Luokanopettajan arki

Minulla on välttelevä kiintymyssuhde. Välillä käyn kaoottisen puolella. Olen siitä onnellinen. Välttelevästä tavastani, en kaoottisesta. Kaoottinen rikkoo ja laittaa valot ja varjon sekaisin ja sieltä on päästävä nopeasti ulos, pois. Tunnen sivullisuutta, ulkopuolisuutta ja vetäydyn kuoreen usein. Olen siitä onnellinen. Vihaan värikkäitä nallekarkkeja, vaaleanpunaisia mansikkarakeita, rakastan vaalean ruskeita rusinoita, en mustia. Olen siitä onnellinen. En piirtänyt lapsena väriliiduilla. Vanhempani eivät minua aiheetta kehuneet. Minua ei liikaa nostettu, sopivasti laskettiin. Onnea, se on onnea. Osaan olla näkymätön, välinpitämätön, hajuton, majuton, väritön, hailakka paska. Olen siitä kiitollinen. Osaan antaa tilaa toisille, muille, en itselle. Se tekee minusta helpon kaverin, luokanopettajankin. Osaan olla äänetön, passiivinen.    Luonamme kävi eilen turvallisesti kiintyneitä lapsia vanhempiensa kanssa. He tulivat kovaäänisesti mekastaen. Kuten turvallisesti kiintyne...

Olen kasvanut ihmisenä. Kypsynyt. En halua enää paluuta vanhaan. Voi olla, että se on välivaihe. Mistä niin päättelin? Olin eilen lenkillä metsässä. Hyttysiä oli aivan saatanasti. Tajusin, etten halua enää supisuomalaista mökki-idylliä pienen, matalan ja sinileväisen järven rannalta, jota ympäröi paksu kuusimetsä, joka ei päästä edes valon sädettä läpi. Muistin lapsuudesta pakokauhun, jonka hyttysräkkä minussa synnytti. Muistin pakokauhun, jonka paskahuusi minussa aiheutti. Paskaluukussa raatokärpäsiä, huusin katossa ampiaisen pesä. Älä pelkää Markku, ei mitään hätää. Laita ovi säppiin sisältä, niin saat olla rauhassa. En laittanut. Vessaoperaatiot olivat nopeita. Jäi raitoja. Illalla saunassa vasta rauhoituin. Sauna hoiti itikan puremat. Saunan jälkeen piti tappaa joka ainoa itikka, että saattoi nukkua.   Mitä mökkielämästä kaipaan? Sadetta, joka osuu peltikattoon. Patjalla makailua sitä kuunnellen. Teini-ikäisen pojan rajatonta hinkua päästä panemaan. Eroottisia kuvitelmia. ...

Kävin koulussa sahaamassa puutavaraa. Ovet olivat auki. Kesäkerhon pitäjät työssään. Yhden tunsin. Vetää iltapäiväkerhoja koulun pyöriessä. Aina kahvikuppi toisessa, kännykkä toisessa kädessä. Hassua, mutta hän ei näytä siitä huolimatta työtä vieroksuvalta. Pikemminkin hän näyttää olevan unelma-ammatissa. Vain kaksi kättä- kampanjan esikuvaksi hän sopisi hyvin. Vain kaksi kättä, toinen sikarille, toinen konjakille. Vain kaksi kättä, erotodistus- Interrail-lippu. Sahasin puuta sirkkelillä. TN-vastaavalta oli jäänyt siivous kesken. Luokan keskellä kasa lasten uuden OPS: n mukaan suunniteltuja, rumia ja epäonnistuneita kirjatukia, talouspaperirullatelineitä. Ennen oppilaat valmistivat suodatinpaperi- ja tulitikkurasiatelineitä. Luokassa oli hiljaista ja viileää. Tein, mitä minun piti. Koulun keinuilla oli kaksi luokkani oppilasta. Huusin kuulumisia, mutta en kuullut vastauksia. Tuuli ja minua ei kiinnostanut. Jokin minussa sai olemaan menemättä heidän luo jutustelemaan mukavia. Huusin ...

Lontoo on hyvä paikka viettää juhannusta, sillä siellä se ei näy, kuulu. Paikallislehti kertoi, että Stonehengeen oli kerääntynyt 150 000 ”auringon juhlijaa” ihailemaan, kuinka aurinko nousee kivirakennelman takaa. Lontoossa ei tuoksunut saunavasta, savusauna, palanut grillipihvi, rasvainen B-luokan makkara ja en kuullut kertaakaan ördäystä, jokeltelua. En kertaakaan kuullut, että ”mee nyt Jaken perään, kun se on niin kännissä ja haluaa tapella, jos ei muun, niin vaikka isoäidin katedrin kanssa.” Katedraalit kiersimme kaukaa. St. Paulin katedraalin viereisessa bubissa ( osoitteessa Paternosterhill) kävimme pikaisesti pissalla. Bubissa oli tietovisa ja kaikilla miehillä oli puvut, valkoiset paidat, nahkakengät. Solmio puuttui. Joivat työpäivän jälkeisiä oluita ja nauraa räjähtelivät. Onneksi keskisuomalaisissa opettajapiireissä ei kokoonnuta juottoloihin työpäivän jälkeen.   Airbnb-majoitus punaisen metrolinjan päässä Roding Valleyn metroaseman vieressä oli hyvä valinta. A...

” Antauduin, kuin narri rakkauteen.” Niin minullekin kävi. En löytänyt uutta rakkautta, kesäkissaa, sille ei ollut tarvetta. En myöskään löytänyt uutta harrastusta kesääni, saunajoogaa tai puun halailua, kalevalaista jäsenkorjausta. Itse asiassa auton ilmastointi pitäisi korjata. Siitä selviää heinäkuussa tulevilla lomarahoilla. Salamarakkauteni kohde oli radiokanava LOOP. Sydämeni ei sille lämmennyt, mutta aivoni pehmeni. ”Ikuinen vappu takapenkil jatkuu..” vinkuu JVG. Avicii ujeltaa eetteriin merenkulun yleisen hätäkutsun SOS. Saman tekijän Brother on alkanut miellyttää myös korvaani. R.I.P Avicii, vilpittömästi suren liian aikaista kuolemaasi.      En jaksanut olla sukupolveni ääni, enää. En halunnut olla mitätöivä kusipää, enää. Annoin mahdollisuuden, se kannatti, vielä ehdin ehkä. Ennen kuin minusta olisi tullut parantumaton sukupolveni ääni. Viime vuonna pysäytin auton, jos LOOP soi minun autossani. Vetosin minun autoon, minun autoradioon. Väitin autoni haj...

Tunnen ihmisiä, joiden vuorovaikutussuhteet toimivat kuin aikaikkuna. Aikaikkuna avautuu tietylle tai tietyille ihmisille ja vain näille tietyille, jotka kokevat olonsa silloin erityisiksi, etuoikeutetuiksi ja valituiksi. Kun aikaikkuna avautuu toisille, se sulkeutuu toisilta. Silloin olo tuntuu pois heitetyltä, käytetyltä, esineellistetyltä. Aikaikkunan ollessa kiinni ei enää seurani kelpaa. Se on hassua se. Aikaikkunaihminen on kömpelö sulkiessaan aikaikkunaa toiselta ja avatessaan sitä toisen kanssa.   Tunnetteko näitä ihmisiä, tämän ihmistyypin? Tällainen käyttäytyminen opitaan todennäköisesti jo lapsuudessa. Tuntemani aikaikkuna-aikuisen lapsi on jo oppinut aikaikkunakäyttäytymisen. Suvereenisti hän, pieni ”ihanaksi” kutsuttu ihmistaimi, availee ja sulkee itsekästä aikaikkunaansa ja muut alistuvat. Mistä alistuminen? Ehkä se röyhkeys, sen toisteisuus, sen pitkä jatkumo takaa aikaikkunan käyttäjälle majesteetillisen kohtelun. Sitä ei pidetä huonotapaisena käytöksenä, mitä...

Neuvostoihmisen loppu- kun nykyhetkestä tuli second handia. Mahtava kirja. Svetlana Aleksijevits on kartoittanut venäläisiltä ihmisiltä, miltä tuntui olla neuvostoihminen Neuvostoliitossa? Miltä tuntui Neuvostoliiton romahdus ja kuolema 1991? Kirja on dokumentaarinen. Kirjailija haastattelee lukuisia ihmisiä.   Neuvostoliitto kaikessa hyvyydessään, pahuudessaan ja surkeudessaan. Vodkaa ja satumaisen ihanaa limppua oli runsaasti. Kirjallisuutta oli. Kaikki luki Tolstoita, Dostojevskiä, Puskinia, Gogolia, filosofian klassikoita. Koulutus oli ilmaista. Työttömyys oli nolla. Appelsiinia syötiin vain uutena vuotena. Makaronia oli. Ja suunnaton vankileirien saaristo, jossa neuvostoihmisestä koulittiin nälällä, raadannalla, väkivallalla ja kaiken puutteella vielä parempia neuvostoihmisiä. Ihmiset asuivat kommunalkoissa, joissa oli yhteiset keittiöt. Siellä juotiin ja kuiskuteltiin. KGB:n ilmiantajia oli kaikkialla, jopa perheen sisällä. Kaupoissa jonotettiin, vaikka ei aina edes tie...

Pieruperse piirtää nimimerkillä Pieruperse mahtavia yhden stripin sarjiksia Post it-lapuille Instagram-kanavallaan. Annan vahvan suosituksen tutustua taiteilijan luomuksiin. Hyvä Pieruperse!! Tämä postaus on luokanopettajan keskinkertainen, itse tehty mukaelma pieruperseen taiteesta.

Luokanopettajan palkka on kuin voikukka, nopeasti tulee kukka ja alta aikayksikön se on jo kuihtunut. Nyt kun on Mannerheimin syntymäpäivä ja lippujuhla, niin mitä lie olisi Marski sanonut voikukkapalkkamallista? Voikukkapäiväkäskylläpä hyvinkin.

Loman ensimmäinen päivä. Kuva sielustani.

-Ole hiljaa, istu alas, kuuntele. Viimeisen kerran kuulette nämä klassikoiksi, legendoiksi muodostuneet kolme lausetta. Ole hiljaa! Istu alas! Kuuntele! Seuraavat 60 päivää näitä sanoa (toivottavasti) teille sanovat teidän vanhemmat, isovanhemmat, leiriohjaajat kasvatusmielessä, otaksuisin.   Näin käytin viimeiset sanani. Ennen kuin aloin jakaa todistuksia, toivoin sen sujuvan arvokkaasti ja juhlallisesti. – Opettaja hikoilee ja sulaa kuten nuo paskan makuiset päärynätuutit tuossa pahvilaatikossa, huusi totuuden tuohitorvi, suuri neron leimaus ja nauraa hekotti naama mitä typerimmässä irvistyksessä. viimeiselle näsäviisaudelle tänä lukuvuonna.   Sanoin olevani lumiukko ja minuuteni tässä sulaa ja kaikki sen mukana. Eroon teistä kuitenkin kohta pääsen ja helpottaa. Nyt arvokkuutta.    Osa oppilaista jää koulun käytävälle puhelimien ääreen. Ovat melankolisia. Heille on jo olemassa virallinen ja epävirallinen koulu. Ilman ensimmäistä ei voi olla jälkimmäistä ja p...

Viimeiselle viikolle on aina samat askelmerkit. Kokeneen koulunkäyntiavustajan pitää saada räjähtää, itkeä ja viestiä, että hän on hylätty ja häntä ei arvosteta. Hän tarvitsee sen. Tapa tehdä surutyötä, jota tämä raastava ihmissuhdetyö kuitenkin meihin jättää. Meidän pitää saada surra lomalle siirtymistä. Paitsi, että koulunkäyntiavustaja ei jää vielä lomalle. Ehkä häntä vituttaa opettajien siirtyminen kesälaitumille, josta tottakai opettajien pitää kokea ansaittua syyllisyyttä. Avustaja joutuu vielä laskemaan kirjoja, pulpetteja, laminoimaan uusia oppikirjoja. Mutta hän saa tehdä sen ilman lapsia, ilman alituista marmatusta, hiljaisilla käytävillä, vähän kuin kirjastossa tai pienessä ranskalaisessa kirkossa kaukana Normandian rannikolla, sen siideritilan vieressä, jossa Pasqal istuu puiston penkillä ja suree kuollutta vaimoaan haikean melankolisena.     Minun askelmerkkini on tyhjyyden kokemus, epäonnistumisen kokemus. Olen kevyesti masentunut. Tyydyn katselemaan ma...

Opettajat haluavat hoivata, antaa hoivaa. Miksi? Miten niin? En tiedä, oletteko huomanneet seuraavaa tilannetta? Lapsi kaatuu pihalla. Sepeli on rikkonut housut polven kohdalta. Polvesta tulee verta. Sepeli asfaltin päällä on vaarallista. Lapsi itkee, tulee itkien opettajanhuoneeseen. Hoivan antamisesta kehkeytyy kilpailu. Empatian räystäät valuttavat välittämistä. Päätä silitellään, voivotellaan, lohdutetaan, haetaan Marianne-karkkia suuhun, revitään lahjetta ylös, puhdistetaan, desinfioidaan, kuivataan, kaivetaan sepelin jyvää pois orvaskedestä, lisää puhdistusainetta, vettä, kuivataan, laitetaan ilmava laskos, annetaan kotiin mukaan uusi taitos, laitetaan Wilma-viestiä kotiin, annetaan lupa olla sisällä seuraava välitunti. Avustaja avittaa, opettaja touhuaa, rehtori kysyy, miten pikkusella menee? On tarve hoivata. On tarve olla tarvittu. Kun lapsella on polvessa reikä, opettaja kokee olevansa tarvittu ja kaivattu. Se on tunteena kaivattu. Kuinka yleistä onkaan mennä luokan eteen ...

Hei! Minun nimeni on Äiti. Olen keski-ikäinen, -keskiluokkainen äiti. Miksi tyttäreni ei ole saanut koulusta yhtä oikeaa ystävää, sydämen valittua, sellaista kuin amerikkalaisissa high schooleissa on? Sen nimi voisi olla Jessica c:llä tai Nancy tai ihan vaikka Pirjo purjosipuli. Älkääkä vaan sanoko, ettei se ole koulun tehtävä hankkia minun pikku murulleni ihka oikeaa, aitoa sydämen ystävää, sydämen valittua. Minä vaadin, että tyttärelläni on salainen päiväkirja omille, ihka omille pikku riikkisille salaisille ajatuksilleen ja sitten ihana Jessica, joka on bestis ja jonka kanssa he kikattelevat, ovat kovaäänisiä ja opettaja joutuu heitä torumaan ja repimään heitä erilleen. Minä haluan kuulla, että opettaja on aivan epätoivoinen ja neuvoton tyttäreni ja Jessican kanssa, kun he ovat niin kuin muita ei olisi, vain he kaksi ja heidän salaisuudet ja kikatus.     Olen luovuttanut. Nyt sen jo tiedän: kesälomasta on tulossa tyttärelleni yksinäisyyden linnake. Kukaan ei hae. ...

Luokanopettaja toivoo, että luokasta kasvaisi lukuvuoden, yhteisten lukuvuosien aikana ryhmä, joka on kiinteä, kaunis ja harmoninen. Kaikilla olisi oma paikka, oma tila ja ei syntyisi klikkejä. Luokkaani on syntynyt klikki. Klikin muodostaa kaksi poikaa ja kolme tyttöä. He ovat kasvaneet irti luokasta ja eriytyneet. He eivät enää kuule minua, luokkaa. He näyttävät omalakisilta. Koulunkäynti on heille irrallista. Liikunnassa he vetäytyvät omaan ryhmään. He tanssivat ja tekevät muuveja ja kikattavat ja leikkivät omaa leikkiä yhteisen leikin sisällä. Katselen sitä väsynein kevätsilmin, kuin unen läpi, usvan takaa. He tulevat syömään myöhässä, viipyvät ruokalassa liian kauan. En pääse kiinni. En osaa tarttua. En jaksa löytää sanoja. Yritän sanoittaa heille, miltä heidän toimintansa näyttää, mutta minua pelottaa, että he ovat liian irti ja minulla ei ole voimavaroja, osaamista, taitoa saattaa heitä enää yhteiselle tielle. Tässä vaiheessa kaikki tuntuu jo liian myöhäiseltä. Annan kaiken t...

Olimme kuuntelemassa eilen Helsingin poliisisoittokuntaa. Sehän olikin verraton big band, poliisien lippulaiva ja aina mukana juhlallisuuksissa. Muhkeaa sointia paskalla akustiikalla kuten aina Jyväskylässä. Soittokunta oli nuori ja vireä. Oli muhkea vaskisektio, paljon puupuhaltimia, bassorumpu, patarumpuja, kongia, bassoklarinettia, pikkolohuilua ja perusbändi. Ammattilaisorkesteri. Poliisit tietysti valistivat. Oli Lasten liikennelaulua, kypärän kiristys-bluesia, 112-valistusta, liikennevalo-boogieta, pelastusliivien oikeaoppinen kiristysjenkka, Simpsonien tunnusmelodiaa, rosvojen kiinniottoa, bändin soittimien esittelyä ja kiusaamisen vastustus-reggaeta. Lavalle kömpi muhkea leijonahahmo. Hyvä pumppu. Tuli hyvä mieli toukokuisen kiireen ja melskeen keskelle. Voisiko opettajilla oli vastaavanlainen pumppu. Millainen se olisi?   Opettajien big band. Nokkahuiluperhe olisi vahvasti edustettuna. Olisi sopraanohuilua, alttohuilua, tenorinokkista ja lihava Markku-ope soittelisi b...

Taloyhtiön viemärit pitäisi rempata. Urakkasuunnittelija ei suosittele halvinta ratkaisua: toiseksi kallein ja kallein vaihtoehto saavat asiantuntijoiden siunauksen, tietysti. Halvimmalle tavalle annetaan lyhyempi takuu ja lyhyempi vakuutus vakuutusyhtiön taholta. Kaikin tavoin annetaan ymmärtää, että halvin on huono ja ei jatkoon! Totta kai ymmärsin ja muutkin ymmärsivät, että näin aina toimitaan. Esitellään Lada, Skoda Octavia ja Rolls Royce. Kokouksessa syntyi massakonsensus, massaymmärrys, että Skoda on meidän ratkaisu. Olin itse Ladan kannalla.   Halvimman Lada-ratkaisun nimi viemärikielessä on pinnoitus, jonka hinnoitus on halvin. Pinnoituksessa keraamista epoksimassaa kuumennetaan vanhan valurautaviemärin sisään. Skodassa suoritetaan sukitus. Sukituksessa vanhan valurautaviemärin sisään ujutetaan uusi muovinen viemäriputki. Voisiko Martta-liitto sukittaa putket halvemmalla? Seitsemällä veljeksellä sukitettu putki huovutettuna voisi olla ratkaisu? Vai tarttuuko paska vel...

Kaupunki siivosi piha-alueitaan, lähialueitaan peruskoulun johdolla, luokanopettajien valvovan silmäin alla. Nyt silmäin alla kasvatustieteiden maisterin poimittiin tyhjiä nuuskapurkkeja, huumeruiskuja, McDonaldsin muovisia mukeja ja pillejä roskapusseihin. Opettajan tuli valvoa, että oppilaan kotona mukaan tuodun roskapussin suu suljettiin yksinkertaisella siansorkalla ennen kuin se laitettiin kaupungin sponsoroimaan mustaan logottomaan jätesäkkiin. Hienoa! Lapsista päivä oli hauska. Niin minustakin. Ei tarvinnut keksiä lomaa odottaville lapsille puuduttavia matikan, äikän kertausmonisteita. Myös kevätjuhlaharjoitukset sai unohtaa. Neuvostoliitossa roskaava neuvostokansalainen sai muutaman vuoden leirikomennuksen. Pohjois-Koreassa taitaa olla sama homma. Pysyy nurkat puhtaina, jos yöllä pelkää, että musta auto pysähtyy talon eteen. ”Vapaassa” kapitalismissa meillä on vapaus ja oikeus sotkea oma selusta. Paljon tavaraa, upeaa kuluttamisen juhlaa ja paljon paskaa. Sitä oli kadun varr...

Freddia are You ready alkaa soimaan. Olen kuullut sen levyltä. Minulla ei ole mokkahapsutakkia, en polta ruohoa, juo Carilloa, enkä ole elänyt 70-luvun suomalaisen kevyen musiikin kultakautta. Olen kuullut, että silloin vannottiin Wigwamin ja Tasavallan presidentin nimeen, kuunneltiin Hurriganesia, elettiin suomen kielisen pop-musiikin nousun aikaa ja otettiin raivolla vastaan uusi aalto punk-kohkareineen.      Wigwam alkaa soittamaan. Pekka Rechart on 67-vuotias. Esa Kotilainen yli 70-vuotias kosketinvelho. Ja Jukka Gustavsson! Wikipedia-tietolähteen mukaan Wigwamin laulaja-kosketinsoittaja teki 70-luvun Wigwamin vuosien jälkeen 35 vuotta siivousalan töitä, kunnes sai 2014 valtion taiteilijaeläkkeen. Iron Maidenin solisti Bruce Dickinson promotoitiin Helsingin yliopiston kunniatohtoriksi. Jukka Gustavssonin voisi promotoida Jyväskylän yliopiston kunniatohtoriksi.    Ensimmäinen Ruisrock 1970, nuori Wigwam, auringon polttamat ihot, kotiviini, kuoleman pel...

Taistele, pakene tai lamaannu ovat ihmisen toimintamallit katastrofitilanteissa, kun henki on uhattuna. Aivojen mantelitumake toimii tai ei toimi. Mantelitumake laukaisee ikiaikaiset reaktiot aivojen vanhimmilta, liskoaivojen alueelta. Lamaantuminen on myös aktiivinen toimintamalli. Siinä pysäytetään sähläys, palautetaan hengitys, annetaan aivojen etuotsalohkolle aikaa tehdä loogisia, älykkäitä pohdintoja. Minä lamaannun. Siksi olen luokanopettaja, lamaannun ja tavoittelen näkymättömyyttä. Moni petojen saaliseläin kuulemma lamaantuu joutuessaan pedon hampaisiin. Sillä pystyy hämäämään laatutietoisia saaliseläimen syöjiä. Kuollut liha kun ei kaikille kelpaa.   Luokanopettajien etuja ajetaan lamaantuneella, näkymättömällä otteella. Se sopii minulle. Käännän toisen poskeni, kun minua lyödään. Jeesuksen malli, luokanopettajan malli, minun malli, mallien malli.    Lastentarhan opettajat tai niiksi haluavat ovat aloittaneet pakenemisen. Alalle ei löydy opiskelijoita. ...