarttunut takinliepeestä ja sitten ryminällä alas rinteeseen----> uupumus, pitkä sairasloma.   Miesluokanopettaja 2. poti joululomalla tympeää puistatusta, unihäiriöitä, lepo jäi torsoksi. Loman jälkeen viikko koulua ja nyt sairaslomalla ainakin hiihtolomaan, ehkä pidempään. Syynä täydellinen tympääntyminen korona-aikaan, kolmiportaiseen tukeen ja koulun uudisrakennushankkeeseen. Työuraa takana 30 vuotta. Mittari tuli vain täyteen. Tuli tunne, ettei jaksa enää taistella, ei jaksa pukeutua ja tsempata itseään enää jaksamaan arjen penseyttä.    Tuttua minullekin. Unihäiriöt. Aamulla hoitamaan arjen askareita. Työroolin sovittaminen, päälleliimaaminen ja s...

 Vielä palaan teemaan hiihtourheilu, kollektiivinen muistijälki ja urheilukansa. Mediassa kerrottiin, että Tampere, Oulu, Jyväskylä ja oma paikkakuntani, jonka nimeä en mainitse, estivät Iivon kultahiihdon katsomisen viime perjantaina. Eilen yritimme katsoa naisten ja miesten parisprinttien finaalia. Kaikki näytti hyvältä. Sitten kesken lähetyksen kunta teki palveluksenestohyökkäyksen YleAreenan ja lähetys poikki. Ei se mitään. Vedin piuhat omasta puhelimesta videotykkiin ja päästiin katsomaan finaalit. Voiko kuntatyönantaja tehdä tällaisen palveluksenestohyökkäyksen Ylen kanaville? Rikotaanko tässä jotain lakia. Jos Brasiliassa Brasilia pelaa jalkapalloa MM-lopputurnauksessa, suorittaako valtio palvelukseneston työpaikoille? Ei suorita, kun se on valtiollinen vapaapäivä. Entä Norjassa? Suoritettiinko Oslosta käsin esto, ettei nähdä Kläbon hiihtoa? Tuskin. Kiinassa ja Venäjällä en epäile, etteikö estoa suoritettaisi. Suomi, Kiina ja Venäjä ovat maita, joissa tiukasti, keskusjohtois...

 Missä olit silloin kun Kekkosta haudattiin 1986? Entä Mauno Koiviston hautajaiset? Missä kuulit ensi kerran Tsernobylin onnettomuudesta 1986? Lasse Virenin kaatuminen? Matti Nykänen Oslon hernerokkasumu 1982? Muistatko? Entä Neuvostoliiton hajoaminen? Missä, kenen kanssa sitä todistit?   Entä missä olit perjantaina 11. helmikuuta 2022 klo 9-10.15? Kultaiset 75 minuuttia. Minä ajattelin tuottaa luokalleni kollektiivisen muistijäljen. Katsomme sen yhdessä, eläydymme. Olimme valmistaneet pieniä Suomen lippuja. Yhdeksältä lähdin avamaan Yle Areenan suoraa lähetystä. Mitä vittua!? En pääse läpi. Yritän monta kertaa. Ei onnistu. Vaihdoin selainta. Ei vaikutusta. Sammutin ja käynnistin koneen. Ei vaikutusta. Emme saaneet todistaa kollektiivista riemua. Saimme todistaa  kunnan pikkupomojen kiusanteon. Blokkasivat Yle Areenan pois aamupäivältä. Pelkäsivät, että työt seisoivat, laiskotellaan. Sille stoppi. Työajalla ei kisoja katsella. Kaupungin sähköpostiin tuli asiasta myöhemmin...

 Ajat muuttuvat. Kun Hakulinen voitti 50-luvulla hiihdossa olumpiakultaa, lapset säntäsivät laduille matkimaan Haku-Veikkoa. Kun Iivo eilen voitti, Iivo voitti meidän kaikkien lasten ja nuorten vuoksi, jotta heidän ei tarvitse hiihtää. Esimerkkejä on useita. Nykänen voitti 1988 Galgaryssa kolme kultamitalia ja taas joka puolella lapset tekivät hyppyreitä ja matkivat Nykästä. Nykyään ei puhettakaan. Kun Karppinen voitti soutukultaa, järvillä riitti soutajaa ja huopaajaa. Jos leijonat voittavat olympiakultaa, he tekevät sen siksi, ettei lastemme tarvitse kiristää luistimen nauhoja, koska luistimen luonne on jäädä löysälle, kiekon hukkua hankeen, luistimen hangata epämielyttävästi ja sitten on se kylmyysjuttu pihalla. Huuhkajat pelaavat jalkapalloa siksi, ettei meidän itse tarvitse. Pelaamme heidän mukana katseellamme ja koemme voimakkaita tunteita. Markkanen donkkaa NBA:ssa siksi, ettei lastemme tarvitse joutua tönityksi ja satuttaa sormia painavaan koripalloon. Kärjistän. Olemme sii...

 Viime viikko meni flunssassa. Nyt sitten on vetämätön olo. Kokeilin eilen vitosen hiihtoa. Otin lapsen mukaan. Alku hyvin, puolesta välistä parkkipaikalla 10-vuotiaan laturaivoa. Sukset lensi jorpakkoon, sauvat perässä. Ohi suihki hiihtäjiä, onnellisia hiihtäjiä. Luistellen ja pertsaa lykkien. Pariskuntia ja yksinäisiä suihkijoita luistavilla suksilla. He olivat onnellisia. He olivat latukiimassa.   Tavaratalon parkkipaikat pullollaan maastohybrideitä. Katolla suksiboksit. Kävin tänään kävelyllä. Sitä jaksoin. Järvellä hiihtäjiä. Suihke kuului joka paikasta. Koin latukateutta. En jaksa hiihtää.    Televisiossa Pekingiä. Pärmäkoski ja Niskanen mitaleilla. Suihke kuuluu vain televisiosta. Kärsiviä ilmeitä. Suuria tunteita. Katkeria tappioita. Ja perkeleen Johaug, josta lähtee voiton hetkellä ruma alkuhuuto, primal scream. Koin latuinhoa.    Latu se on luokanopettajankin ura. Loivaa, pitkää nousua paskoilla suksilla. Hiihtolomaan 11 päivää. TJ11. Kuva arkisto...

 Viimeinen arviointikeskustelu tänään. Ensimmäinen oli marraskuussa. Kolme kuukautta. On sovittu aikoja. On peruttu. On unohdeltu keskusteluaikoja, milloin vanhemmat, luokanopettaja ei koskaan. Aina olen avannut säntillisesti Teams-linjan. Huhuillut, missä olet? Onko siellä kukaan, kettään, missään? Avaatko mikrofonin? Ai, ei ole? Ai, ajat autoa samaan aikaan? Ai, pitikö lapsen olla mukana keskustelussa? No, ok, voidaaks tää käydä, vaikka vesijuoksen samalla ja lapsi ei ole mukana, kun se on Pertulla Pertunmaalla, kun on isäviikko ja minulla on vastuualueena, olen erikoistunut äitiviikkoihin, koska olen Pirkko ja asun Pirkkolassa.. Avaatko kameran, että näen teidät? Ai, ette saa auki. Ai, ette osaa. No, painakaas sitä nappulaa. Ok, no eiköhän me sitten aloteta arviointikeskustelu, vaikka olet altaassa, lapsi isällä, et saa auki kameraa, etkä mikrofonia ja nyökkää vaikka uimavalvojalle, niin tiedän, että olet interaktiivinen edes jonkun kanssa.    Tällasta paskaa näytelmää...

  Gustav Retzius tutki suomalaisten kalloja 1800-luvulla, mittaili kallonpohjaa ja kairasi aivoja ulos hämäläisten päänupeista todistaakseen ruotsalaisten olevan herrarotua ja suomalaisten vasallikansaa. Ennen suomalaisten pääknupien mittailua, Retzius oli mittaillut tuhansien ruotsalaisten asevelvollisten kalloja. Hän tuli siihen tulokseen, että Ruotsin väestö oli ” huomattavan yhtenäinen ja puhtain kaikista germaaninkielisistä kansoista”.   Retzius kaivoi hautoja auki, rikkoi hautarauhaa tieteen tekemisen nimissä ja mittaili, todisteli, haukotteli ja veti yhteen: Tyhmä kansa. Silmät lontolla syvällä päässä. Tylsämielinen katse. Haluavat olla johdettavia. Ovat johdateltavissa. Ali-ihmisiä. Voi helvetti! Tällasta tämä on. Rasismi sotketaan tieteen tekemiseen. Mielestäni seuraavat tutkimukset ovat historian katsannossa oikeutettuja aloittaa. 1.   Penistutkimus. Suomalaistutkimus, jossa mittaillaan ruotsalaisia peniksiä: käyryyttä, pituutta, reagointiherkkyyttä. Kaivetaan r...

  DDR- voi sinua pientä hassua yhteiskunnallista laboratoriokokeilua. Senkin höpönassu ja tyhmyri. Uskoa nyt tasa-arvoon, todellisen sosialismin voittoon ilkeästä torakka-kapitalistista. Meri Valkaman kirja Sinun Margot kertoo tästä kokeilusta. Kirja kuvaa suomalaisen perheen elämää 80-luvun Itä-Berliinissä. Vuonna 1989 valtakoneisto alkaa yskiä, Stasi ei saa vapauden huumassa länttä hamuamia kansalaisiaan ruotuun ja viimein tapahtuu die Wende, Berliinin muurin murtuminen ja läntisen hapatuksen vyöryminen Itä-Saksaan.    Sinun Margot on hyvä romaani, hieno lukukokemus. Suosittelen lukemaan sen. Kirjassa minua puhutti onnistuneen henkilökuvauksen lisäksi kuvaus Itä-Berliiniläisestä arjesta. Päiväkoti oli ilmainen. Lääkäri ilmainen. Lääkäri teki ilmaisia kotikäyntejä. Lääkkeet olivat ilmaisia. Työhön suhtauduttiin intohimoisesti. Työ, työkaverit, työpaikka olivat tärkeitä asioita, joihin sitouduttiin intohimoisesti. Rakennettiin yhdessä sosialismia. Saksan yhdistymisen jä...

  Turbulenssi. Musta tammikuun loppu ja helmikuun alku. Viime viikolla lapsi sairastui. Jäin kotiin. Joka aamulla soitin työnantajalla, koska aamuisin pitää ennen seitsemää soittaa työnantajalle ja tehdä poissaolosta ilmoitus. Sitten kirjoittamaan sijaiselle ohjeita. Suunnitella tunnit. Aukoa digitaalisia oppimateriaalisivuja SanomaProlta ja Otavan Ope-sivulta. Merkata sivuja, tehtäviä ja kuvitella, miten päivä voisi edetä. Sairas lapsi kuolaa nenä tukossa. Palvelua. Appelsiinin kuorimista. Pyykinpesua. Mehun lämmitystä.   Tällä viikolla toinen lapsi sairastui. Ja vaimo. Ja minäkin. Mutta en sairastunut. Tai sairastuin, mutta en jaksanut jäädä kotiin. Olisiko pitänyt? Jos vähän nenä vuotaa, pitäisi jäädä kotiin. Vuodan maskiin. En jäänyt kotiin. Kotona lapsi kyselee tauotta, menenkö kouluun vai en huomenna. Enkö pääse harrastuksiin viikonloppunakaan? Et pääse. Hän hokee sitä tauotta. Vastasin jo. Koko ajan kotona hän kyselee, voinko mennä kouluun, harrastuksiin? Et voi. Hän ...

 Jee. Kutoset saavat sukupuolineutraalin Hymy-patsaan. Kirkasotsainen hymypoika ja sileäotsainen hymytyttö jäävät historian unholaan. Minusta koko pysti joutaisi unholaan. Kriteerit hymypystin saajalle ovat niin 1950-lukuiset. Luokka äänestää hymypystin saajaksi luokkatoverin, jonka tulisi olla ystävällisin, rehdein ja hymyilevin. Sotakorvauksia maksavan kansakunnan lapsen epiteettejä. Hiljainen, hyväntuulinen hymyilijä, joka on näkymätön, hajuton, väritön ja mauton. Puuhaa omiaan, työntelee Molla-Maijaa pihassa, kun sotavammainen isä huutaa perkelettä kammarissa ja yrittää kammeta itseään töihin hitsaamaan jäänmurtajaa Neuvostoliitolle.    Olen nähnyt monta kertaa, miten luokka äänestää suosituimman oppilaan hymypojaksi tai hymytytöksi. Olen myös käyttänyt veto-oikeutta, eli laskenut äänet uudestaan siten, ettei mahdoton toteutuisi ja epäoikeudenmukaisin vaihtoehto toteutuisi.    Kuka on luokan ystävällisin, rehdein ja hymyilevin? Perkele! Palkinto voisi kuulua...